Leskenlehtiä ja sadetta

Sushi on ollut aina suurta herkkua. Täällä Helsingissä sitä saapi jopa tuoreena kaupasta. Joensuussa valitettavasti vaan pakasteena josta en pitnyt alkuunkaan. Voi olla että jostakin olisi saanut mutta todella kalliiseen hintaan. Joten yksi ilta pyörittelenkin sushipakettia kaupassa kädessä ja Stadi heiti yhden kärriin huomattuaan sen. Nami! Sushin perusraaka-aineet ovat sushiriisi, wasabi, soija, etikka, merilevä, inkivääri ja suola. Niiden lisäksi käytetään kalaa ja muita täytteitä mitkä tulevat riisin päälle väliin tai sisään. Riisi on sushin perusta ja sen on oltava sopivan tahmeaa. Sushissa kalaa käytetään raakana. Järvikala on tosin hyvä pakastaa ennen käyttöä että loiset kuolevat. Sushia syödään joko paljain käsin tai puikoilla (itse en osaa syödä puikoilla). Sushia kastetaan soijakastikkeeseen. Wasabia voidaan käyttää kalan ja riisin välissä mutta se on todella tulista varoitan jos ei ole tottunut tuliseen. Happamia inkiväärin paloja syödään aina sushipalojen välissä s

Kello lähestyy kahdeksaa ja kerään iltapalan rippeitä pöydästä. Tänään grillattiin makkaraa, juustoa, vartaita ja kepakoita. Lisukkeena salaattia ja uunijuureksia. Koira häpeää omassa nurkassa koska nappasi pöydältä yhden kepakon. Mutta huomaan että koko ajan joku hivutautuu pikku hiljaa keittiöön ehkä jotakin vielä jos saisi? Kissa istuu omassa laatikossa pöydällä ja katsoo ulos ikkunasta. Laiskasti hypäten se vaihtaa sängynpäälle. Täytän tiskokentta ja hymyilen. Lapset ovat kylpyjonossa yläkerrassa. Pyyhin pöytää ja hyräilen: Voisin viikkoja sun vieressä loikoilla omenapuiden alla. Stadi kantaa viimeisiä pahvilaatikoita pois. Viimeinkin pahvinkeräys on tyhjä. Naureskellen välillä vilkaisen telkkaria ja kyselen keskustasta jotakin kuten: Kannattaako tuolla maailmanpyörässä käydä? Jos tuo on laituri miksi siinä on hiekkaa? Naurattaa ihan kuin olisin kysymysiän omaava pahakin kakara. Stadi vastailee samalla kun kantaa laatikoita. Laatikoiden alta paljastuu paperisilppua, lasten askar

Käymme aina lasten kanssa Sipoossa metsässä kävelemässä. Tässä hetki metsästä. Todellisuudessa Kaarlella oli kamala kiukku koska no sanotaanko että tavaraa oli vaipassa :D Mutta kuva oli hieno ja hetki kun Kaarle viilletti saniasten ympäröimää polkua.

Leivottiin lasten kanssa yksi päivä. Vuokaleipää ja kaksi peltiä sämpylöitä. Yhdellä kerralla menikin koko vuokaleipä ja yksi pelti sämpylöitä. Pitäisi leipoa useammin lapset pitivät leivästä todella paljon. Eikä sen tekeminen ole edes vaikeaa kunhan vaan jaksaisi aina. Kuinka paljon kenkiä voikaan ola? Niitä on jokapaikassa eteisessä, naulakon alla ja varastossa. Leluja on paljon ehkä liikaakin. Yleensä lastenhuoneissa mahtuu juuri ja juuri kävelemään nyt jopa näkyy hiukan lattiaa!  Tykkään meidän olkkarista se on ihanan kodikas. Mustaa ja harmaata. Mutta myöskin väriä löytyy.  Tiskikone pyörii sen kaksi kolme kertaa päivässä joka päivä. Siinä hiukan kuvia meidän kotoa ja normiarkea. Kuvista tosin puuttuu kamala pyykkivuori. Pyykkiä pitääkin pestä joka päivä. Vaatteiden lajittelua auttoo huoneittain laitetetut korit mihin laitetaan kuivat puhtaat vaatteet. Lapset tyhjentävät sitten aina itse oman korinsa (poikkeusena tietenkin pienemmät).

Seisoin minun ja Villen kodissa se oli tyhjä. Tyhjä olohuone. Muistan kun muutettiin. Kotona aina kun olin kotona. Joka nurkka tursusi jotakin. Muistoja. Villen tavaroita oli joka puolella. Tuossa nurkassa tehtiin sitä ja tätä. Tätä sohvaa kasattiin yhdessä. Portaissa naurettiin ja istuttiin. Tapetoitiin tuota seinää. Revin yhden tapetin alas Villen kuoleman jälkeen. En kestänyt katsoa sitä. Liikaa muistoja. Sivelin tapetin ryppyjä ja itkin. Ahdisti katsoa sitä seinää. Ahdistus on varmaan oikea sana mikä kuvasi oloa välillä kotona Joensuussa. Liikaa muistoja tuntui välillä vankilalta. Kuin seinät olisivat kaatuneet päälle. Mietin paljon muutanko vai jäänkö? Jäin koska lapset olivat kotiutuneet niin hyvin. Remontoin asunnon uusiksi. Uskoin että se olisi poistanut edes vähän tuskaa mikä asunnossa oli. Hetkeksi se poisti. Siksi hetkeksi kun maali tuoksui ja ihailin uutta seinää. Mutta illalla kun kävin sänkyyn näin samat kummitukset. Muistan kuinka yhden yläkerran ikkunan edessä itk

Katselin vanhoja kuvia mitkä olin ottanut Villen kuoleman jälkeen. Huomaan että näytän aivan kummituksekselta. Haamulta entisestä minusta ja pikku hiljaa kuvista huomaa muutoksen tähän päivään. Miten pala palalta olen löytänyt itseni taas takaisin. Tässä aikajana surusta tähän päivään: Suru sen vaan näkee tässä ekassa kuvassa. Silmäpussit ja itkeminen.  Kesällä otettuja kuvia ylempi ja tämä alempi. Pikku hiljaa yritin nousta mutta sen huomaa vielä. Näkee silmistä ikävän ja surun.  Nytten: Ei enää surullinen vaan onnellinen. Suru muuttu ja kaipaus jää jäljellä. Melkein ehjä ja löytänyt taas itsensä. Voisi kai sanoa löytänyt paikkansa. 

Käytiin pikkusiskojen ja Netan kanssa vietämmässä päivä Linnanmäellä. Menimme sinne klo:11 ja lähdimme klo:20 pois. Siis koko päivä meni. Kastuttiin, käyttiin laitteissa ja syötiin hyvin. Kaikinpuolin todella mukava päivä ja Netta sai kunolla laatuaikaa. Pitäisikin kulkea enemmän silleen että yksi lapsista saisi aina spesiaali aikaa. Siellä oli kiva polku missä tuli vettä päälle juostiin siellä siskon kanssa kengät aivan märkänä ja naurettiin. Ihmiset hiukan katsoivat kun muut siellä juoksiat taisivat olla 4-vuotiaita :D Uskallettiin jopa tänä vuonna kävellä Kammokuja loppun asti. Viime vuonna ei uskallettu. Kiljumiselta ei kyllä voitu välttyä.. Juttelin siellä jollekin miehelle joka paljastui myöhemmin nukeksi. Jonotettiin Kingiin se hajosi, jonetettiin Vekkulaan niin sen alla olevat Kot Kot vuoristorata hajosi, mentiin Magiaan niin huoltomies ilmestyi jostakin yht äkkiä. Hurjakurussa jäätiin jumiin veneellä yhteen nurkkaan ja kaikki menivät ohi. Tuuria siis oli. Plussaa oli kyllä s

Kirjoitin aikaisemmin että ostimme yllätys lahjan vanhemmilleni. Yllätys oli Ranskan matka jonne he lähtivät perjantaina ja saapuivat maanantaina. Matka oli kuulema mennyt loistavasti ja rakkauden kaupungissa oli sormuksetkin ilmestyneet sormiiin. Kihlaushan on lupa avioliittoon niin seuraavalla matkalla sitten tanssitaan häitä? Kipinä syttyi ja rahan säästö uutta matkaa varten on jo alkanut. Rakkauden kaupungista tulikin paljon selfietä missä suudeltiin Efel-tornilla tai Riemukaarella. Patonkia ja croisantteja oli kuulema syöty mahan täydeltä viiniä unohtamatta. Matka oli siis onnistunut yllätyslahja. Edessä on vielä monta vuotta. Se olkoon onnellinen ja iloinen. Täyttäköön sen rakkaus. Tuimasti jatkakaa tappelua, rajusti rakastakaa, keskustelua ja naurua, anteeksi osatkaa antaa, makuhuoneessa pelatkaa golffia, Tikkareita ja hattaraa, sateenkaaria ja yksisarvisia teidän tielle. Rakkauden täytteiselle kuplalle teidän herrasväelle.

Luvin hyvän artikkelin Lesken Tunnekoulu. Pysytyin samaistumaan tekstiin. Ajattelin kirjoittaa samaistumisesta. Linkki:  https://yle.fi/uutiset/3-5334107 Suomessa kuolee n. 50 000 ihmistä. Kuten artikkelissa kerrotaan se on paljon surua. Ihmisiä kuolee yksin ja toiset läheisten ympäröimänä. Olen itsekkin pohtinut paljon omaa kuolemaani. En niinkään kuolemaa itsessään vaan miten muut pärjäävät sen jälkeen? Huomaako kukaan jos yht äkkiä vaan kupsahdan tuolla kadulla? Heittään sairaalaan kylmiöön ja olen se yksinäinen tuhkauurna pöydällä. Töissä näin paljon yksinäisiä hautajaisia. Ihminen niin yksin ettei kukaan tule hautajaisiin se pistää miettimään omaa kuolemaa. Miten muut pärjäävät? Lapset? Kaarle olisi käytänössä orpo sen jälkeen. Kuoleman vuosipäivä ja kuoleman jälkeinen byrokratia. Järkytyin itsekkin miten paljon kuoleman jälkeen oli sitä paperia. Perunkirjoitus... Osaan sen nytten mutta aina jotenkin ajattelin sen niin että mennään istumaan pöydän ääreen jossa luetellaan

Kävimme viettämässä päivän ihmettelen Suomen linnaa. Lapsista oli hienoa käydä keskustassa ja matkata lautalla. Suomen linnassa juostiin ja ihmeteltiin vaikka mitä koloja ja tunneleita. Loppu matkasta lapset väsyivätkin ja pieneltä kiukulta ei voitu välttyä. Muuten päivä oli oikein mukava. Lapset olivat aivan täpinöissään kun kuljettiin samalla bussilla Salattujen elämien Sergein kanssa. Pidän Helsingistä paljon kaupunkina. Ihmisiä ja kuhinaa. Pidän siitä.  Kotiutuminen onkin mennyt hyvin. Kunhan vaan opin vielä kulkemaan julkisilla niin kaikki menee varmasti loistavasti! En kaippaakaan Joensuuta kaupunkina vaan kaipaan ihmisiä sieltä.

Kävimme shoppailemassa siskon kanssa ja tarkoituksena oli vain ostaa nämä ihanuudet <3 Uudet housut Gina Tricolta. Olenkin aivan ihastunut näihin.Uskaltauduin myös ostamaan itselleni hiukan lyhyemmän paidan. En kait ole vieläkään tottunut siihen että laihduin melkein 20kg. Mutta siskon kannustuksella uskaltaiduin kokeilmaan ja mukaan lähti myös napapaita :D Tässä vielä nämä ihanuudet: Kuvan takana näkyy meidän naulakko ja kenkähylly :D Kenkiä riitää ja tuossa ei edes ole kaikki.. Meille ei pääse eteisestä sisään ilman että hyppii kenkävuoren yli.  Onko teillä jotakin ostosta mihin olette ihastuneet aivan kokonaan?  Kesä terveisin: Housuihin rakastunut pömppömaha <3 :D 

Pikku sisko tuli vierailulle Helsinkiin. Kävimme shoppailemassa Itä-keskuksessa ja keskustassa. Lähdin etsimään itselle tavallisia perus t-paitoja.. Arvatkaa ostinko niitä yhtään? Ajoimme tosin väärällä metrolla ja itiksessä mietimme pari minuuttia miten nämä ovet aukeaa ja olemmeko oikeassa hississä. Törmäsimme yhteen tubettajaan mutta emme tajunneet kysyä yhteiskuvia tuli vasta jälkeenpäin mieleen.. Istuimme kampissa ja kävimme Espresso Housessa kahvilla missä join aivan ihanan banana split kahvin <3 Kaikin puolin huippu päivä. Oli virkistävää välillä päästä kotoa pois. Olen ollut paljon kotona kun Stadi on ollut töissä. Kävimme illalla vielä Heurekassa lasten kanssa. Lapset pitivät paikasta paljon vaikka näin aikuiselle siellä ei kamalasti ollut mitään. Se olikin nähty jo tunnissa itsellä. Lapset juoksivat siellä onnessaan ja tekivät kokeita. Teimme matkamuistoksi sieltä omalla kuvalla varustetut kolikot. Kävimme planetaariossa mikä oli lapsille uusi kokemus ja he pitivät sii

Suru. Jokainen suree eritavalla. Mutta kaikista vaikeinta on varmaankin kohdata se sureva. Yleensä ihmiset menevät lukkoon, sanovat jotakin kliseeltä kuten otan osaa, tulee kahville kutsuja ja apu tarjouksia, osa väistää kadulla juoksee Prismassa heti piiloon toiselle hyllylle, kaverit kaikkoavat, huomaat ette saa enää kutsuja juhliin missä käytiin pariskuntana ja ystävät ketä luulit ystäväksi katoavat. Surun myötä menetin paljon kavereita, sain uusia ja ne entiset kaverit tuli entistä tärkeimmäksi. Jokainen meistä suree eritavalla joku ottaa huumorilla, toinen kieltää asian ja kolmas on aivan murtunut. Jokainen tapa surra on oikea jokainen käsittelee asian omalla tavalla. Mutta miten sureva pitäisi kohdata? Töissä kohtasin monta surevaa ihmistä. Näin monta tapaa surra. Kun on itse elänyt suuressa surussa osaan samaistua siihen suruun eritavalla. Olla läsnä. Eräs kiittikin minua siitä että hänestä tuntui että olin läsnä. Loppujen lopuksi kaikki ne kahvikutsut ja olemme tukena

 Tällä kertaa vain kuvina. Eli kiva maanantai :)