Leskenlehtiä ja sadetta

Istuimme paljon autossa. Olen miettinyt miten paljon me oikeasti istuimme autossa kuluneen neljän vuoden aikana ja paljonko meille tuli kilometrejä se yksi kesä joka päivä melkein 100km. Olimme ajamassa eräs ilta Jyväskylästä kotiinpäin. Kunnes Ville sai idean: Oletteko koskaan nähneet Olavinlinnaa? Vastasin että: Olen nähnyt sen joskus lapsena mutta minun lapseni eivät koskaan. Niin alkoi meidän pieni koukkaus Savonlinnan kautta kotiin. Lapset kiemurtelivat takapenkillä ihan oikea linna wau! Piirsivät värityskirjoja ja pelasivat. Radiossa pauhasi Hevisaurus ja mukana laulettiin: Oon eksynyt metsään viidakkoon valtavaan! Kunnes takapenkille laskeutui hiljaisuus. Vaihdoimme levyjä Gunnareita ja Bon Jovia. Välillä sanaillen siitä onko seuraava levy Sum 41 vai Megadeath? Auton hurinan kuuluessa ja meidän miettiessä maailman suurutta ja miten pieniä olimme. Välillä katsoen vastaan tulevan rekan valoja ja miettien onkohan tuolla metsässä hirviä. Saavuimme Savonlinnaan ja lähdimme ets

Laskiasta meillä vietettiin töissä perhemessussa. Olin Kaarlen kanssa kaksin kotona vaikka ilma olikin loistava niin nukuttiin pitkät päikkärit. Illalla leivoin isommille jotka tulivat B-isin luolta  laskiaspullat. Ensi viikolla keskiviikkona vietetään Tuhkakeskiviikkoa mistä alkaa paastonaika. Nykyin paastota voi eri tavoilla kuten on syömättä punaista lihaa tai ekologinen paasto. Itse olen pohtinut paljon somepaastoa. Nykyisin tulee liikaa vietettyä aikaa somessa. Laittaisin instgrammin ja facebookin jäähylle joksikin aikaa. Aijotko sinä viettää paastoa?

Harrastettiin Villen kanssa kylttibongausta. Löysin näitä kuvia kun selasin konetta. Naurua paljon naurua. Äkkiä tien yli juosten seuraavalle kyltille. Tää oli meidän yhteinen juttu. Se oli kamalan hauskaa. Tehtiin tätä aina kun aikaa oli tai ajettiin uuden kyltin ohi. Liperi ja Outokumpu on suosikki kuvat<3 Tässä vähän kuvia meidän kylttibongauksesta:

Piti vain käydä viimeiset paperit viemässä maistraattiin että saan Villen tilin viimeinkin suljettua. Mutta kun käveli kenkäkaupan ohi ja nämä kiiluivat ikkunassa en voinut olla ostamatta<3 Uudet kevät kengät.

Parhaimpia treffejä ei välttämättä tarvitse viettää ravintolassa kynttilän palaessa pöydällä. Molemmat istuvat hiljaa toisia vastakkain ja hymyilevät, siemailevat välillä vettä ja keksivät jotakin puhuttavaa. Ei tarvitsi tälläytyä viimeisen päälle ja miettiä miltä nyt näytän? Parhaimmat treffit voi myöskin viettää kuin meidän tapauksessa hautuumaalla tai bunkkerimuseossa. Niinkuin meidän ekat treffit Onkamon hautuumaalla. Käveltiin käsi kädessä ja etsittiin geokätköä. Kuljettiin hiljaisuudessa vain meidän naurua kuunnellen ja jännitystä kätkön etsimisestä. Siinä oli jotakin hyvin kaunista vaikka paikka oli ehkä erikoinen. Kun olimme löytäneet kätkön ja kävelleet autolle Ville kysyi: No mitä mieltä olit ekoista treffeistä? Naurahtaen vastasin: Mahtavaa! Toisille treffeillä Ville lupasi viedä minut museoon joten menimme Marjan bunkkerimuseoon illalla. Oli jo hämärä kesäilta. Ville kurvasi vanhan rouvan bunkkerimuseon pihaan. Vaikka olin aina asunut museon lähellä en ollut koskaan kä

Somessa puhutaan paljon ihanne vartalotyypistä. Näkyy palon kuvia missä on valinta 1-5 mikä vartalotyyppi mielyttää eniten? Onko se laiha tai lihava. Monet ovat uskaltaneet laittaa kuvia itsestään someen että olen tyytväinen vaikka ylipainoa löytyy se 20kg tai alipainoa 10kg. Naistenlehdethän ovat täynnä laihoja ja kaunnita naisia. Treenattuja ja tekstinä näin saat unelma vartalon! Mutta entä jos se unemla vartalo ei olekkaan se alipainoinen vaan se ylipainoinen? Puhutaan paljon voiko mennä rannalle bikineissä jos en täytä tätä vartalo muottia? Itse olen ollut hyvin epävarma kropastani hyvin kauan. Olen aina ollut hiukan jojo painoilia siitä asti kun lapset syntyivät. Välillä painan 50kg ja välillä melkein 70kg. Villen kuoleman jälkeen minulta lähti n. 13kg kolmessa kuukaudessa unohdin varmaankin syödä ja rupesin ajamaan pyörällä. Huomaamatta vaatekoko tippui kolme numeroa alaspäin. Olin hämmentynyt kun ekan kerran menin vaatekauppaan ja tuttu kokonumero olikin aivan liian su

Tämä on pyörinyt monessa blogissa joten tässä tulee myöskin minun: Nimeni on: Jenni Jotkut tosin kutsuvat minua: Ehehe.. Ylä-asteella olin Nänni muuten ihan Jenni vaan.. Olen syntynyt vuonna: 1988 Lapsuuskotini langallinen numero: 013-733 86 jotakin? Pienenä olin varma että minusta tulee isona: Haaveilin aina että minusta tulee gangsteri pomo joka istuu ruudun takana fedora päässä kissa sylissä. Johdan suurta alamaailman rikosjengiä mutta kukaan ei tiennyt miltä näytin. Toinen oli syvänmeren sukeltaja. Mutta isona minusta tulikin: Kokki/ Tarjoilia ja uusinpana suntio. Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Viettäisin enemmän aikaa ystävieni kanssa. Harrastan nytten: Kuntopyöräilyä, geokätköilyä ja pokemon gota :D Parin lasin jälkeen perjantai- iltana kuuntelen spotifystä: Bon Jovi, Gunnarit, Sum 41, Big Bang, Huyana, Shinee, Deluhi, The trax, Yellowcard, Happoradio, Sanni, JVG, Cheek, Anttti Tuisku ja Lauri tähkä jne.. Noloin teevee ohjelma mistä pi

"No love, no light, no end inside And I’m looking for a miracle And I’m looking for a miracle But I hope, I pray, and I will fight 'Cause I’m looking for a miracle 'Cause I’m looking for a miracle" Hurts- Miracle Voisi sanoa että tältä minusta tuntui melkein vuosi sitten. Etsin ihmettä. Tyhjä kuori etsii jotakin. Seilaten paikasta toiseen. Aika kului mutta en ollut mukana. Yritin olla. Kun katsoo vuotta taaksepäin mietin välillä miten jaksoin rämpiä läpi sen kaiken.  Muistan kuinka öisin heräsin siihen kolaukseen minkä kuulin puhelimessa kun Ville törmäsi. En edes enää muista tarkaan puhelun sanoja. Muistan Villen äänen ja sen päättäväisyyden ja jännityksen. Ville uskoi että kuoleman jälkeen energia jää olemaan. Se ei katoa. Muistan kuinka epäuskoisena tuijotin sitä kolarikuvaa. En halunnut uskoa mutta tiesin sen olevan meidän auto. Tutut lastenvaunut keskellä tietä. Tuttu punainen volvo.  Muistan meidän viimeisen viikonlopun. Tilattiin p

Piti laitaa tämä jo aikaisemmin mutta en ehtinyt. Lasten ostoslista. Mistähän saan noita sinkkuja ostettua?

Olen kirjoittanut siitä kun seison arkun edessä ensimmäisen kerran. Henkisesti vaikein paikka minulle oli seisoa valkoisen  arkkun luona. Pelkistetty se halvin niinkuin Ville tahtoi. Siellä sairaalan takana olevassa kappelissa. Välillä kun tulen pihaan näin sen edessäni arkun ja valkoiset liinan. Ihmisen muotoisen valkoisen pötkön liinojen alla. En alussa voinut käsittää sitä että se oli Ville. Minun Ville lapseni isä, isäpuoli, paras ystäväni ja rakkaani. Siellä liinojen alla. Muistan kun astuin arkun luokse. En alussa edes uskaltanut koskettaa tai kurkistaa. Ovelta näin jo arkun. Valkoiset liinat. Sama nenä näkyi painautuneen liinoja vasten. Uskaltaisinko koskea? Sivelin varovasti liinoja posken kohdalta. En uskaltanut koskea hajoaako tämä jos kosken? Muuttuuko liina punaiseksi? Tiesin ettei Ville ollut varmasti kauhean kaunis liinojen alla. Runneltu kolarista ja avauksesta. Uskalsin lopulta koskea. Liinoja jotka tuntuivat liukkaalta kun koskin. En osannut itkeä. En oikeastaan tunt

Sain osallistua jokin aika sitten töissä ensimmäisiin häihin. Rakastan tätä työtä. Saan olla mukana ilon ja surun hetkissä. Arkena hoidetaan ja korjataan. Juhlavissa tilaisuuksissa ollaan piilossa mutta osana tapahtumaa. Ikkunan tai oven takana onnelisena. Viimeinkin oikeassa ammatissa. Saanen myöskin sanoa että työn parhaita puolia on myöskin ehdottamsti työpaikat. Vanhat kirkot. Niissä hiljentyy itsekkin aivan toiseen maailmaan.

Kirjoitin aikaisemmin päivityksen tykkään susta.  Pohdin siinä ajatuksia uudesta ihmisestä elämässäni. Laitoin aika tavalla hanttiin työnsin tahallani toista pois päin koko ajan. Koska ajatukset juoksevat Villen pettämisestä siihen mitä muut ajattelevat asiasta? Vuottakaan ei ole vielä mennyt. Olin hyvin skeptinen tämän asian suhteen en uskaltanut mennä täysillä mukaan ollenkaan. Pelotti entä jos siitä tuleekin jotakin? Vertaanko viekö hän sen kummituksen paikan? Ajattelin mitä muut ajattelvat ja mitä itse ajattelen. Ajattelin ja pohdin liikaa kaikkea. Ajattelen välillä aivan liikaa. Olen aina ollut tunteella eläjä. Jos toinen itkee itken minäkin. Peilaan paljon tunteita itseeni toisen suru saattaa olla myöskin minun suruni. Olen aina ollut heittäytyjä minun ja Villen suhde lennähti kolmessa kuukaudessa vakavaksi neljän vuoden matkaksi. Nyttemin olenkin varautunut hyvin varautunut uusien ihmisten suhteen. Voisi sanoa että peräännyn. Hassua että joku ei peräntyynyt vaikka työnsin pois

En ole kerennyt kirjoittaa nytten mitään tänne. Meille on taas sattunut ja tapahtnut. Meinasin jo kerran tipahtaa keittiön lattialle. Kiukutti ja suututti. Ikävöin ja mietin miksi taas myö? Nielaisin itkun ja kiukun. Hyvien yöunien jälkeen elämä näyttää taas paljon valoisammalta. Pystyin tiputtamaan vähän painoa harteilta ja huomaan voivani jo paljon paremmin. Lauantaina sain hetken aikaa joilloin pysytin unohtamaan tämän sopan ja tänä aamuna taas heräsin viimein toivekkaana. Kyllä me tästäkin selvitään. Torstaina lähdettiin lääkäriin korvatulehduksen takia. Olin ollut huolissani Kaarlesta jo pitemmän aikaa. Kaarle ei syönyt yhtään joi ja joi koko ajan. Oli uupunut. Meni leikkimään niin kaatui istualtaan makaamaan. Lääkärissä löydettiin korvatulehdus. Mutta koska mummo oli lukenut netistä oireiden kuvausta pyysin mittamaan sokerit. Sokerit olivat niin korkeat että lääkärikin ihmetteli. Ei olisi voinut uskoa että kyse oli tästä. Ambulansilla suoraan sairaalaan. Enpä ole ennen ollut

Kävin taas Jyväskylässä. Pari päivää koululla kurssi kirkon esineiden hoitamisesta ja kirkko rakennuksista. Villehän oli kotoisin Jyväskylästä. Kävimme siellä aina kahdestaan ja lasten kanssa pienillä perhelomilla. Matkat olivat aina hauskoja ja mukaan tartui vaikka mitä. Kahdestaan kun oltiin käytiin geokätköilemässä, kesällä istuttiin terassilla ja yövyttiin joskus hotellissa. Lasten kanssa tuli kierrettyä kaikki lelukaupat ja hop lopit. Minulle oli aika iso kynnys lähteä ekan kerran Jyväskylään yksin. Se muistojenn tulva. Tätä katua käveltiin käsi kädessä ja tuossa suihkulähteellä suudeltiin. On mennyt jo pari kertaa niin että olen osannut työntää sen taka-allalle. En ole niin miettinyt asiaa. Mutta nytten kun olin ja istuin taksissa. Tuli mieleen etten ole vienyt vielä lukkoa sillalle minne sie piti viedä Jyväskylässä. Se on aina jäänyt muistolaatikkoon. Otan sen kyllä ensi kerralla mukaan ja kävelen muistelen. Vien sen paikalleen. Bussissa istuessa ajettiin ohi yhdestä ri

"Aaveissa vaan ootko mun" Olen kuullut sanonan niin kauan kuin roikkuu kuolleessa kiinni hänen sielu ei pääse eteenpäin. Roikkuu niin sanotussa välitilassa. Olen miettinyt viime aikoina paljon roikkumista ja irti päästämistä. Ville kulkee koko ajan askeleen taaenpana joka päivä. Tuntuu ettei varjoa enää näy. Pystyn viimeinkin päästämään irti. Antaa Villen jatkaa matkaansa.  Koska eihän se roikkuminen auta mitään? Miksi pitäisi roikkua? Miksi pitäisi pää työntää täyteen kaikkea negatiivista? Miksi? Olen miettinyt paljon sitä miten idiootti olen kun mietin koko ajan sitä negatiivista puolta. Mitä muut ajattelevat? Miksi ajattelisin koko ajan muita? Koska tämähän on minun elämä eikä muiden. Miksi tuhlaan aikaani murehtemiseen? Miksi en voisi vaan antaa mennä? Voisi sanoa että olen hyvin vahva ihminen mutta kun puhutaan Villestä se osuu aina jonnekin arkaan kohtaan. Osuu varmasti aina kun Villestä puhutaan. Mutta Villehän on nyt rajan toisella puolen. Seuraa meit

Pari päivää meni taas koululla ja pari tenttiä tuli tehtyä. Toivotaan että molemmat menivät läpi. Ensi viikolla taas pariksi päiväksi. Lauantaina saan osallsitua täällä Joensuussa ensimmäisiin häihin ja vielä isolla kirkolla. Jännittää jo hiukan koska ne ovat ensimmäiset mihin pääsen töihin. Kaarle täytti 2-vuotta 30.1. En ole edes pitänyt mitään kunnon juhlia koska en ole ehtinyt. Kun on aina töitä ja vkl:t kiinni. Ajatus oli pitää nyt lauantaina mutta ne häät tulivatkin. Olenkin kutsunut porukkaa meillä käymään viikolla kun ehtivät. Ensi vuonna sitten isot 3wee juhlat. Eli siis tällä hetkellä töitä ja koulua. Lapset käyvät koulua ja Kaarle viihtyy viimein päiväkodissa. Ei enää jäädä huutaen sinne. Eli siis kaikin puolin kuuluu hyvää!