Leskenlehtiä ja sadetta

Olen seilannut kahden haave ammatin välillä. Miettinyt ja pohtinut. Olisin 9.lk jälkeen tahtonut opiskella papiksi mutta en ikinä rohjennut koska ajattelin ettei minusta ole siihen. Kaikki ammatinvalinta testitikin tyrkyttivät pappia. Päädyin silloin nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaajaksi jota en koskaan päässyt opiskelmaan. En 9.lk jälkeen päässyt minnekkään tokari oli mitä oli taisi enemmän kiinnostaa kaverit ja alkoholi. Pidin välivuoden ja menin sitten talouskouluun josta suuntasin tarjoilijaksi. Silloni heräsi kiinnostus baarimestarista mutta Lilli syntyi ja se jäi taka-alalle. Opiskelin vielä kokiksi ja olinkin töissä keittiössä vuoden. Kyllästyin kokin ammattiin en jaksa enää lämmittää pakasteita suoraan sanottuna. Olen aina halunnut työn millä on merkitystä. Siksi nyttemin olen ajatellut hoitoalaa ja vanhus puolta. Mielenterveystyö kiinnostais myös paljon. Tahtoisin päästä sisään järjestelmään vaikuttamaan asoihin. Koska mielenterveystyö Suomessa on aivan pyllystä. Ainakin vierestä

Meillä alkaa lähestyä iso askel vanhimman tytön elämässä täysi kymppi tulee ikää. Olenkin huomannut että pikku hiljaa alkaa pieni esiteini jo nostaa päätään. Äiti on nolo ja ragee koko ajan. Kaverit tuntuvat olevan koko elämä ja ovet paukkuvat. Välillä hymyilyttää kun samat jutut ja vitsit kiertävät edelleen mille itse naurettiin joskus ala-asteella. -Ei saa sano tukka koska se tarkoittaa alapääkarvoja! - Kirahvi sanoo öri öri öri Siinä pari esimerkkiä. Pojatkin ovat alkaneet astella kuvioihin. Ekoja ihastuksia ja komeita poikia on joka paikassa. Kikatellaan kun lasketaan rakkaus prosentteja ja mietitään seuraavan discon hitaita. Kaikki on tyhmää ja kamalaa. Kotityöt ei huvita ja rahaa pitäisi saada. Tavarat lojuu missä sattuu ja puhelimeen tulee n. 1000 viestiä päivässä. Mutta meillä on myös mukana suru joka on alkanut nyt. Alkanut kun minä en enää sure. Meidän esiteini otti vähän mini äidin roolin Villen  kuoleman jälkeen. Nytten kun enää itse ole niin surullinen on hänkin ruv

Luvin jutun 27-vuotiaasta naisesta joka oli jäänyt leskeksi kahdeksan lapsen kanssa. Joista yksi yli vielä kehitysvammainen. En voi muuta sanoa kuin että kyllä me naiset ollaan vahvaa tekoa. Mennään läpi vaikka harmaan kiven jos niin on. Nostan hattua kyseiselle ihmiselle. Minunhan ei pitänyt koskaan tehdä lapsia. Niin vannoin joskus. Mutta niin niitä vaan alkoi putkahdella. Ensimmäinen ei tietenkään ollut tarkoitus ja tekemällä tehty. Yllätys se oli kun 17-vuotiaana teki raskaustestin ja sai siihen 2 viivaa. Järkytys ja alkushokki mitäs nyt? Itsekkin kun oli vielä lapsi. Mutta niin syntyi Lilli. Sitten ruvettiin miettimään ehkä pikusisko tai veli syntyi Netta. Kaksi tyttöä tulisiko vielä poika? Sitten syntyi Elvis. Olin pitkään kotiäitinä lasten kanssa kotona monta vuotta. Eron jälkeen tapasin Villen joka rupesi puhumaan miten mukava oma lapsi olisi. Vaikka nuo tuntuivatkin omilta kanssa. Ruvettiin puhumaan lapsesta ja sitten syntyi Kaarle rakkaudella tehty. Kaikki syntyivät ja raka

Sain viimeinkin luettua kirjan Konmarituksesta. Sehän on muotia nyt maritetaan tavaroita. Kirjoitinkin Konmarituksesta jo aikasemmin. Linkki tekstiin --> Konmaritus Eli siis lyhyesti karsitaan tavaraa pois mikä ei tuota iloa. Kun on ympäröity iloa tuottavilla tavaroilla on itse iloinen. Elämä muuttuu positiivisemmaksi. Monet suosittelivat kirjan lukemista mutta rehellisesti kirjassa ei tullut mitään uutta esiin. Kirja on kirjoituttu japanilaisen kodin siivomiseen ja pohjana käytetäänkin usein japanilaisten kotien kaappeja. Olen itsekkin karsinut tavaraa maritus vimmassa. Kävin mm. vaatekkaapini läpi. Marie Kondo ehdottaakin että vaatteet pitäisi pystyyn viikata kaappin. En ole itse viikannut vaatteita pystyyn ollenkaan. Marie Kondo painottaakin kirjassa että kaikki käydään läpi kateogoreissa eli vaatteet, muistoesineet jne. Minä kävin läpi vaatteet eli heitin kaikki vaatteet mitä löysin asunnosta yhteen kasaan (itseni vaatteet). Koska säilytät yleensä samoja tavaroita ympäri a

Lapset saivat yksi päivä loisto idean tehdään eteisestä pallomeri! Kun joku avaa oven kaikki pallot valuvat ulos. Idea jäi vain puoli tiehen koska kukaan ei jaksanut kantaa kaikkia palloja sinne! Huh onneksi!

Pihjalanmarja sesonki on nyt parhaimillaan. Suosittelenkin keräämään marjoja talteen. Marjoissa on paljon C- vitamiinia. Teinkin tänä vuonna ensimmäistä kertaa pihjalanmarjoista pannaria. Tein pannaria ihan tavallisella pannukakun ohjeella ja lisäsin taikinaan sauvasekottimella muussattuja marjoja ja hyvää tuli. Pannarista tosin tuli vaan kamalan vaalea. Muistat vain pitää marjoja pakkasessa yön yli niin ne eivät ole niin happamia. Kirjotinkin pienen postauksen pihjalasta aikaisemmin.  Pannari: 1dl Puurohiutaleita tai kauraleseitä 1dl Vehnäjauhoa 3dl Maitoa 2 Munaa 1dl Sokeria Ripaus suolaa 2rkl Öljyä 1dl Pihjalanmarjoja 1. Sekoita kaurahiutaleet maidon sekaan ja anna turvota hetken. 2. Vatkaa munat ja sokeri. 3. Lisää loput aineet munien ja sokerin sekaan. 4. Yhdistä kaurahiutaleet ja maito toiseen massaan. 5. Uunissa 225 astetta 20-25min Löysin ohjeen netistä mutta jouduin lisämään jauhon määrää desillä ainakin. Muista siis pakastaa marjat edellisenä päivänä tai

Roikun sinussa kuin hirsipuussa, kielon kukkia suussa ja vailla huolta Roikun sinussa kuin hirsipuussa, koiranpentuna luussa, voi mielipuolta Happoradio- Hirsipuu Irti päästäminen. Olen kuullut sanonnan että jos et päästä irti edesmenneestä rakkaasta hän ei pääse matkallaan eteenpäin. Hän jää jumiin kahden maailman väliin niin kauaksi aikaa kun olet valmis luopumaan päästämään irti.  Ville varmaan roikkuu jossakin kahden maailman välillä seilaa. En ole vielä päästänyt irti. Välillä tuntuu että olen välillä tuntuu että en ole. Välillä tuntuu että Ville on kaukainen haave täydellisestä elämästä, täydellisestä miehestä ja täydellisestä puolisosta. Unelma joka ei toteudu. Jos olisin Prinsessa Ruusunen nukkuisin vieläkin koska odottaisin Villeä.  Jenni päästä irit. En pysyt päästämään vielä. Ville on vielä jotenkin niin lähellä mutta niin kaukana. Joka päivä kun mennään eteenpäin Ville tuntuu kaukausemmalta haaveelta. Unelma. Unelma joka särkyi unelma joka ei toteu

Selasin tänään Villen papaereita läpi. Ville säästi aina kaiken. Otin tärkemmäit paperit talteen. Poltan koulupaperit ja varmasti itken. Mutta ehkä tärkeämpi juttu oli se että olen pohtinut ja pohtinut. Mitä minä teen isona seilannut kahden alan välillä. Miettinyt pohtinut ja jumittanut. Tänään aukasin koneen ja rupesin selamaan työpaikkoja ja oppisopimusjuttuja. Kuin taika iskusta osui lehtiartekkeli silmään. Luvin sen läpi ja silloin se iski. Nyt tiedän mikä tahdon olla isona. Olen ollut projektiton kun kodin remontti on nyt pisteessä missä ei voi tehdä mitään. Nyt minulla on projekti. Menen sitä kohti kirkain silmin. Toivotaan että tämä onnistuu.. Nyt kun olen itkenyt viikon voin kirkkain silmin mennä kohti uutta. Jalat maassa ja järki päässä. Vahvana leuka pystyssä hymyissä suin. Täynnä uutta tarmoa. Tästä tulee jotakin. Veri vetää nyt sinne. Johonkin tuntee vetoa. Sitä on vaikea selittää. Kutsumus? Se minusta tulee isona. Lähden vaikka sitten Pieksämäelle sitä opiskelemaan j

Olen parina vuonna kovertanut kurpitsa lyhtyjä. Tässä ensimmäinen tänä vuonna. Ajattelin seuraavasta lyhdystä kirjottaa koverrus ohjeet tänne! Mutta ensiksi tarina lyhdyn takaa: Irlantilainen tarina miehestä nimeltä Stingy Jack. Stincky on pihi ja saita. Jack kutsui paholaiseen kanssaan oluelle, mutta ei tietenkään halunnut maksaa itse juomia. Niinpä hän pyysi paholaista muuttamaan itsensä kolikoksi jotta hän voisi maksaa juomat. Paholainen muuttui kolikoksi mutta Jack ei maksanutkaan juomia, vaan laittoi kolikon taskuunsa jossa oli myös hopeinen risti. Risti esti paholaista muuttumasta takaisin. Jack lupasi päästää paholaisen sillä ehdolla vapaaksi jos paholainen ei vaivaisi Jackiä vuoteen. Seuraavana vuonna hän huijasi paholaista samalla tavalla mutta tällä kertaa paholaisen piti hakea puusta hedelmä. Kun paholainen oli kiviennyt puuhun piirsi Jack puuhun ristin. Joka esti paholaista tulemasta alas. Hän lupasi päästää paholaisen alas jos paholainen ei häiritse Jackiä 10 vuoteen

Elämähän on suurimmaksi osaksi sitä perus arkea. Ihanaa arkea mitä inhoaa ja rakastaa. Rutiinia ja välillä ja lomaa. Meidän arki oli alussa hyvin hassua. Minä kävin töissä ja lähdettiin aina seikkailemaan ajettiin Vanhalla Rouvalla (Nissan Sunny) vaikka missä. Jos pääsin klo:16 töistä oltiin kotona klo:00:00 se oli ihana kesä. Lapset nauttivat siitä. Asuttiin autossa ja nukuttiin vaan kotona. Auton takapenkki oli täynnä värityskyniä/ kirjoja, juomapulloja, pikku herkkuja ja peitot. Kätköiltiin ja ajeltiin missä sattuu. "Minne lähdetään tänään?  No mennään 100km länteen katsotaan mitä tulee vastaan!" Elämäni ihanin kesä. Sitten tuli syksy ja reissaaminen jä taakse. Alkoi koulut ja työt jatkuivat. Arjesta tuli erinlaista mutta silti mukavaa. Arjessa huomioitiin toisia. Tehtiin metsäretkiä ja laskettiin pulkkamäkeä. Tärkeintä se että oltiin yhdessä, oltiin läsnä toisillemme. Nyt meidän arki on erinlasta ei tule enää lähdettyä 100km länteen. Autossa ei enää ole selvitymyspak

Kaverini jakavat kuvaa rekka-autosta Facebookissa minkä keulaan on ajanut henkilöauto.Kuski oli ilmeisesti kerennyt väistää ojaan. Näitä sattuu paljon todella paljon liian paljon. Kun klikkaa kuvaa löytää oikeita helmiä kommenteista rakennetaan näille oma ramppi, hulluja, vitun sekopäitä jne. Ihminen joka päätyy sinne alle ei ole hullu ei sekopää. Hän voi olla masentunut, kärsiä burn outista, riippuvuudesta tai potea elämän tilannetta mistä ei pääse ulos. Ihminen vajoaa psykoosiin ei näe muuta ulos pääsyä kuin rekan alle ajamisen. Se on nopea tapa ja varma tapa lähteä. Henkinen arpi mikä kuskille jää siitä tapauksesta on varmasti todellinen. Sairasloma ja ehkä jopa pelkotiloja uskaltaako enää ajaa? Onneksi kuskeille on varmasti apua saatavilla. Varmasti he saavat paremmin apua kuin se joka ajoi sinne alle. Voin kertoa kokemuksesta että näin on. Mutta jos kuski masentuu tapauksen jälkeen onko hän hullu? Oliko perheen isä joka kärsi vakavasta masennuksesta ja burn outist hullu? J

Ne ekat kuukaudet se sumu ja kun sieltä heräsi oli kuin ei mitään. Tuntuu kuin sisällä olisi laatikoita, lokeroita mihin on padottu asoita. Niihin on padottu surua, kaipuuta, vihaa, syyllisyyttä, kysymyksiä, yksinäisyyttä ja väsymystä.  Tuntuu kuin välillä aina yksi lokero aukeaa ja kaikki se patouma valuu ulos. Tuntuu kuin yksi lokero olisi aennut. Siksi varmaan olen tuijottanut seinää nytten 3 päivää ja itkenyt silmät päästäni. Sanonut että kuuden kuukauden taantuma on varmasti sitäkin. Syksy Villen lempi vuoden aika. Ennen oltiin metsässä sienessä ja marjassa. Kaverit käy ja mie itken kotona että myökin käytiin. Miekin voisin mennä mutta en saa aikaiseksi. Lukko tehdä asoita mitä ennen yhdessä tehtiin.  Lokeroita täynnä tuskaa. Täytyy aukoa ne lokerot pikku hiljaa ja käsitellä ne läpi. Mutta loppuuko se tuska ikinä? Se vaan muuttaa muotoaan varmasti. Kaarle muistuttaa Villeä kamalasti se tuska kun ei ole näkemässä vieressä. Inhottavaa kun tuntuu että kaikki alkaa alusta.

Jos jostakin olen ylpeä niin siitä että sain alakerran remontin valmiiksi. Seinät on viimeinkin maalattu ja tapetit paikoillaan. Enää listat, ovet ja lattiat. Eli melkein valmista. Saan silti olla itsestäni ylpeä. Suunnitelmia on vielä mutta nyt pieni tauko ennen lattian vaihtoa. Ehkä ovet? Kuvasta puuttuu vielä kattolistat mutta AAH<3 Tuo koivutapetti boordi saatiin Netan kanssa tapetoitua! Ja seinä verhojen takana on harmaa. Eikä ollut kiva maalata kun oli patteria ja ikkunaa!

-Luitko lehdestä joku oli tehny itsarin! Toivottavasti joku narkki! Miten siihen suhtautuisi. Vitsailuun itsemurhasta. En minä ainakaan halua että kukaan kuolee oli sitten narkki tai tavis. Miten siihen suhtaudun vitsailuun itsemurhasta. Tuntuu kuin päässä hajoaa sillon joku ja tekisi mieli avautua koko asiasta koko maailmalle että ihminen joka tekee sen ratkaisun ei ole terve silloin. Ei terve ihminen päädy itsmeurhaan. Ei kukaan kuole siksi koska se on hauskaa. Siihen tarvitaan masennusta, riippuvuutta, kamppailua, väsymystä, riittämättömyyttä. Mutta miksi joku jotkut siitä vitsailee? Minä nään punaista vielä kun joku minulle asiasta vitsailee. En ole vielä niin eteenpäin mennyt että pystyisin kuuntelemaan. En pysty. En vain pysty. En en en en en...Mutta silti sitä kuulee kaiken aivan kaiken. Jostakin syystä.. Onko vain osa tätä matkaa kuulla kaikki? Haukut että se tappoi itsensä koska oli tuollaisen lahnan kanssa sekä se vitsailu puoli. Mie vaan en ole valmis kumpaankaan. Tarv

Päivät ne vain lipuu ohi. Tuntuu että on jumahtanut taas sinne sohvan nurkkaan. Tuli se puolen vuoden raja pyykki. Ja olen palannut jonnekkin jumittamaan. En pääse eteenpäin jostakin syystä. Itkettää koko ajan ja halaan Villen hattua ja ikävöin. Kysyn edelleen miksi? Puolen vuoden rajapyykki ja ei mene mitenkään loistavasti. Pää pyörii paikallaan ja lyö tyhjää. Joka suunnalta painostetaan tee tuota tee tätä. Nyt pitäisi olla noin ja tehdä noin. Minusta vaan tuntuu että sitä käpertyy jonnekkin kerrälle ja blokkaa kaiken mitä muut sanoo. En edes kuule mitä ihmiset puhuvat minulle. Olen jossakin kuplassa. Samassa kuplassa missä Ville oli? Sama kupla kuin Villellä. En usko että se on sama olen kumminkin iloinen ja jaksan nousta aamulla. Tehdä asoita kotona. Mutta en oikestaan jaksa tarttua mihinkään. Puolen vuoden taantuma kuulema. Se iskee taas vasten kasvoja ja kovaa. Elviksen kanssa ollaan menty todella parempaan suuntaan terapia toimii. Kohtauksia ei ole ollut nyt ollenkaan. O

Vanhemmuus maailmaan haastavin työ mutta silti sitä ei vaihtaisi mihinkään. Vai vaihtaisiko? Joskus sitä miettii kun kaikki lapset nukkuvat ajattelinko joskus silloin että kasvatan neljää lasta yksin? Sanoin joskus kun olin 15 että en hanki ikinä lapsia. Nyt niitä on 4. Kahden eri miehen kanssa vielä. Vannoin joskus etten tee lapsia kuin yhden miehen kanssa. Kuinka kävikään koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan. Olen onnellinen kun minulla on lapsia en vaihtaisi heitä mihinkään. Silti rintaan koskee kun katsoo isompien menoa. Heidän isänsä ei oikein ole mukana menossa. Joka toinen vkl ja sitäkin aikaa pitäisi ilmeisesti lyhentää. Kesälomareissuille ei oteta enää omia lapsia mukaan vaan kuljetaan uuden perheen kanssa. Minua se ei haittaa mutta lapsia se haittaa. "Äiti miksi isi ei välitä meistä enää?" Siinäpä kysymys. Vanhemmuus on haastavaa. Välillä tuntuu ettei jaksa ja väsyttää. Tuntuu epäreilulta kun olen yksin. Epäreilua en minä koskaan halunnut tätä yksin tehdä. Silti

Puoli vuotta.. Puoli vuotta yksin.. Puoli vuotta ilman toista.. Puoli vuotta ilman toisen ääntä.. Puoli vuotta ilman toisen kosketusta.. Sunnuntaina tulee puoli vuotta... Puoli vuotta on mennyt aikaa Villen kuolemasta. Puolessa vuodessa on tapahtunut paljon. Mietimme ystävieni kanssa mennyttä puolta vuotta. Sanoin etten muista ensimmäistä kolmea kuukautta ne ovat pimennossa. Paloja sieltä täältä mutta se aika on jotakin mustaa. Sunnuntaina tulee puoli vuotta Villen kuolemasta. Sunnuntaina tulee ystävälläni ja hänen poikakaverilllaan vuosi täyteen. Onnea<3 Kävin hautuumaalla en ole käynyt siellä viikkoon ja olen tuntenut kamalan huonoa omaa tuntoa siitä. En tiedä miksi mutta kun tapana on käydä joka viikko ja viime viikolla en käynyt. Mietin yksi päivä Villen ääntä ja kun käänsin kylkeä sängyssä ja kuvittelin Villen siihen miun viereen nukkumaan. Puoli vuotta nyt onkin ollut hyvin epätasaista menoa. Kamalia ikävä päiviä ja kamalan hyviä päiviä. Siitä aaltoa tulee varmasti

Tässä on nyt juhlittu Prinsessä synttärit, Elviksen synttärit ja miun veljen synttärit. Tässä hiukan kuvia kaikista juhlista: Elviksen juhlat. Niitä juhlittiin kahdesti! Prinsessa synttärit: Veljen synttärit: