Leskeys
Puolison kuolema on monelle yksi elämän ei toivotuista kriisitilanteista. Toinen voi joutua katsomaan toisen rankaa taistelua elämästä sairautta vastaan tai kuolema voi tulla yllättäen.
Kuoleman jälkeen lesken on kumminkin jaksettava kaikki se myllärys kuoleman jälkeen. Arjesta on saatava nopeasti kiinni jos perheessä on lapsia.
Erään tutkimuksen mukaan n.18% leskistä on selvinnyt huonosti kolmen vuoden aikana puolison kuolemasta.
Kuoleman mukana tulee suru. Jokainen meistä käsittelee surua eritavalla. Työssäni kohtaan paljon surevia ihimisä. Välillä talutan itkevää ihmistä kirkosta ulos, välillä ihminen on kuin robotti tyhjä kuori jotkut taas ottavat asian huumorilla. Muistan kun mummoni hautajaispäivänä kummisetäni vitsaili mummosta ja naurettiin.
Jotta leski voi ymmärtää omia tuntemuksiaan tulee hänen olla tietoinen surun aiheuttamista niin psyykkisitä kuin henkisistä kuormista.
Läheisille olisi tässä vaiheessa kriittisen tärkeää se että he ovat tukena. Apuna arjen askareissa, kuuntelevana korvana tai vain läsnä. On vaikeaa kohdata sureva. Siinä tilnateessa ei oikein tiedetä miten toimitaan ja saatetaan sanoa parin kuukauden jälkeen kuolemasta: Kyllä se siitä tästähän on mennyt jo kolme kuukautta vieläkö suret? Mutta suurimmaksi osaksi auttaa se että on läsnä. Turhat kahvikutsut mitä ei tule koskaan lunastettua ovat turhia. Vaikka vain istuisit sohvalla hiljaa ja kuuntelisit toista nyökkäisit ojentaisit nenäliinan itkun tullessa. Tai sitten viet lapset hetkeksi ulos, laitat ruokaa tai täytät tiskikoneen. Pienet teot merkitsevät yllätävän paljon.
Yksinäisyys on kumminkin tunteista varmana suurin mikä kohdataan puolison kuoleman jälkeen. Yksinäisyys kun illalla saat lapset nukkumaanja istahdat tyhjään kotiin. Tyhjä ja hiljainen koti. Aamulla kahden kupin sijaan keität kahvin yhdelle. Pöytää kattaessa se yksi paikka on aina tyhjä.
Nuoret leskeksi jääneet kokevat yksinäisyyttä koska lähituttava piirissä ei ole toista jolle olisi käynyt samoin. Vanhemmalla iällä muilla on jo kokemuksia ja kuolema on enemmän läsnä. Ei tietenkään voi vertailla surua nuoren ja vanhan välillä rakkaus on sama silti.
Miesten kuolleisuus on suurempaa kuin naisten joten naisleskiä on prosentuaalisesti enemmän.
Kesken jäänyt surutyö voi muuttua pahimmillaan fyysiseksi, Surutyöhän on luopumista. Olen myöskin puhut itse paljon että se lesken leima oli minullakin osa identiteettiä. Vaikka ei ole määrätty missään mikä on oikea aika surea. Joskus kun itse etsin surun aikaa oli siellä että ennen vanhaan lesken piti kulkea vuosi mustissa.
Paljon tukea saa kumminkin vertaistuki ryhmistä Suomen nuoret lesket ry. He myöskin järjestävät erinlaisia tuettuja lomia perheille jossa käydään läpi surua. Itse sain tukea myöskin Joensuun kaupungilta. Sain kodin hoitajan ja terapia käyntejä koska kuolema oli traaginen ja tuli yllättäen. Mutta tärkein tuki minulle oli tukiverkko ja ne jotka istuivat sohvalla ja leikkivät lasten kanssa. Täyttivät tyhjälä tuntuneen kodin naurulla. Rahallista tukea myöskin saa leskeneläkkeen myötä.
Leskeä pitäisi tukea. Vaikein kohta minulle oli leskeyden aikana uuden parisuhteen aloitus. Kriisi myöskin muutti minua ihmisenä ja laittoi monet elämässä "tärkeät" asiat uuteen järjestykseen. Voin sanoa että osa minusta kuoli Villen mukana liekki mikä sisälläni paloi joskus on hiillos mutta tunnen ne lieskat aina välillä. Olen kytevä nuotio. Parisuhteen aloituksessa vaikeaa oli muiden ennakkoluulot ja kysymys saanko ja voinko? Koska Ville oli niin läsnä vielä meidän perheessä, Toisenkaan osapuolen asema ei ole helppo. Pitää kumminkin "sietää" sen toisen varjoa. Se vaatii paljon itseluottamusta.
Surevan kohtaamisesta voisin sanoa sen että ole läsnä. Istu sohvalla ja kuuntele vaikka se puheen tulva jatkuisi ja jatkuisi. Kuuntele ja nyökkää. Auta pienissä asoissa. Tue toista sen polun erivaiheissa oli se sitten itkupotkuraivarit tai uuden rakkauden löytäminen. Kunhan muistat älä jätä yksin. Tukijan rooli on vaikea ja se vaatii paljon. Nostankin hattua kaikille niille jotka ovat jaksaneet tukea toisia elämän kriistilanteissa.
Kuoleman jälkeen lesken on kumminkin jaksettava kaikki se myllärys kuoleman jälkeen. Arjesta on saatava nopeasti kiinni jos perheessä on lapsia.
Erään tutkimuksen mukaan n.18% leskistä on selvinnyt huonosti kolmen vuoden aikana puolison kuolemasta.
Kuoleman mukana tulee suru. Jokainen meistä käsittelee surua eritavalla. Työssäni kohtaan paljon surevia ihimisä. Välillä talutan itkevää ihmistä kirkosta ulos, välillä ihminen on kuin robotti tyhjä kuori jotkut taas ottavat asian huumorilla. Muistan kun mummoni hautajaispäivänä kummisetäni vitsaili mummosta ja naurettiin.
Jotta leski voi ymmärtää omia tuntemuksiaan tulee hänen olla tietoinen surun aiheuttamista niin psyykkisitä kuin henkisistä kuormista.
Läheisille olisi tässä vaiheessa kriittisen tärkeää se että he ovat tukena. Apuna arjen askareissa, kuuntelevana korvana tai vain läsnä. On vaikeaa kohdata sureva. Siinä tilnateessa ei oikein tiedetä miten toimitaan ja saatetaan sanoa parin kuukauden jälkeen kuolemasta: Kyllä se siitä tästähän on mennyt jo kolme kuukautta vieläkö suret? Mutta suurimmaksi osaksi auttaa se että on läsnä. Turhat kahvikutsut mitä ei tule koskaan lunastettua ovat turhia. Vaikka vain istuisit sohvalla hiljaa ja kuuntelisit toista nyökkäisit ojentaisit nenäliinan itkun tullessa. Tai sitten viet lapset hetkeksi ulos, laitat ruokaa tai täytät tiskikoneen. Pienet teot merkitsevät yllätävän paljon.
Yksinäisyys on kumminkin tunteista varmana suurin mikä kohdataan puolison kuoleman jälkeen. Yksinäisyys kun illalla saat lapset nukkumaanja istahdat tyhjään kotiin. Tyhjä ja hiljainen koti. Aamulla kahden kupin sijaan keität kahvin yhdelle. Pöytää kattaessa se yksi paikka on aina tyhjä.
Nuoret leskeksi jääneet kokevat yksinäisyyttä koska lähituttava piirissä ei ole toista jolle olisi käynyt samoin. Vanhemmalla iällä muilla on jo kokemuksia ja kuolema on enemmän läsnä. Ei tietenkään voi vertailla surua nuoren ja vanhan välillä rakkaus on sama silti.
Miesten kuolleisuus on suurempaa kuin naisten joten naisleskiä on prosentuaalisesti enemmän.
Kesken jäänyt surutyö voi muuttua pahimmillaan fyysiseksi, Surutyöhän on luopumista. Olen myöskin puhut itse paljon että se lesken leima oli minullakin osa identiteettiä. Vaikka ei ole määrätty missään mikä on oikea aika surea. Joskus kun itse etsin surun aikaa oli siellä että ennen vanhaan lesken piti kulkea vuosi mustissa.
Paljon tukea saa kumminkin vertaistuki ryhmistä Suomen nuoret lesket ry. He myöskin järjestävät erinlaisia tuettuja lomia perheille jossa käydään läpi surua. Itse sain tukea myöskin Joensuun kaupungilta. Sain kodin hoitajan ja terapia käyntejä koska kuolema oli traaginen ja tuli yllättäen. Mutta tärkein tuki minulle oli tukiverkko ja ne jotka istuivat sohvalla ja leikkivät lasten kanssa. Täyttivät tyhjälä tuntuneen kodin naurulla. Rahallista tukea myöskin saa leskeneläkkeen myötä.
Leskeä pitäisi tukea. Vaikein kohta minulle oli leskeyden aikana uuden parisuhteen aloitus. Kriisi myöskin muutti minua ihmisenä ja laittoi monet elämässä "tärkeät" asiat uuteen järjestykseen. Voin sanoa että osa minusta kuoli Villen mukana liekki mikä sisälläni paloi joskus on hiillos mutta tunnen ne lieskat aina välillä. Olen kytevä nuotio. Parisuhteen aloituksessa vaikeaa oli muiden ennakkoluulot ja kysymys saanko ja voinko? Koska Ville oli niin läsnä vielä meidän perheessä, Toisenkaan osapuolen asema ei ole helppo. Pitää kumminkin "sietää" sen toisen varjoa. Se vaatii paljon itseluottamusta.
Surevan kohtaamisesta voisin sanoa sen että ole läsnä. Istu sohvalla ja kuuntele vaikka se puheen tulva jatkuisi ja jatkuisi. Kuuntele ja nyökkää. Auta pienissä asoissa. Tue toista sen polun erivaiheissa oli se sitten itkupotkuraivarit tai uuden rakkauden löytäminen. Kunhan muistat älä jätä yksin. Tukijan rooli on vaikea ja se vaatii paljon. Nostankin hattua kaikille niille jotka ovat jaksaneet tukea toisia elämän kriistilanteissa.
Minun ystäväni juuri menetti miehensä. He eivät asuneet yhdessä, mutta viettivät paljon aikaa yhdessä. Tämä oli järjestely, joka heille sopi. Nyt hänen täytyy selvittää kuolinpesän tyhjennys ja kaikki muutkin asiat. Olen itse tukena parhaani mukaan, ja autan minkä pystyn.
VastaaPoista