Leskenlehtiä ja sadetta

Oikein hyvää vappua kaikille näin etu käteen jo! Me vietetään sitä aurinkoisessa Helsingissä. Kuu koirankakasta kesään, puoli kuuta pultsarista, vappuväestä vähäsen, pussikaljaporukoista ei päivääkään.

Olin tänään katsomassa tuhkauksia krematoriossa. Ensi viikolla menen taas ja harjoittelemaan enemmän. Ajattelin että se olisi ollut todella vaikea paikka minulle koska Ville tuhkattiin samassa paikassa. Sillon se iski Villekin oli täällä. Samassa uunissa. Paloi tuhkaksi. Se oli hetkellinen tunne ja nielaisin. Mutta muuten vaikka uunissa paloi ihminen en ajattelut mitään. Osasin sulkea sen työksi. Kun laitoimme luut jauhamiskoneeseen ja laitoimme tuhkan uurnaan en tuntenut mitään. En tiedä onko se hyvä vai huono asia. Työkaveri sanoikin että: Niin kauan kun se ei ole omainen työ on helppoa. Jännitin paljon krematoriossa oloa mutta loppujen lopuksi päivä meni nopeasti enkä ole ajatellut asiaa kotona ollenkaan. Välillä sen kuitenkin huomaa arkun läpi sen imelän tuoksun. Tässä työssä näkeekin paljon kauniita arkkuja. Osaan ajaa myöskin jo traktorilla. Eilenkin ajelin ympäriinsä hautuumalla kun veimme lämmittimiä paikalleen. Huomenna menen mukaan haudankaivuuseen taas ja päivällä ope

Sehän tulee sillon kun sitä vähiten odottaa. Ihan puun takaa. Ai kamala kun ajattelen aikaa taaksepäin miten kamalan hankala olin. Työnsin Herra stadin pois lukemattomia kertoja. Yritin ajaa pois että olisin taas yksin minun mustassa kuplassa. Mutta Herra Stadi ei liikkunutkaan pois. Työnsin ja työnsin. Keksin koko ajan syitä miksi en voisi olla hänen kanssaan. Se tunne kun löytää uuden ja toinen on vielä niin läsnä. Roikuttiin lähellä vuosi päivää. Mitä muut ajattelevat? Olinhan kokeillut ennen Herra Stadia paria muuta mutta Herra Stadi erottui joukosta. Voisi sanoa että Herra Stadi käveli huojuvalla sillalla ja minä leikaksin köyttä. Mutta Herra Stadi ei tippunut alas rotkoon milloinkaan. Varmin askelin käveli koko ajan kohti. Hän oli minun tyyni alue myrskyn keskellä. Ei ollut helppoa antaa itseään kokonaan toiselle kun Ville oli mukana. Olin vielä Villen tunsin tunnon tuskia jopa pettänkö? Ajattelin jos suutelen Herra Stadin kanssa istuuko Ville vieressä ja katsoo. Pudistaa pää

- Siulla on eri väriset hiukset kuin Villellä. - Oot paljon pidempi kuin Ville. - Isompi nenäkin on vaikka Villellä oli iso nenä! Lapset vertailivat viimeksi. Herra Stadi ja Ville ovat toistensa vastakohdat. En ole edes osannut vertailla koska hän on niin erinlainen. Pelkäsin vertailua olen tehnyt sitä vain kerran. Vertasin ja säikähdin itse ja sulkeuduin hetkeksi. Ville oli pehmeä ja Herra Stadi taas ei ole. Ville ei oikestaan koskaan uskaltanut sanoa minulle vastaan. Herra Stadi uskaltaa. Ville aina ajatteli ettemme olleet tasa-arvossa vaan minä olin pomo. Vaikka yritin puhua tasa-arvosta parisuhteessa. Ehkä olin vahvempi kuin Ville. Syytän masennusta siitäkin että olin vahvempi. Ville oli vahva alussa mutta tuntui että lyyhystyi sinne mustaan. Herra Stadin kanssa seison samalla viivalla. Voimakastahtoinen niinkuin minäkin. Odotan jo ensimmäistä kunnon riitaa kumpi leiskuu kovemmin? En anna periksi ja ei kuulema hänkään. Herra Stadi on pitkä ja tumma. Olen aina ollut vaaleiden m

Aloitin uuden jakson koulussa hautaus. Olen siis siirtynyt töihin hautuumaalle ja teen siellä aivan kaikkea. Haudankaivuusta siunauksiin. Aloitin siellä maanantaina ja olen tehnyt yhden päivän aikaisemmin kappelilla. Työkavereina minulla on kuusi miestä. Joten siellä miesten kanssa pyörin. Olenkin seurannut vierestä traktorilla ja kaivureilla ajelua. Sain itsekkin jo kokeilla vähän kaivuu hommia. En ole koskaan ennen kokeillut ajaa kaivinkonetta. Lähiaikoina tutustun myös traktorin sielunelämään. Tänään kuitenkin vielä istuskelin traktorin peräkärrin kyydissä kun ajelimme ympäri hautuumaata. Olen siis seurannut haudan kaivamista. Vähän pisti silmään hiekan seissa olevat luut. Siivonnut hautoja, katsonut niiden täyttöä, ollut siunauksissa mukana. Huomasinkin männä viikolla sen hajun. Voisi sanoa varmaan kalman haju. Mutta en silti kavahtanut. Tunnen työn todella arvokkaaksi. Olen nähnytkin paljon kauniita arkkuja ja vaikka olin vainajan näytössä mukana ei se jäänyt kummittelemaan m

Halusin vaan täälläkin hehkuttaa että me muutetaan 1.7 Helsinkiin. Saatiin asunto ja muutetaan. Nyt kaikki negatiivinen ajattelu pois ja muuttamaan! JES oon niin HAPPY!

Näpyteltiin Herra Stadin kanssa asuntohakemukset eilen menemään asunnoista. Voisi sanoa että samalla pelottaa, jännittää ja on innostunut. Mutta muuttaminen ääh. Ei huvita yhtään alkaa inventoimaan tavaraa mitä vien ja mitä en? Lilli kysyin jo tänään että: Mitenkä viemme Villen mukana? Vai käykö kukaa enää siellä viemässä kynttilää? Hassua miten lapset ajattelevat tuollaisia asioita. Tottahan se on että surettaa jättää taakse yksi vaihe elämässä jotta voi aloittaa kokonaan uuden. Tuntuu hassusti siltä että kun lähden Villen kummitus jää tänne Joensuuhun. Sydämmessä aina mukana muttei niin kiinni. Se ei pelaa joka pelkää vai miten se olikaan? Entä jos se yhteiselo ei toimikkaan? Tulenkin vaikka vuoden päästä maitojunalla takaisin? Entä jos emme kotiudu sinne ollenkaan? Saanko vuokralaista tähän asuntooni? Joudunko kahden asunnon loukkuun? Herra Stadilla on kaksi lasta meitä on sitten kahdeksan. Kaksi aikuista ja kuusi lasta entä jos hermot ei kestäkkään? Oliko tämä nyt hiukan häti

Vanha synkkä teksti jonka joskus kirjoitin vuosi sitten. Mietin pitkään uskallanko julkaista tätä .Koska teksti on synkkä ja pimeä. Siitä voisi vetää johtopäätöksiä että olisin lähdössä. Mutta en ole menossa muualle kuin Helsinkiin. Vanha teksti siis todella vanha.. Bon Jovi laulaa: Kun minä kuolen sinä olet mielessäni. Hassua miten kirjaimellisesti sitä jotkut biisit ottaa. Kun Ville kuoli olimme puhelimessa. En edes muista sitä puhelua. Muistan sen pamauksen heikosti. Hyvin heikosti muistan Villen jännityneen äänen. Heikosti muistan sen kauhun mikä tuli puhelun jälkeen. Viestin: Älä tee itsellesi mitään. Muistan kun poliisit kuvasivat lokitietoja ja viestin minkä lähetin. Hassuinta on se että viime viestissä ennen sitä kerroin mitä haluan pizzaan täytteeksi. Olen täällä kun tähdet eivät enää loista? Et ole enää täällä. Lupasit olla aina. Voisi sanoa että olin vihainen hyvin vihainen. Kun laskimme Villen arkun päälle ruusuja olisi tehnyt mieli hakata kantta hiton idiootti. Miksi

Nyt se on päätetty.. Me muutetaan Helsinkiin. Päätös ei ollut helppo vaikkakin tahdon vaihtaa maisemaa. Pohdin paljon voinko muuttaa koska Ville on täällä. Mutta tulenhan itse joskus nukkumaan Villen viereen. Pääseehän täällä aina käymään ja onhan minun vanhempani täällä jotka voivat viedä kynttilän. Helsingissä on paremmat työmahdollisuudet suntiollekkin. Lapsille enemmän tekemistä ja paremmat koulu mahdollisuudet tulevaisuudessa. Ainahan sitä takasi pääsee jos homma ei siellä lähdekkään käyntiin. Mutta jos minulla ei lapsia olisi asustaisin Helsingissä jo aika varmasti. Haavena oli joskus sinne lähteä kouluun. Nyt vain miettimään mikä alue ja minne? Elokuussa olisi tarkoitus päästä muuttamaan jotta lapset pääsisivät aloittamaan uuden lukukauden Helsingin päässä. Jännittää, pelottaa ja olen hemmetin innostunut samaan aikaan. Luulen että maiseman vaihdos jättää Villenkin paljon taaksemmaksi. Vaikkakin hän kulkee aina mukana. Kirjoitin joskus tänne blogiin tekstin kaunis yst

Nytten alkoi hiljainen viikko  eli se tietää kiirettä töissä. Avaamme viimein talvikylmillään olleen kirkon. Hartauksia on joka päivä/ilta ja musiikkia. Koulun pääsiäiskirkot työllistävät kun pienet koululaiset tulevat kirkkoon. Tämä viikko siis vielä kirkollisella puolella ja sitten siirryn vakituisesti hautauspuolelle. Onneksi omaan hyvät työkaverit jotka tekevät työstäni vieläkin kivempaa. Olen löytänyt oikean alani ja hyvät työkaverit on kiva bonus. Koulupäiviä Jyväskylässä on vasta seuraavan kerran elokuussa. Onneksi vasta silloin. Suoraan sanotuna tuo koulussa istuminen ei huvita kamalasti. Olen myöskin ikävöinyt Villeä taas enemmän. Ikävä tulee aaltoina. Olen miettinyt paljon että vähentäisin kuvia kotona ja laittaisin tilalle uusia mutta en ole saanut sitä vielä aikaiseksi. Muutenkin seisoin taas tänään hautuuman portilla mutta en päässyt sisään rintaa puristaa. Töihin voin kävellä portista ilman ongelmaa mutta jostakin syystä en pääse Villen luokse. Olen kaksi kert

Ollaan aina oltu Herra Stadin kanssa yhdessä vain viikonlopun ajan. Nytten tuli pitempi pätkä viisi päivää. Ainakun on ollut sen pari päivää ei näe niitä huonoja puolia niin selvästi. Nytten viiden päivän aikana niitä alkoikin paljastumaan. Ärsytätä minua sinun puheella ja olemuksella. Sitä rupesi kelaamaan päässä tekikö Ville noin? Ei hän tainnut tehdä. Ei ollut tuollainen tai tehnyt noin. Olisi hoitanut asian eri tavalla. Sitä ärsyyntyi toisen eleisiin. Älä tule lähelle. Huomasin että meniin lukkoon perjantaina. Ihan totaali lukkoon. Menin koneelle kuullokeet pähän hetki itseni kanssa. Oman pääni kanssa. Vertailin kaikkea aivan kaikkea. Puhetta, eleitä, ilmeitä, tuoksua, olemusta ja tekoja. Tipahdin hetkeksi ja säikähdin vetäydyin pois. Herra Stadi taisi huomata sen kun menin lukkoon. Se johtui omasta päästä. Olen pelännyt vertailua paljon teenkö sitä? Tähän asti en ole tehnyt. Perjantaina se tuli ekan kerran. En tiedä kumpusiko vertailu siitä kun menin lauantaina ekan kerran

Aloitin kirjoittamaan tätä blogia alunperin surusta ja suremisesta. Entäs nytkun tuntuu että sureminen on minun osaltani ohi? Kaipuu ja rakkaus jää mutta en ole enää niin surullinen. Tuntuu että voin laskea toisesta irti ja antaa hänen jatkaa matkaansa. Voi viimein olla vapaa. Mutta mistä kirjoittasin? Aloitin kirjoittamaan surusta nytten en enää keksi sanoja suremiseen. Olen kulkenut surun kanssa vuoden. Nytten en enää halua olla siellä mustan hunnun alla. En tahdo enää kantaa syyllisyyttä. Mutta se on vaikeaa. Se kolkuttaa edelleen takaraivossa pienenä äänenä aina välillä. Silloin sen huomaa kun istuu yksin hiljaisuudessa alkaa kelata. Kelaa viime hetkistä kolariin ja siitä suremiseen. Aina sitä jostakin syystä laittaa sen kahleen takasin jalkaan vaikka tahtoo siitä eroon. Kelaan varmasti aina näitä asoita. Ajan kulessa varmasti koko ajan vähemmän ja vähemmän. Mutta entäs nyt kun on onnellinen ei surullinen? On saanut paljon hyvää ja odottamatonta. Uusia ihmisiä on tullut paljon

http://owlsandgrannypanties.blogspot.fi/2016/04/en-sanonut-hyvasti.html  Linkki vanhan blogimme tekstiin hautajaisista. Ne oli huhtikuun alussa. Tuntui aika jäätävältä tuijottaa työkoneelta varausta kappelista missä Villen hautajaiset olivat. Tuntuu aluksi hämmentävältä kävellä töissä kun pappi joka siunasi Villen ja kanttori joka soitti hautajissa ovat samassa työpaikassa. Muistan kun nauroimme kappelissa ystäväni kanssa että pitiköhän Ville suojelusenkeli virrestä. Ystäväni sanoi: Ettei se Villeä nyt enää kylmäksi pistä! Naurahdin eteisessä kaikui. Muistan valkean arkun. En itkenyt. Itkin vasta kun ensimmäinen laulu alkoi. Valkoinen arkku katafalkin päällä ja kukkalaite telineet vieressä. Arkun päällä oli yksi punainen ruusu. Ville piti ruusuista. Tuijotin suurimmaksi osaksi harmaata lattiaa. Jossa oli kiiltävä harmaa laattaa. Välillä äiti ojensi aina nenäliinan. Kaksi suntiota seisoi oven vieressä ja he hävisivät takaovesta kun tilaisuus alkoi. Ikkunoista näkyi kevät sää. Papp