"ISI"
Asia mitä pelkäsin Stadin kanssa oli se että jos Kaarle rupeaa sanomaan Stadia isiksi. Miten kerron kaksi vuotiaalle ettei se ole isi.. Isi on taivaassa. Vaikkakin isyys ei Stadin mukaan katso sitä onko biologinen lapsi vai ei. Perhettä ei katsota verisiteen mukaan.
Keittiössä Stadi puuhaa aamupalaa lapsille. Itse makoilen vielä sängyssä avaan ikkunaa ja nuuhkun sade ilmaa. Kunnes se kuuluu "ANSSI ISI". Nielaisen tunnen kuinka sydän olisi lasia ja siihen tulisi särö. Nielaisen ja painan pään tyynyyn. Tekisi mieli huutaa EI OLE! SE ON ANSSI! Huudahtuksen tukahdutan tyynyyn ja vedän peiton korville. Illalla Stadi tahtoo jutella miten reagoida siihen? Vastaan en tiedä.. Minulle se on varmasti kovempi paikka. Vaatii hiukan aikaa että totun siihen.
Sohvalla Kaarlee kysyy: Onko Stadi isi?
Eihän Kaarle muista Villeä ollenkaan. Alussa heti kuoleman jälkeen konttasi aina ovelle ja odotti isiä kotiin. Toista turvallista aikuista. Mutta se jäi nopeasti pois. Unholaan. Oli tuskallista katsoa miten se muisto hiipui pois. Toivon että Kaarle muistaa sen sylin ja lämmön mitä Ville aina tarjosi. Isin poika Ville oli niin ylpeä. Nimenantajaisissa Ville antoi pusun joka toisella sanalla Kaarlen otsaan. Tahtoisin ja toivon että Kaarle muistaa sen rakkauden ja lämmön. Isin sylin.
Minun pääni lyö joka kerta tyhjää kun kuulen sanan isi. Menen hiukan lukkoon. Kaarle sanoo isiksi tatuointia minun kädessä. Olenkin sanonut monesti Stadille että on tärkeää että Kaarle tietää kuka hänen isänsä oli. Lilli sanoi kerran että hänen tehtävä on isosiskona kertoa Villestä kun Kaarle ymmärtää. Kun hän on tarpeeksi vanha puhumme Villestä. Kun Kaarle itse kysyy. Minulla on laatikko täynnä muistoja, minulla on pää täynnä muistoja, ystäviä ja lapset.
Olenkin alkanut hyväksyä asian että vaikka Stadi olisikin "isi" ei se poista Villeä. Stadi sanoikin että voi hoitaa isin tehtävää oikeaa isiä unohtamatta.
Se sattuu varmasti hetken ja on varmasti särö minun sisällä. Mutta pystyn onneksi nytten jo kasaamaan sen. Hiukan liimaamaan Stadi auttaa siinä lohdutata kun puhun ja puhun. On se kallio. Ei päästä sinne ulapalle mustaan veteen.
Keittiössä Stadi puuhaa aamupalaa lapsille. Itse makoilen vielä sängyssä avaan ikkunaa ja nuuhkun sade ilmaa. Kunnes se kuuluu "ANSSI ISI". Nielaisen tunnen kuinka sydän olisi lasia ja siihen tulisi särö. Nielaisen ja painan pään tyynyyn. Tekisi mieli huutaa EI OLE! SE ON ANSSI! Huudahtuksen tukahdutan tyynyyn ja vedän peiton korville. Illalla Stadi tahtoo jutella miten reagoida siihen? Vastaan en tiedä.. Minulle se on varmasti kovempi paikka. Vaatii hiukan aikaa että totun siihen.
Sohvalla Kaarlee kysyy: Onko Stadi isi?
Eihän Kaarle muista Villeä ollenkaan. Alussa heti kuoleman jälkeen konttasi aina ovelle ja odotti isiä kotiin. Toista turvallista aikuista. Mutta se jäi nopeasti pois. Unholaan. Oli tuskallista katsoa miten se muisto hiipui pois. Toivon että Kaarle muistaa sen sylin ja lämmön mitä Ville aina tarjosi. Isin poika Ville oli niin ylpeä. Nimenantajaisissa Ville antoi pusun joka toisella sanalla Kaarlen otsaan. Tahtoisin ja toivon että Kaarle muistaa sen rakkauden ja lämmön. Isin sylin.
Minun pääni lyö joka kerta tyhjää kun kuulen sanan isi. Menen hiukan lukkoon. Kaarle sanoo isiksi tatuointia minun kädessä. Olenkin sanonut monesti Stadille että on tärkeää että Kaarle tietää kuka hänen isänsä oli. Lilli sanoi kerran että hänen tehtävä on isosiskona kertoa Villestä kun Kaarle ymmärtää. Kun hän on tarpeeksi vanha puhumme Villestä. Kun Kaarle itse kysyy. Minulla on laatikko täynnä muistoja, minulla on pää täynnä muistoja, ystäviä ja lapset.
Olenkin alkanut hyväksyä asian että vaikka Stadi olisikin "isi" ei se poista Villeä. Stadi sanoikin että voi hoitaa isin tehtävää oikeaa isiä unohtamatta.
Se sattuu varmasti hetken ja on varmasti särö minun sisällä. Mutta pystyn onneksi nytten jo kasaamaan sen. Hiukan liimaamaan Stadi auttaa siinä lohdutata kun puhun ja puhun. On se kallio. Ei päästä sinne ulapalle mustaan veteen.
Kommentit
Lähetä kommentti