Leskenlehtiä ja sadetta

Vaikka tänään satoi pitihän sitä käydä teltalla seisomassa ja jakamassa ilmapalloja :) Vaikak satoi vettä ja oli hiukan kylmä niin ihmisiä oli paljon liikkeellä! Kaiken kaikkiaan mukava aamupäivä. Siitä olikin hyvä mennä kotiin pienille päikkäreille.

Puolison kuolema on monelle yksi elämän ei toivotuista kriisitilanteista. Toinen voi joutua katsomaan toisen rankaa taistelua elämästä sairautta vastaan tai kuolema voi tulla yllättäen. Kuoleman jälkeen lesken on kumminkin jaksettava kaikki se myllärys kuoleman jälkeen. Arjesta on saatava nopeasti kiinni jos perheessä on lapsia. Erään tutkimuksen mukaan n.18% leskistä on selvinnyt huonosti kolmen vuoden aikana puolison kuolemasta. Kuoleman mukana tulee suru. Jokainen meistä käsittelee surua eritavalla. Työssäni kohtaan paljon surevia ihimisä. Välillä talutan itkevää ihmistä kirkosta ulos, välillä ihminen on kuin robotti tyhjä kuori jotkut taas ottavat asian huumorilla. Muistan kun mummoni hautajaispäivänä kummisetäni vitsaili mummosta ja naurettiin. Jotta leski voi ymmärtää omia tuntemuksiaan tulee hänen olla tietoinen surun aiheuttamista niin psyykkisitä kuin henkisistä kuormista. Läheisille olisi tässä vaiheessa kriittisen tärkeää se että he ovat tukena. Apuna arje

Kävimme ostamassa isommille uudet pyörät ja samalla kävimme katsomassa Verkkokaupan näköala tasennetta. Siellä Kaarlen kanssa ihmeteltiin merta ja Helsingin talojen kattomerta.

Osallistuimme töissä maailman reiluimpaan kahvitaukoon jonka taukomestarina toimin. Tarkoituksena oli rikkoa Ruotsin kävijämäärä ennätys joka oli melkein puoli miljoona. No ennätys jäi rikkomatta mutta Suomessa se sai liikkelle n. 80 000 kahvitteliaa. Parasta siinä oli että mm. Itä-suomen koulu osallistui mukaan jakamalla reilun kaupan banaaneja koululaisille. Tässä vielä pari faktaa reilusta kaupasta: Reilu kauppa vähentöö globaalia köyhyyttä ja vaikuttaa kehitysmaiden ihmisten elämään. Suomenna on myynissä n. 1200 erinlaista reilun kaupan tuotetta. Kahveja on pelkästään yli 100 erinlaista. Tunnetuinpia taitaakin olla juuri kahvi ja banaanit

Olen jäänyt todella pahasti koukkuun kirjasarjaan Syrjästäkatsojan tarinoita jonka on kirjoittanut Enni Mustonen. Aloitin kuuntelemaan sarjan ensimmäistä kirjaa äänikirjana ja jäin todella pahasti koukkuun ja nyt kuuntelenkin jo kolmatta kirja. Kirja sarjaa alkaa osalla Paimentyttö joka kertoo Ida Eriksonista. Ida on syntynyt vuonna 1880 ja muuttaa isänsä kuoltua äitinsä kanssa Sipooseen. Elämä Sipoossa on työlästä ja Ida auttaakin äitiään joka työskentelee Östersundomin kartanossa. 12-vuotiaana Ida jää orvoksi äidin kuoltua tuberkuloosiin ja tuttavien avustuksella hän pääsee töihin karjapiiaksi kartanoon. Hän saa siellä suojakseen karjakkoneidin Matilta Wecsktrömin joka opettaa Idaa lukemaan ruotsia ja opettaa kartanon tavoille. Mutta talvikeleillä kumminkin Ida liukastuu pahasti ja hän saa useita luunmurtumia. Hän tutustuu onnettomuuden jälkeen kun hän toipuu emäntäpiika Ireneen joka ottaa hänet palvelukseen Zachris Topeliuksen luokse. Kun Ida on toipunut hän aloittaa Topeliuksen t

Tasan viisi vuotta sitten seisoin Villen kanssa  maistraatissa. Tänään olisi meidän viisi vuotis hääpäivä. Tänä päivänä seisoin ennen messun alkua oven edessä jakamassa messukaavoja ja katsoin kun ihmiset sytyttivät kynttilöitä lähetyskynttelikköön. Yhdessä vaiheessa ylimmällä orrella paloi tasan viisi kynttilää. Hetken katsoin valkoisten kynttilöiden liekin tanssia ja hymyillen katsoin ikkunasta ulos kohti taivasta. Kuiskasin samalla hiljaa: Hyvää hääpäivää. Nytten istun töissä ja kello lyö kohti neljää. Olen ollut töissä aamu yhdeksästä ja työpäiväni jatkuu ilta yhdeksään. Voi olla että kun pääsen kotiin ja kupsahdan sänkyyn nukahdan heti. Minulla on hiukan ristiriitaisia tunteita näistä päivistä. Hääpäivä ja kihlajaispäivä. Miten olisin tai mitä tekisin? Ville tuntuu koko ajan kauemmalta. Se tuntuu kauniilta muistolta mistä tuntuu olevan ikuisuus. Alussa Ville oli joka päivä mukana jossakin kohtaa päivää. Nytten hän vilahtaa kun nostan appelsiinin käteen kaupassa ja hymyilen me

Oltiin tänä vuonna juoksemassa työkavereiden kanssa värieste juoksussa. Matkaa lenkillä oli 5km ja esteitä matkalla oli 20. Esteet olivat erinlaisia pomppulinnoja missä ruiskutettiin värijauhetta päälle. Vaikka koko päivän satoi räntää ja esteet olivatkin aikamoisen kuravellin peitossa silti vedettiin täysillä. Naurettiin toki matkalla kun katsoimme Kalifornian väriestejuoksun kuvia instagrammista että täällä me juostaan pilkkihaalareissa ja siellä minishortseissa. Lopuksi saimme kun pääsimme maaliin mitallit ja pussillisen värijauhetta. Kun porukkaa oli tullut maalin tarpeeksi mentiin lavaan eteen ryhmäksi ja kaikki heittivät värin ilmaan yhtä aikaa. Minun edessä oleva nainen heitti väripussin suoraan minun naamalle ja sain myöskin siniset hampaat. Vielä seuraavana päivänä hinkkasin sinistä väriä naamasta. Räntäsateesta huolimatta tapahtuma oli todella hauska ja suosittelen sitä kaikille! Menkää ihmeessä juoksemaan tai kävelemään ja kerranki aikuiset saa rymytä pomppulinnoi