Leskenlehtiä ja sadetta

Kesä kolkuttaa ovelle joka tarkoittaa koulun loppumista ja kevätjuhlia. Tänään oli tyttöjen kevätjuhla. Lähdin sinne hyvillä mielin. Ajattelin koska romahdin eilen en romahda tänään. Minulla on ollut huonoja päiviä tuntuu että ajelehdin täällä ulapalla taas vailla rantaa. Tänään oli parempi päivä pitkästä aikaa jaksoin jopa käydä kaupassa! Vaikka autolla ajaminen menikin siihen että tuijotin kohti tietä missä kolari sattui. En edes huomannut viereisellä kaistalla olevaa Isoa A:ta joka yritti kovasti minulle vilkuttaa. Suru on kuin seisoisi laiturilla ja tuijottaisi sumuiselle järvelle. Käsi kädessä näkymättömän ystävän kanssa,  Mutta siihen kevätjuhlaan. Sali täynnä porukkaa kuuma ja ahdisti. Paljon perheitä. Etsinkin itselleni paikan takimmaisesta rivistä pimeimmästä nurkasta. Ensiksi piti meidän kaikkien lähteä mutta Elviksen kanssa meni tappeluksi joten veljeni tuli lapsenvahdiksi. Menin siis yksin. Vieressäni oli pariskunta nainen ja mies. Sormuksista päätellen mies ja vai

Facebook tarjosi minulle muistoa minun ja Villen toisista treffeistä jotka olivat bunkkerimuseossa Joensuun Marjalassa. Lähdimme klo:21 ajelemaan illalla vanhalla rouvalla ja Ville hykerteli kovasti. Yritin udella että mitä mitä? Loppujen lopuksi sain tiedon että olemme menossa treffeille museoon minne hän lupasikin minut viedä. Ihmettelin että museoon yhdeksältä illalla ja vielä Marjalaan! (Marjala on omakotitalo alue Joensuussa järven rannalla) Ville kurvaili parkkipaikalle ja avasi minulle oven kun treffeillä kerran oltiin. Taisin hieraista silmiä pari kertaa kun katsoin kylttiä bunkkerimuseo! Ville nauroi että ei täsmentänyt mihin museoon mentäisiin. Lähdimme kävelemään museoon ja katselimme pommisuojaa ja kävelimme juoksuhaudoissa se oli oikein hauskaa ja erinlaista! Kunnes pääsimme yhden juoksuhaudan loppuun ja Ville rupesi takellen sanomaan että:"Täällä saattaa olla geokätkö" Jotenkin arvasin sen. Nauratti kamalasti joten siinä sitten yhdessä etsittiin kätkö joka löy

Nyt on muotia marittaa tavaroita ja Marie Kondon kirja onkin ollut oikea hitti! Liityin itse facebook ryhmää mielenkiinnosta maritusta kohtaan kun ystäväni kertoi minulle siitä. Lueskelinkin ryhmän päivityksiä ja katselin miten ihmiset olivat raivanneet tavaroitaan ja karsineet turhaa pois. Itsekkin innostuin kokeilemaan "marittamista". En ole itse lukenut kirjaa mutta ajattelin toivoa sen synttärilahjaksi! Avataanpa asiaa Marie Kondon tavassa on jälkiä Japanin perinteisestä uskonnosta että kaikilla esineillä on henki joka vaikuttaa niiden olotilaan. Niinpä tavarat pitää herätellä ennen raivaamista. Eli tavarat on otettava kaapista esim. lattialle tai taputellaan niitä. Sen jälkeen tavarat otetaan käteen ja niitä tarkastellaan tuottaako tämä esine minulle iloa? Jos se tuottaa sen voi säilyttää jos se ei tuota se laitetaan pois. Pois laitettavia tavaroita pitää kiittää niiden tekemästä "työstä". Loppujen loipuksi kun on karsinut kaikki negattivista energiaa tuovat

Hemmettin, Hemmetti! Koska minulla on joku ihme mylttään kämppää ja maritan tavaroita vimma ajattelin siirtää hyllyn tavarat toiseen hyllyyn. Idea oli teoreettisesti hyvä mutta kun nostin Villen origami joutsenen se tippu lattialle. PANIIKKI! Joutsen mitä olen varjellut! Kantanut joka muutossa sylissä. Ville nauro jo kun muutti miun luokse että:"Ihme kun se on ehjänä pysyny näinki pitkään!" Niin nyt sitten tiputin sen lattialle. Että suututtaa ja vihastuttaa. Siinä kyyneleiden lomassa yritin korjata sitä kamalahan siitä tuli. Onneksi ystäväni joka taittelee myös origameja lupasi yrittää elvyttää joutsenta myös! HUH! Ennen ja jälkeen kuvat:

Ensimmäinen teksti uuteen blogiin jännittää, pelottaa, ahdistaa, ilostuttaa, hymyilttää ja käyn varmaan kaikki tunteet läpi itkusta nauruun. Ajattelin aloittaa ihan esittelyllä. Olen kirjoittanut Owls and Grannypanties blogia yhdessä edesmenneen mieheni kanssa. Kirjoitin blogia myöskin Villen kuoleman jälkeen terapiana. Mutta nytten viime päivinä blogin kirjoitus alkoi tökkimään ikävän takia ja lähdin uusille vesille! Aloitan jotakin omaa. Se voi ehkä olla itsekästä mutta auttaa minua eteenpäin. Minä olen Jenni 27-vuotta. Minulla on 4-lasta. Ennenkaikkea olen äiti mutta olen myös leski, nainen, ystävä, sisko ja varmasti jonkun pahin painajainen. Elin unelmaa viimeiset 4-vuotta mieheni kanssa. Kunnes tuli aika jolloin jouduin kantamaan hänet syliin mustan maan. Se aika oli pääsiäsenä olen surutaipaleen alussa. Opettelen elämään yksin ja rakentamaan omanlaista elämää Villen kauniin katseen alla. Villehän ei katoa koskaan. Harrastan geokätköilyä, lukemista ja olen löytänyt puutarha