Nöyrä

Kesä on jo saapunut Helsinkiin. Kevät on todella lämmin ja näin siitepölyallergikkona voin sanoa että ketuttaa :D Ihanaa kun on lämmintä mutta saisi sataa välillä niin siitepöly laskeutuisi.

Hassua etten ole kirjoittanut aikaan. Vaikkakin tuntuu että kun katson kirsikankukkapuiden loistoa ja hymyilen. Hymyilen sille muisitolle missä Ville halusi katsoa yhtä anime sarjaa koska se oli minulle tärkeä. Sitä oli vain yli 600 jaksoa. Naurahdan sille muistolle kun laulettiin keskellä metsää Hopeanuolen tunnaria.

Hassua että tuntuu että olen ainut ihminen maailmassa joka vielä muistaa. Kaikki elää edelleen omaa elämäänsä eteenpäin. Kun sytytän surukynttilän alttarin viereen siunauksessa muistan, kun leski itkee siunauksessa liikutun.

Liikutuin kamalasti töissä kun yksi poika itki vuolaasti äitiään. Arkku oli samanlainen ja yksittäisiä ruusuja. Kysymys: Pääseehän äiti isin viereen? Tiukka halaus. Se tunne kun kerrot itse herkistystä pidellen että: Varmasti pääsee.

Tänään istuin mesusssa ja kuuntelin nuorten veisu kirjan veisuja ja mietin pohdin. Mietin lapsuudesta aikuusuuteen. Pohdin sitä kun lapsena soudettiin ojassa kumiveneellä ja suurinta huvia oli härnätä naapurin lehmiä. Veli tippui violetilla pyörällä ojaan minkä pudotuksen pajukko pelasti. Teininä kun ajettiin naapurin poikien kanssa suoraan laiturilta pyörällä jokeen. Riparillla piti ripustaa boxerit lipputankoon. Mietin menneitä ystäviä ja uusia. Niitä ketkä eivät ole täällä. Olen kuullut monesti että olen elänyt jo yhden ihmisen elämän tähän 30 ikään mennessä. Mutta ei se siltä tunnu? Kaikille annettaan se minkä kukin jaksaa kantaa. Tiedän miltä tuntuu olla eksyssissä pimeydessä ja tiedän miltä tuntuu kun on onnen huipulla pujottamassa sormusta sormeen rakkauden kanssa. Uudesta rakkaudesta menetykseen. Kun saa lapsen ekaa kertaa käsivarsille 18 vuotiaana on hämmentynyt kuka sinä ole? Muuttoja ja ihmisiä. Ihmisiä jotka kulkevat hetken mukana.

Demonit pimeydessä ja teeskentelyä ettei niitä ole. Ne ovat luurankoja kaapissa. Mutta silti sitä astuu rantaan ja laulaa heyja heyja. Upottaaa varpaat hiekkaan tai sammaleelle. Katsoen ja koskettaen kaikkea ympärillä. Tuoksua ja valoa. Pimeydestä kohti valoa. Siitä kun makasin sikiö asennossa lattialla ja toivoin omaa kuolemaani että pääsen Villen viereen. Nytten tunnen kaiken ja nään kaiken kirkkaasti. Valon ei enää pimeyttä. Koskettaen puunrunkoa ja naurahtaen muistoihin hetken uppouteneena. Katsoin samalla kun oma perhee juoksee mättäältä mättäälle ja leikkii sotaa hakaten puukepeillä puunrunkoja. Sitä voi kiepsahtaa toisen käsivarsille sulautua toiseen Stadin sanoin. Siltikin Ville on edellen joka päivä jossakin ajatuksessa mukana. Välillä isossa ja välillä pienessä. Eikä hän varmaan koskaan katoakkaan.

Olen hyvin nöyrä siitä mitä olen saanut ja mitä olen kokenut. Tunnen että papin ammatissa pääsisin lähemmäksi ihmisiä. Voisin tukea onnen ja surun hetkissä. Poistua sieltä taustalta. Eräs asiakas sanoi minulle: Ihanaa että olet olemassa. Liikutuin. Kauniimin ei varmaan voinut sanoa. Tai kun kehitysvammainen poika sanoo: Onhan täällä kirkossa enkeleitä. Hyvin hyvin nöyrä ja onnellinen. Kohti uutta unelmaa uutta ammattia pyrin kovasti. Kirjat on ostettu ja uusi testamentti on kohta kuunneltu äänikirjana. Se laittaa miettimään. Stadi sanoi: En olisi ikinä uskonut että sinusta tulee uskovainen.

En itse tunen olevani uskovainen vaan nöyrä ja kyseenalaistan asioita. Vaikkakin pyrin ylöspäin kirkonpalvelian paikalta papin ammattiin. Silti.. Onnellinen tyytyväinen. Pitkästä aikaa kaikki menee hyvin. Lapset tappelee ja nahistelee tietenkin. Ongelmia on pojan adhdn kanssa. Isoin kapinoi täällä asumista vastaan ja muutta varmaan syksyllä Joensuuhun. Mutta silti kun katsoo kokonaiskuvaa vaikka valitankin tunnin mutsille puheluissa lapsien käytöksestä. Loppujen lopuksi kaikki on hyvin. On kiva tulla kotiin kun lapset juoksevat vastaan: Jenni arvaa mitä tehtiin tänään? Mennä sänkyyn pitkälleen ja Stadi tulee roikkumaan jalkaan: Huomio minua! Vaikka on ollut itse 10-12h töissä

Loppuun vielä uusi ihanuus minun uusi auto<3
Saan vakinaisen työpaikan alkaen ensi syksystä suntiona ja ensi vuonna pyrin teologiseen opiskelmaan papiksi! Voisi kais anoa että minulla on yliopistoon hakemisessa työpaikka etu ;) Virkaan minut vihitään syksyllä.