Kohta mennään kohti maaliskuuta, 13.3 hiihtoloman viimeinen sunnuntai. Istuin vanhempieni pöydän ääressä. Ruskean pöydän Kaarle oli vauva ja isomat katsoivat telkkaria. Pidimme puhelinta kädessä soitetaan 112. Ei keretty soittaa. Huomattiin vaan se lehtileike ja kolaripaikka. Se sumuinen odotus polisiien puhelusta siihen kun he istuivat pöydn toisella puolella. Ruskea pöytä oli ikkunan edessä. Sälekaihtemit olivat hiukan auki ja kevät aurinko paistoi ikkunasta ulos. Poliisit istuivat edessä. Toinen istui ikkunan lähellä ja toinen valkoisen kaapin vieressä. Kaapin päällä oli lasisia hedelmiä sininen omena ja keltaisia viinirypäleitä. Hiljaisuuden vallitessa nieleskilin itkua ja tunsin kyyneleiden valuvan poskia pitkin. Olin robotti vastailin kysymyksiin ja samoihin kysymyksiin mitä polisiit kysyivät. He lähtivät menin kolaripaikalle sen raivaamisen jälkeen viemän kynttilän. Edelleen kolmen vuoden jälkeen tekee pahaa ajaa siitä ohi. Vältän sitä ramppia. Tekesi mieli menn...