100 teksti
100 teksti. Ajatella olen purkanut niin paljon tänne tuntoja. Kun aloitimme Villen kanssa kirjoittamaan Owls and Grannypanties blogia ideoita heiteltiin kehiin vaikka mistä esim: olut arvosteluita, perheblogi, leffa-arvostelublogi vai kätköilyblogi? Päädyimme yhdistämään kaiken mistä pidimme ja syntyi Owls and Grannypanties. Blogia oli hauska kirjoittaa yhdessä. Muistan yhden illan kun Ville tuskaili blogin ulkoasun kanssa varmaan 3-5h tuntia ja kirosi bloggerin alimpaan...
Owls and grannypantiesin mukan mahtui paljon arkea, sisustusta, vaatteita, olutarvosteluita, leffa/sarja-arvosteluja, reissaamista suomenmaalla, kirja-arvosteluja, kätkölyä ja mihin nyt tulikin innostuttua kuten Ingress. Mutta ennenkaikkea se oli minun ja Villen yhdessä luoma. Joten lopetinkin pian sen jälkeen kun Ville kuoli niin sen blogin kirjoittamisen ja siirryin tähän Leskenlehtiä ja sadetta.
Nimi tulee siitä koska leskenlehtihän on kukka josta aina puuttuu jotakin. Tämän selityksen löysin joskus netistä: Leskenlehden lehti on vanhemmiten alapinnaltaan lämmin ja yläpinnaltaan kalju ja viileäntuntuinen kuin lesken se kylki, josta puolison lämpö on poissa. Toisen selityksen mukaan nimi johtuu leskenlehden kahden olomuodon eriaikaisuudesta: ensin ilmestyy kukkavana ja vasta kukkien kuihduttua kasvavat suuret lehdet. Sadetta merkkaa kyyneleitä. Eli siis Leskenlehtiä ja Sadetta.
Tähän blogiin on mahtunut paljon mukaan pohtimista surusta ja uudesta alusta. Pohdin vieläkin sitä uutta alkua. Koska tavallaan sitä kohti ollaan menossa.
Eniten luettuimmat tekstit ovatkin olleet:
Onko minulla oikeus onneen
Onko minulla oikeus onneen postauksen kirjotin kun kävin ensimmäisillä treffeillä Villen kuoleman jälkeen. Pohdin paljon saanko mennä? Onko minulla oikeus tähän? Onko liian aikaista? Pitäisikö minun istua kotona vain suremassa? No treffit olivat ja menivät ja olen käynyt uudestaankin ulkona mutta edelleen mietin takaraivossa onko minulla oikeus onneen toisen kanssa? Koska muuten kaikki on mallillaan pitkästä aikaa.
Tabuja III
Tabuja postauksia mietin todella kauan kun kirjoitin ne blogin luonnoksiin. Uskallanko julkaista ne? Kehtaanko? Keskustelinkin paljon ihmisten kanssa mitä mieltä he olivat postauksista ja ovatko ne esim. liikaa? Mutta muut näyttivät niille vihreää valoa ja rohkaustuin julkaisemaan ne. Postauksien kirjoittaminen ei ollut helppoa. Meidän maassa on paljon tabuja mistä ei puhuta ja tässä postauksessa puhutaan tabusta nimeltä itsemurha.
Minun surumatkani
Minun surumatka tekstissä kerron minun matkastani tässä surussa.
100 tekstiä ja yli puoli vuotta surumatkaa takana. Tämä matka kestää halki koko elämän. Ikävä ei lopu koskaan ja suru pulpahtelee pintaan aina välillä. Ikävä nostaa päätään. Menin todella mustassa jaksossa tuossa puolen vuoden kohdalla mutta nyt pääsin sieltä pois ja olen menossa taas "valoa" kohti. Olen varma että niitä tipahtamisia tulee vielä monta. Monta tekstiä ikävästä ja ikävästä.
Owls and grannypantiesin mukan mahtui paljon arkea, sisustusta, vaatteita, olutarvosteluita, leffa/sarja-arvosteluja, reissaamista suomenmaalla, kirja-arvosteluja, kätkölyä ja mihin nyt tulikin innostuttua kuten Ingress. Mutta ennenkaikkea se oli minun ja Villen yhdessä luoma. Joten lopetinkin pian sen jälkeen kun Ville kuoli niin sen blogin kirjoittamisen ja siirryin tähän Leskenlehtiä ja sadetta.
Nimi tulee siitä koska leskenlehtihän on kukka josta aina puuttuu jotakin. Tämän selityksen löysin joskus netistä: Leskenlehden lehti on vanhemmiten alapinnaltaan lämmin ja yläpinnaltaan kalju ja viileäntuntuinen kuin lesken se kylki, josta puolison lämpö on poissa. Toisen selityksen mukaan nimi johtuu leskenlehden kahden olomuodon eriaikaisuudesta: ensin ilmestyy kukkavana ja vasta kukkien kuihduttua kasvavat suuret lehdet. Sadetta merkkaa kyyneleitä. Eli siis Leskenlehtiä ja Sadetta.
Tähän blogiin on mahtunut paljon mukaan pohtimista surusta ja uudesta alusta. Pohdin vieläkin sitä uutta alkua. Koska tavallaan sitä kohti ollaan menossa.
Eniten luettuimmat tekstit ovatkin olleet:
Onko minulla oikeus onneen
Onko minulla oikeus onneen postauksen kirjotin kun kävin ensimmäisillä treffeillä Villen kuoleman jälkeen. Pohdin paljon saanko mennä? Onko minulla oikeus tähän? Onko liian aikaista? Pitäisikö minun istua kotona vain suremassa? No treffit olivat ja menivät ja olen käynyt uudestaankin ulkona mutta edelleen mietin takaraivossa onko minulla oikeus onneen toisen kanssa? Koska muuten kaikki on mallillaan pitkästä aikaa.
Tabuja III
Tabuja postauksia mietin todella kauan kun kirjoitin ne blogin luonnoksiin. Uskallanko julkaista ne? Kehtaanko? Keskustelinkin paljon ihmisten kanssa mitä mieltä he olivat postauksista ja ovatko ne esim. liikaa? Mutta muut näyttivät niille vihreää valoa ja rohkaustuin julkaisemaan ne. Postauksien kirjoittaminen ei ollut helppoa. Meidän maassa on paljon tabuja mistä ei puhuta ja tässä postauksessa puhutaan tabusta nimeltä itsemurha.
Minun surumatkani
Minun surumatka tekstissä kerron minun matkastani tässä surussa.
100 tekstiä ja yli puoli vuotta surumatkaa takana. Tämä matka kestää halki koko elämän. Ikävä ei lopu koskaan ja suru pulpahtelee pintaan aina välillä. Ikävä nostaa päätään. Menin todella mustassa jaksossa tuossa puolen vuoden kohdalla mutta nyt pääsin sieltä pois ja olen menossa taas "valoa" kohti. Olen varma että niitä tipahtamisia tulee vielä monta. Monta tekstiä ikävästä ja ikävästä.
Hei. Olen pahoillani. Luin juttujasi. Pelkään eniten menettäväni vanhat vanhempani ja rakkaani. Blogisi antoi minulle hieman mielenrauhaa. Kiitos.
VastaaPoista