Haudalla

En ole käynyt Villen haudalla pitkään aikaan. Olen tuntenut siitä huonoa omaa tuntoa jo kauan. Halusin että Ville haudataan Joensuuhun meidän perheen lähelle, mutta sitten itse muutin 400km.

Kävin hautausmaalla vanhempieni ja Kaarlen kanssa. Kaarle kyseli koko matkan: Joko ollaan iskän haudalla? Loppujen lopuksi Kaarle ihmetteli että tässäkö? Kivi ja nimi. Kävimme katsomassa kultaista laattaa monta  kertaa: Missä miun iskän nimi nyt on? Kaarle kysyi monta kertaa.

Hassua kyllä seisoskelin hetken aikaa kiven luona ja vaeltelin yksin muistolehdossa. En tuntenut mitään. Ennen kuin kävin siellä itkin hiljaa sisällä. Hassua ja ehkä vähän kliseetä mutta tuli tunne ei Ville ole täällä. Paljon lähempänä olen Villeä kun ajan yksin autolla töihin ja pois töistä. Vein ruusut kivelle, silitin laattaa, hymyilin ja kävelin seuraavalle haudalle.

Parhaiten ehkä yhden laulun sanat kuvastavat hetkeä:

Cause every night I lie in bed,
The brightest colors fill my head
A million dreams are keeping me awake
I think of what the world could be
A vision of the one i see
A million dreams is all it's gonna take
A million dreams for the world gona make

Joka ilta kun makaan sängyssä ja muut nukkuvat hymyilen. Hymyilen vaikka vastainkäymisiä ja riitoja on aina. Siltikin hymyilen. Unelmia minulla on miljoona ja uskon että Ville hymyilee takaisin.