Leskenlehtiä ja sadetta

Joskus viime syksynä kun sain tietää että pääsen opiskelemaan suntioksi vitsailin että joskus olen töissä vielä Tuomiokirkossa. Nyt tulikin tilaisuus että pääsen marraskuussa töihin piispan vihkijäisiin juurikin tuonne Tuomiokirkkoon. Ette voi uskoa kuinka innoissani ja jännittynyt olen samaan aikaan. Odotan siis innolla jo marraskuuta.

Käytiin koko perheen kanssa sienimetsässä ja kävelemässä Sipoon kansallispuistossa. Meillä oli omat eväät mukana ja retki oli vallan mukava. Matkalta saimme säkillisen sieniä mitkä puhdistimme lasten kanssa. Lapset nauttivat retkestä suuresti. Lapsia myöskin huvitti paljon kansallispuiston ojan vierustassa käveleminen. Ihan kuin olisimme olleet Jurassick park metsässä kuulema ja saatoin tuntea jännityksen hyppääkö puskasta kohta raptori. Retki oli siis kaikin puolin oikein onnistunut ja illalla väsytti kovasti koska aamun olin Jumalanpalveluksessa. Kerrankin myös lapset menivät nukkumaan ilman vastaväitteitä ja iltasadun jälkeen kuuluikin vaan kuorsausta ja hiljaista tuhnutusta. 

Lupasin esitellä meidän kotia täällä blogin puolella. Viimeinkin saimme viimeiset pahvilaatikot pois. Enää mitä puuttuu on iso maailmankartta taulu sängyn luokse ja hiukan valoja terasille ja parvekeelle. Syksy saapuu nopeaa vauhtia. Meidän koti on hyvin samanlainen kuin minun ja Villen koti Noljakassa värimaailmalta mutta silti tunnelmalta hyvin erinlainen. Pidän meidän kodista tosi paljon se on ahdas ja kodikas. Tavaraa on joka puolella mutta se ei haittaa se luo vaan kotoisamman tunnelman. Tässä pari kuvaa:

Ensimmäinen työpäivä on nyt taputeltu täällä Helsingin päässä. Seuraavaksi matka käy kohti Jyväskylää. Viikonloppuna mennään töihin, treffeille ja juhlitaan kolmea lasta. Hektistä siis voisi kai sanoa. Viikonloput menee aika hyvin kiinni häissä, kasteissa, siunauksissa ja konfirmaatiot ovat myöskin lähellä. Pääsen myöskin töihin Tuomiokirkolle Piispan virkaan vihkijäisiin marraskuussa. Odotan sitä innolla jo! Isolle kirkolle... Päivä meni nopsaan ja leppoisasti. Pidän edelleen työstä paljon. Meidän piiriin kuulu todella ihana Östersundomin kappeli on rakennettu 1700-luvulla on todella tunnelmallinen. Kirkon vieressä on pieni hautausmaa. Tykkään todella paljon ja kappelissa vietetäänkin paljon häitä. Odotan siis innolla että työt lähtevät kunnolla käyntiin täällä päässä! Ps. Kuva kirkosta hiukan sumuinen kameran hajoamisen takia... Pps. Aloitin jo työt viikko sitten mutta kiireiden takia on jotenkin blogin päivitys jäänyt vähemälle. Viikonloppuna oltiinkin kaksissa häissä kappelis

Meillä juhlittiin sunnuntaina kolmois-synttäreitä. Koska kaikki viettivät synttäreitä nyt kesäkuu- elokuu ajalla niin päätimme järjestää kaikille juhlat. Muutto hässäkän takia ei kerennyt aikaisemmin. Vieraita kävi n. 20 ja juhlat menivät loistavasti pientä välitapausta lukuun otamatta. Lahjat olivat tänä vuonna pojilla hyvin Minecraft painotteisia. Stadin tyttö sai hyvin prinsessa painotteisia lahjoja. Tarjottavana meillä oli kinkkuvoileipäkakku, paistettu mustikkajuustokakku ja perus karkit, keksit ja limpparit.

Tavarat lentävät ja välillä heittäydytään lattialle huutamaan ja potkimaan. Huudetaan kaikki mahdolliset kirosanat ja samalla taputetaan käsiä yhteen. Nauretaan ivallisesti ja haukkuma sanoja lentää suusta. Muita alkaa jo ärsyttää. Pikku hiljaa kiusa muuttuu kiukuksi. Kiukku yltyy ja yltyy kunnes nyrkit heiluvat, tuolit lentävät, huudetaan vaikka mitä ja revitään ja rikotaan. Ainut mikä katkaisee kierteen on laittaa lapsi istumaan tuolille ja mennä eteen. On mennä samalle tasolle silmien eteen katsoa suoraan silmiin ja sanoi: HEI! Katso tänne. Rauhoitu. Se ei ole helppoa koska katse heittää minne saattuu. Paikallaan istuminen on vaikeaa jalat heiluvat ja koko poika tärisee. Viimeinkni katse kohtaa ja hiljaisella rauhallisella äänellä: Rauhoitu! Pikku hiljaa hengitys tasaantuu ja jalat eivät enää vispaa. Kosketus on tärkeä kosketus kasvoilla se kiinnittä huomion ja rauhoittaa. Toinen käsi olkapäällä pikku hiljaa silitäen samalla puhuen: Rauhoitu. Suomen Linnassa nurmikentällä a

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kaikki saman pöydän ääressä. Meillä olisi tarkoitus yrittää ainakin kerran viikossa syödä yhdessä saman pöydän ääressä. Tämä päivitys oli Stadin idea :) 

Kävimme ostamassa lauantaina kaupasta 5kg mansikkalaatikon minkä perkasin lapsille samana iltana. Sunnuntaina illalla kun ajattelin käydä hiukan mansikoita niin nämä oli jäljellä 5 kilosta. Ehkä ensi kerralla sitten itse poimimaan että saadaan se 15kiloa! Hyvä tsin että lapsille maistuu :)

Käytiin koko perheen voimin keräämässä mustikoita. Saimme kerättyä pari kippoa mistä sain tehtyä mustikkapiirakan. Tosin piirakka hävisi samana iltana parempiin suihin :D Samalla vietettiin minun viimeisiä lomapäiviä. Minulta hajosi puhelimen kamera jolla olen ottanut kuvia aikaisemmin blogiin. Se ei enää tarkenna keskeltä ollenkaan. Joten jos lisäilen sumuisia kuvia johtuu se siitä. Tässä vielä hiukan kuvia:

Meillä on nyt lapsilla in nämä KangaRoossin vilkkuvat lenkkarit. Isommille ostettiin Jumbon Prismasta kouluun uudet kengät ja nämähän ne piti saada. Kengät vilkkuvat eriväreissä ja välkkyvät. Kengän sisällä on latauspiuhalle paikka mistä kengät ladataan. Meillä onkin nyt puhelimien lisäksi kengät latauksessa. Latauspiuha käy myöskin lasten Huawei puhelimeen. Kengänsisällä on myöskin nappi mistä kenkien väriä vaihdetaan. Väri vaihtoehtoja on punainen, vihreä, keltainen, sininen, valkoinen ja osa niistä vielä viilkkuvina. Tytöillä on tälläiset pinkit ja Elviksellä vihreät. Kengät varmasti näkyvät hyvin pimeinä iltoina ja aamuisin kun lapset kulkevat kouluun. Lapset ovat kehuneet kenkiä paljon ja Korkeasaaressa kuultiin monien suusta WAU!

Käytiin päivä viettämässä Korkeasaaressa. Mukana oli lasten Ukki P ja varamummo Joensuusta. Päivä oli mukava ja lapset jaksoivat yllättävän hyvin.  Tässä vähän kuvia päivästä: 

Meillähän oli Stadin kanssa välimatkaa 400km. Kirjoitinkin päivityksen kaukosuhteesta: Väimatka Joensuu - Helsinki - Joensuu . Nähtiin parin viikon välein jos kerettiin joskus kolme neljä viikkoa. Nähtiin viikonloppu kaksi kokonaista yötä. Kerran taidettiin olla pitempi aika yhdessä jopa neljä viisi yötä muistaakseni. 6-8h tunnin puhelut öisin ja videopuhelut. Kaukosuhde tuo omat haasteensa. Suurin niistä on varmaan luottamus. Toisena ikävä. Aikataulujen sovittaminen yhteen niin että keretään nähdä. Kaukosuhteessa kun näkee harvoin näyttää ne niin sanotut "parhaat" puolet kun aina näkee. Meikaan ja laitan tukkaa. Yritän olla mahdollisimman kiltti ja ihana. Ei uskalla näyttää jos kiukuttaa tai ketuttaa. Itkettää tai on surullinen. Sitä hymyilee ja nieleskelee. Alku: Meidän suhteen alkaminen tosin alkoi osasto 10 kun Kaarle sairastui. Toisella kerralla Stadi ja lapset olivat oksennus taudissa. Se hajotti paljon ruusuilla tanssimis kuvaa. Näki heti toisen heikossa ha

Asia mitä pelkäsin Stadin kanssa oli se että jos Kaarle rupeaa sanomaan Stadia isiksi. Miten kerron kaksi vuotiaalle ettei se ole isi.. Isi on taivaassa. Vaikkakin isyys ei Stadin mukaan katso sitä onko biologinen lapsi vai ei. Perhettä ei katsota verisiteen mukaan. Keittiössä Stadi puuhaa aamupalaa lapsille. Itse makoilen vielä sängyssä avaan ikkunaa ja nuuhkun sade ilmaa. Kunnes se kuuluu "ANSSI ISI". Nielaisen tunnen kuinka sydän olisi lasia ja siihen tulisi särö. Nielaisen ja painan pään tyynyyn. Tekisi mieli huutaa EI OLE! SE ON ANSSI! Huudahtuksen tukahdutan tyynyyn ja vedän peiton korville. Illalla Stadi tahtoo jutella miten reagoida siihen? Vastaan en tiedä.. Minulle se on varmasti kovempi paikka. Vaatii hiukan aikaa että totun siihen. Sohvalla Kaarlee kysyy: Onko Stadi isi? Eihän Kaarle muista Villeä ollenkaan. Alussa heti kuoleman jälkeen konttasi aina ovelle ja odotti isiä kotiin. Toista turvallista aikuista. Mutta se jäi nopeasti pois. Unholaan. Oli tuska