Leskenlehtiä ja sadetta

Kirjoitan paljon siitä miten ikävöin ja rakastan Villeä. Aloitinkin blogin sen takia että kirjoitan ikävästä ja surusta. Kuolleesta unelmasta joka säilyy ikuisena kaipuuna minun sisällä. Arpena mikä ei koskaan mene täysin umpeen. Laatikosta täynnä tuskaa ja surua. Särkyneitä unelmia. Peilin sirpaleita. Soutamista yksinäisellä aallokolla. Kirjoitan siitä miten kaipaan Villen parran karheaa kosketusta ja tuttua hymyä. Mutta kaipaan myös jotakin muuta. Kirjoitan kerrankin Stadista. Näinpäin tällä kertaa. - Huomenta. Miten voisin tehdä päivästäsi paremman? - Huomenta. Saisinko hiukan aurinkoa tänne räntäsateeseen? Kaksi kuvaa auringosta. Hymyillen menen töihin. Se tunne kun makaa yksin illalla sängyssä ja viestittelee toisen kanssa. Vaikka kaipaisi toisen vierelle. Kaipaa turvallista kainaloa. Stadi on paljon minua pitempi sulkee syliinsä. Voin hengittää Stadin tuoksua. Stadi tuoksuu hyvältä ja hiukan mintulta. Hengitys kuulen vain hengityksen ja sydämmen hakkaamisen. Kosketuksen. V

Kävin Helsingissä minilomalla.  Lapset olivat mummolassa joten sain vähän hengähdystaukoa muuttoon ja töihin. Kävimmekin Roihuvuoren kirsikkapuistossa ja ajelimme Sipoon Gumbostrandissa ja kävimme Lemminkäisen temppelissä. Löysin myöskin pitkästä aikaa yhden geokätkön. Ajattelinkin elvyttää sitä harrastusta taas Helsingin päässä.  Tässä vähän kuvia reissusta:

Tänä yönä taivaseen Toinen meistä pakenee Kuka portit aukaisee? Kuka uskoo rakkauteen? Näitä lauseita laulaa Tik tak. Istun junassa ja kuuntelen. Tuli kamala ikävän aalto kun katsoin ikkunasta ulos. Tuli tunne että nyt kaipasi sen tutun halauksen. Toisessa elämässä sitten. Me olimme ne kauniit. Kasvot muistelin kasvoja kun katsoin junan ikkunasta ulos. Muistelin nenää nenää vasten. Silmälasien kolausta hampaisiin. Parrran karheaa kosketusta iholla.  Sitä kun haroin mustaa tukkaa ja nauroin liian mustille kulmakarvoille värjäyksen jälkeen. Näin samanlaisen auton. Havahduin kun avainnipussa roikkuu vieläkin meidän auton avain. Saatoin nähdä meidät istumassa autossa matkalla Tampereelle. Minä ajoin oli kuuma ja auto täynnä tavaraa. Netta oksenti jännityksestä kenkien päälle. Auto haisi oksennukselle ja oli kuuma. Ikävä tuli kun näin vanhan pariskunnan Helsingissä kävelemässä. Pitkät mustat takit ja silinterit hymyilin näin meidät. Siitä Villen kanssa puhuttiin. Meidän vanhuudesta

Tyhjensin taas toisen kerran jo meidän portaiden alla olevan komeron. Ekan kerran tyhjensin sen kun Ville kuoli. Se oli täynnä Villen tavaroita. Mykläsin koko komeron uusiksi maalasin ja vein tavarat pois. Nytten tyhjensin sen muuton takia. On hassua kun inventoi mitä tarvitsee ja Villen tavaroita putkahtelee esiin koko ajan. Löysin mm. vanhan rouvan avaimet. Ville todella rakasti sitä autoa. Hitsi jos olisin tiennyt että ne ovat vielä olemassa olisin laittanut ne arkkuun mukaan. Nytten siellä oli vain se turvavyö. Hymähdin kun pyörittelin avaimia kädessä. Kuinka monta seikkailua koettiin yhdessä siinä autossa. Kaksin ja perheenä. Muistan edelleen sen ekan kerran sen auton kyydissä. Ville ajoi minua hakemaan kotoa koska polveni oli silloin hajalla ja linkkasin. Olin menossa geek meettiin Villen ei pitänyt tulla sinne ensiksi mutta  hän ajoi 100km kyytsäämään minua kolmen kilometrin matkan polveni takia. Kun astuin autoon Vlle hymyili ujosti ja ojensin bensarahaa. Hän ei tahtonut

Viikonloppuna sain uudet aurinkolasit. Kirjoitinkin niistä jo aikaisemmin. Vietin äitienpäivän Helsingissä. Unohdin ihan toivotella tätä kautta kaikille hyvää äitienpäivää<3 Muutto senkun lähestyy ja voin sanoa että jännittää..

Yksinäiset hautajaiset paikalla vain sosiaalityöntekijä, pappi, kanttori ja suntio. Näitä hautajaisia on paljon. Todella paljon. Miten ihminen voi olla niin yksin ettei edes viimeiselle matkalle lähtiessä kukaan sano: Hyvää matkaa. Se tuntuu pahalta siirtää arkkua kappeliin. Missä odottaa yksi ihminen joka vilkkuilee kelloa millonka tilaisuus on ohi. Vainaja on nyt siunattu hei hei. Takaisin arkku kaappiin ja nimilappu päälle. Se vetää hiljaiseksi. Pohtii omia hautajaisia. Olenko koskaan niin yksin ettei sinne tule ketään? Toivon etten ole koskaan niin yksin. Lehdissä kirjoitettiin paljon papista mikä oli kutsunut koululuokan hyvästelemään. Olin silloin töissä ja hämmästyimme tästä ideasta. Idea kuullosti pelottavan hienolta. Kuolema on niin piilossa nykyisin lapsia ei viedä hautajaisiin. Nytten jälkeenpäin kun ajattelen lasten olisi pitänyt olla mukana Villen hautajaisissa mutta silloin ajatteli että suojelen heitä siltä surulta. Tällä tavalla lapset näkevät pienen palasen että s

Aika kuluu siivillä. Tuntuu että se katoaa jonnekkin. Päivät menee töissä ja viikonloput joko Helsingissä tai pakaten. Muutto lähestyy ja se rupeaa olemaan koko ajan todellisempaa. Iskee vähän jo paniikki. 400km ja uusi kaupunki. Sopeudutaankohan sinne? Töissä nauroivat: Jenni et sitten voi puhua tuntemattomille ratikassa luuleevat vielä sekopääksi! Miekun juttelen aina kaupan hedelmähyllylläkin tuntemattomien kanssa.. Näyttö etenee hyvin ja saankin sen läpi sovittuun ajankohtaan. Ylemmässä kuvassa lajittelen metallijätteen seasta muovia ja muuta roskaa. Pari traktorin lavaa tuli lajiteltua ja näyttö läpi. Sainkin kukkia ja seppeleen suoraan bioskasta :D Meillä on kiva työporukka joka lisää kamalasti työmotivaatiota. Vaikkakin rakastan työtäni yli kaiken kruunaavat vielä työkaverit sen. Toivottavasti Helsingissä saan yhtä hyvän porukan. Kirjoitin joskus unesta missä juttelin Villen kanssa ja hän kertoi missä hänen tuhkansa ovat.   Parin sattumuksen kautta sain tietää sen lohkon

Kaksi hyvin erinlaista työlookkia. Toisessa kahlataan mudassa, hiekassa ja kannetaan risuja. Ajetaan traktorilla ja kaivetaan hautoja. Toisessa edustetaan ja kunnoitetaan vainajaa/omaisia viimeisellä matkalla jotta he saavat sanottua hyvästit. Tuhkan piilotuksessakin yksi mummo itki minun olkapäätä vasten hetken. Tiukassa halauksessa. Kaksi hyvin erinlaista työlookkia. Välillä vaatteita vaihdetaan lennosta. Rakastan tätä. Niin monipuolista. Minun juttuni.

Eilen oli hankala päivä minulla. Hääpäivä se vaan osuu jonnekkin syvälle aina. Vielä kun olin töissä siunauksessa. Sivelin arkkua ja muistelin Villen hautajasia. Saatoin nähdä valkoisen arkun ja ruusun siinä arkun päällä. Tuli ikävä se pohjaton ikävä. Rakkaus joka poltti rinnassa. Kyyneleet kohosi silmiin mutta nielaisin ne ja jatkoin työpäivää. Kun töiden jälkeen kävelin muistolehtoon laskin ruusut ja kynttilän itkin hetken. Piti olla vielä vanhana yhdessä. Koko päivä meni sellaisessa suru moodissa. Vähän kuin olisi kävellyt pienessä usvassa tai musta pilvi pään päällä. Ikävöin kovasti. Mutta onneksi naapuri piristi päivää käymällä ilta teellä. Muutenkin työnsin päivän täyteen kaikkea että suru jäisi taaksen. Pakkasin mutta silti ikävä painoi. Tuntuu että muuttaminen on matka missä päästän irti Villestä. Yhdessä rakennetusta kodista ja meistä. Tuntuu että kuljen irti päästämisen matkaa samalla kuin pakkaan. Se on henkisesti raskasta mutta samalla koen suurta onnellisuutta uudes

Mentiin Villen kanssa naimisiin 5.5.2014. Toukokuussa koska silloin juhlitaan beltainea.  Eli helavalkeita. Beltaine on kelttiläinen kevätjuhla. Beltane tarkoittaa hyvää tulta. Se on kelttien pääjuhla samhainin ohella. Juhlan aikana sytettiin kokkotulia joiden uskottiin edistävän karjan hedelmällisyyttä. Wiccalaiset beltaine on kanssa toiseksi tärkein juhla. Silloin uskottiin että elävien kuolleiden raja on ohut. Jumalataren ja Jumalan liiton myötä se on tärkeä hedelmällisyys juhla. Se on suosittu aika häämenoille ja Kätten yhteenliittämiselle. Siksi mekin valitsimme toukokuun. Emme kertoneet suunnitelmasta kellekkään. Muistan kun hihitelimme kotona sängyssä. Kerrotaanko vasta aprilli päivänä? Uskooko kukaan siihen mennessä että olemme olleet jo melkein vuoden naimisissa. Olimme ostaneet jo sormukset valmiiksi Jyväskylästä. Meillä oli Claddagh sormukset. Valitettavasti Villen sormus on hukkunut ja minun katkesi enkä tiedä missä se enää on. Seisoimme maistraatissa ja valitsimm

Lähdimme perjantaina lasten kanssa junalla Helsinkiin. Voin sanoa että tuo 4h junassa on liian pitkä aika vielä. Eivät jaksaneet istua paikallaan ja vaikka olimme leikkivaunussa niin levottamaksihan se meni. Vaikka varmasti ilmassa oli jännitystä sinne menosta oli meno levotonta myös kotiin tullessa. Perjantaina pääsimme käymään Herra Stadin kanssa leffassa kahdestaan. Oli piristävää päästä kahdestaan johonkin. En ole käynyt leffassa pitkään aikaan. Lauantaina kävimme Herra Stadin isovanhempien luona lasten kanssa. Teimme ruokaa (Herra Stadi teki ja istun pöydän ääressä vaikka tarjosin apua) ja kävimme metsässä kävelemässä. Samalla ihmeteltiin kaikkea mitä siellä näkyi. Lapset nauttivat reissusta paljon. Kuulema kuin ennen vanhaan Villen kanssa kierrettiin metsässä. Tosi nyt ei vain etsitty kätköpurkkeja. Juoksimme myöskin pitkin peltoja kun leikimme hippaa ja lapset kuuntelivat tarinoita mitä Herra Stadin isovanhemmat kertoivat. Sunnuntaina kävimme Hop Lopissa koko porukalla.