Hattuja hattuja
Olen kirjoittanut aina ennnen että minun ja Villen juttu oli hatut. Oltiin hattuset. Minulla oli musta silenteri ja Villellä oli musta fedora. Minulla oli silinterissä punainen päällys minkä siskoni teki kun pukeudun kerran Michael Monroeksi. Meillä oli harmaa lierihattu ja musta stetsoni. Seinä täynnä hattuja joensuussa jotka roikkuvat valkoisella seinällä missä oli koivutapetti. Kultaisen väriset naulakot missä oli kaikissa kaksi koivunlehtiä. Niitä naulakoita oli 6 kappaletta. Ne roikkuivat eteisen viereisellä seinällä aulassa.
Kuljen vieläkin se harmaa lierihattu päässä. Hymyillen kannan sitä. Silinteri on varastossa. Kannan palaa Villestä mukana aina. Näytän kuulema se päässä siltä kuin olisin kotoisin Kallion boheemi aluielta. Nauratti vai että tälläinen lande nayttää siltä? Yleensä meidän merkkipäivinä pidän aina hattua päässä muistuttamassa minua.
Olen viime päivinä ikävöinyt paljon Villeä. Ollut vähän melankolinen fiilis. Kaikki rullaa loistavasti eteenpäin mutta siltikin ikävän aaltoja tulee vielä. Kuolemasta on nyt 2 vuotta ja 3 kuukautta kolmen päivän päästä tarkalleen.
Melankolista on että ostin Stadille hatun. Hän halusi hatun jotta näyttää hyvältä toritapahtumissa. Hymyillen tilasin hatun vaikkakin hiukan sydäntä kuristi. Hatut oli minun ja Villen juttu. Hassua miten yksi hattu voi tuoda muistoja niin paljon pintaan. Pinnan alla surusta pahkatuneena katselen hattuja mutta silti onnellinen. Vaikkakin muistot jostakin muusta tuovat tuskaa ja kaipuuta niin siltikin hymyilen tästä hetkestä tästä onnesta.
Kuljen vieläkin se harmaa lierihattu päässä. Hymyillen kannan sitä. Silinteri on varastossa. Kannan palaa Villestä mukana aina. Näytän kuulema se päässä siltä kuin olisin kotoisin Kallion boheemi aluielta. Nauratti vai että tälläinen lande nayttää siltä? Yleensä meidän merkkipäivinä pidän aina hattua päässä muistuttamassa minua.
Olen viime päivinä ikävöinyt paljon Villeä. Ollut vähän melankolinen fiilis. Kaikki rullaa loistavasti eteenpäin mutta siltikin ikävän aaltoja tulee vielä. Kuolemasta on nyt 2 vuotta ja 3 kuukautta kolmen päivän päästä tarkalleen.
Melankolista on että ostin Stadille hatun. Hän halusi hatun jotta näyttää hyvältä toritapahtumissa. Hymyillen tilasin hatun vaikkakin hiukan sydäntä kuristi. Hatut oli minun ja Villen juttu. Hassua miten yksi hattu voi tuoda muistoja niin paljon pintaan. Pinnan alla surusta pahkatuneena katselen hattuja mutta silti onnellinen. Vaikkakin muistot jostakin muusta tuovat tuskaa ja kaipuuta niin siltikin hymyilen tästä hetkestä tästä onnesta.
Kommentit
Lähetä kommentti