Viisi vuotta

Viisi vuotta. Mie en oikein tiedä mitä kirjoittaisin. Edelleen Ville käy joka päivä mielessä. Niin klisee kun se onkin aika parantaa ei täysin mutta parantaa. Nautin ja tästä hetkestä ja katselen auringon säteitä. Ville on Kaarlen ilmeissä ja eleissä. Töissä yksi ovi sulkeutui itsestään yksi päivä, hymyilytti ja vilkutin tyhjään tuntu että Ville olisi ollut hetken paikalla. Juttelen tosin edelleen Villelle välillä kun ajan autolla yksin. Autolla ajelu oli yksi meidän jutuista. Ajeltiin vaan jonnekin.. Hmm.. Mihin tuo tie vie? Eksyttiin ja lapset nukkuivat takapenkillä. Etsittiin geokätköjä ja naurettiin. Bon Jovi soi täysillä. Autossa yksin ajellessa Ville tuntuu olevan lähimpänä. Löysin yksi päivä laatikostani Villen vanhan reseptikirjan missä oli Villen muffinsien ohje. Niiden hyvien. Sivelin kirjaa hetken ja pistin sen kirja hyllyyn. Siihen jäi paljon tyhjiä sivuja. Ehkä joskus joku lapsista voi täyttää niitä omilla resepteillä. En tiedä hassua, miten elämä vie eteenpäin. Ahdistaa tosin välillä syntymäpäivän lähestyessä. Olen vanhempi vaikka asia oli joskus toisin. Niin paljon jäi vielä kokematta. Mutta tiedän että kun joskus vanhana ja ryppyisenä kuolen itse ollaan minua vastassa. 

Lauantaina istuin vain tietokoneella suljin jostakin syystä koko päivän pois. Havahduin vasta sunnuntaina iltapäivällä. Jonkunlainen horros tila. Elämä kantaa ja aika parantaa. Ikävä tosin on aina kulkija mukana.