Näinpäin
Kirjoitan paljon siitä miten ikävöin ja rakastan Villeä. Aloitinkin blogin sen takia että kirjoitan ikävästä ja surusta. Kuolleesta unelmasta joka säilyy ikuisena kaipuuna minun sisällä. Arpena mikä ei koskaan mene täysin umpeen. Laatikosta täynnä tuskaa ja surua. Särkyneitä unelmia. Peilin sirpaleita. Soutamista yksinäisellä aallokolla. Kirjoitan siitä miten kaipaan Villen parran karheaa kosketusta ja tuttua hymyä. Mutta kaipaan myös jotakin muuta. Kirjoitan kerrankin Stadista. Näinpäin tällä kertaa.
- Huomenta. Miten voisin tehdä päivästäsi paremman?
- Huomenta. Saisinko hiukan aurinkoa tänne räntäsateeseen?
Kaksi kuvaa auringosta.
Hymyillen menen töihin.
Se tunne kun makaa yksin illalla sängyssä ja viestittelee toisen kanssa. Vaikka kaipaisi toisen vierelle. Kaipaa turvallista kainaloa. Stadi on paljon minua pitempi sulkee syliinsä. Voin hengittää Stadin tuoksua. Stadi tuoksuu hyvältä ja hiukan mintulta. Hengitys kuulen vain hengityksen ja sydämmen hakkaamisen. Kosketuksen. Välillä Stadi tuijottaa suoraan silmiin. Hänellä on kauniit silmät ruskeat. Vähän utuiset. Kaipaan sitä katsetta. Nolostun aina ehkä hiukan punastun. Se kun istuu junassa ja katsoo kelloa kohta. Kävelee autolle hiukan perhosia vatsassa. Tuttu katse ja tuttu hymy. Mitä tekisinkään jos en näkisi enää sitä hymyä. En saisi haroa ruskeita hiuksia. Koskettaa. Stadi tekee minusta rauhallisen. Rauhoittaa olemuksellaan. En poukkoile ympäriinsä. Stadi on pitkä ja tumma. Hyvin komea. Jämäkkä. Omaa hassun huumorintajun. Yksi mitä rakastan Stadissa on se että hänellä on pieni fakta kaikkeen. Katso tuota liikennetolppaa haluatko kuulla siitä yhden fanfaktin? Sitä kun katsotaan telkkaria VIRHE! Selitys miksi se oli virhe. Katselin kerran kun Stadi pelasi koneella tunsin suunnatonta onnea. Miten olenkaan löytänyt tuollaisen ihmisen? Erikoisen ja uniikin. Heti alussa tuntui että pystyn puhumaan Stadin kanssa kaikesta. Ensimmäiset puhelumme olivat 6-7h. Olemme puhuneet kaikesta maan ja taivaan välillä. Olemme puhuneet siitä onko mitään mistä emme ole puhuneet? Se ikävä minkä välillä tuntee kun Stadi ei ole täällä. Stadi puhuu paljon. Puhuu tunteista ja miltä tuntuu. Minäkin puhuin joskus mutta tuntuu että jokin minussa hajosi Villen myötä. Opettelen taas jakamaan. Pienennän suojamuuria koko ajan.
Ikävöin välillä paljon Villeäkin. Mutta se on erinlaista ikävää. Olen hyväksynyt sen että Ville on taakse jäänyttä elämää. Stadi on nyt.
Stadi näytti minulle että täällä maailmassa on vielä paljon hyvää kun itse olin romahtamis pisteessä. Suru ja Kaarlen sairastuminen. Piti minua pystyssä. Puski ja potki eteenpäin. Hän näytti minulle uuden maailman joka on täynnä valoa. Kun kuljemme yhdessä Helsingissä nautin siitä suuresti. En ole paljon liikkunut siellä. Pidän siitä kun kuljemme yhdessä lasten kanssa.
Stadi on niin hyvä lasten kanssa. Hyväksyi heidät heti. Stadin lapset ovat ihania tapauksia.
Kun Stadi kirjoitti minulle minun ei edes pitänyt vastata. Laitoin viestin pois. Kunnes tuli tunne että tuolle pitää vastata. Sen jälkeen viestiteltiin koko yö. Se oli Villen 30-vuotis syntymäpäivä. Kovinkaan suurella todennäköisyydellä ei tapaa Helsingistä asti ihmistä jonka kanssa on muuttamassa yhteen.
Periksiantamaton. Luulen että saamme monta riitaa aikaan vielä koska molemmat olemme jääräpäitä. Pakko opetella tekemään kompromisseja. Tumma ja tulinen? Voisi kai sanoa. Tarvitsen ihmisen joka osaa käsitellä tätä minun hallittua kaaosta. Olen tottunut olemaan se joka määrää kaapin paikan. Stadi haastaa minua siinä. Hänkin haluaa olla alfa. Tahtojen taistelua. Tulista tangoa.
Stadi kysyi kerran mikä olen sinulle?
Sinä olet minulle maailma. Ilma jota hengitän. Olet valo pimeydessä. Olet kultainen liima minun särkyneessä peilissä. Olet kallio ja minä vesi. Olet kaikuluotain joka minut vei myrskystä satamaan. Olet se kenen viereen tahdon tulla. Se kenen kanssa haluan jakaa arjen rakentaa perheen. Se kenen kanssa istun kuistilla vanhana ja katson auringon laskua. Olet se mitä en koskaan osannut etsiä mutta löysit minut ja nostit ylös. Kun vaan annat minulle aikaa sinua vaan rakastaa.
- Huomenta. Miten voisin tehdä päivästäsi paremman?
- Huomenta. Saisinko hiukan aurinkoa tänne räntäsateeseen?
Kaksi kuvaa auringosta.
Hymyillen menen töihin.
Se tunne kun makaa yksin illalla sängyssä ja viestittelee toisen kanssa. Vaikka kaipaisi toisen vierelle. Kaipaa turvallista kainaloa. Stadi on paljon minua pitempi sulkee syliinsä. Voin hengittää Stadin tuoksua. Stadi tuoksuu hyvältä ja hiukan mintulta. Hengitys kuulen vain hengityksen ja sydämmen hakkaamisen. Kosketuksen. Välillä Stadi tuijottaa suoraan silmiin. Hänellä on kauniit silmät ruskeat. Vähän utuiset. Kaipaan sitä katsetta. Nolostun aina ehkä hiukan punastun. Se kun istuu junassa ja katsoo kelloa kohta. Kävelee autolle hiukan perhosia vatsassa. Tuttu katse ja tuttu hymy. Mitä tekisinkään jos en näkisi enää sitä hymyä. En saisi haroa ruskeita hiuksia. Koskettaa. Stadi tekee minusta rauhallisen. Rauhoittaa olemuksellaan. En poukkoile ympäriinsä. Stadi on pitkä ja tumma. Hyvin komea. Jämäkkä. Omaa hassun huumorintajun. Yksi mitä rakastan Stadissa on se että hänellä on pieni fakta kaikkeen. Katso tuota liikennetolppaa haluatko kuulla siitä yhden fanfaktin? Sitä kun katsotaan telkkaria VIRHE! Selitys miksi se oli virhe. Katselin kerran kun Stadi pelasi koneella tunsin suunnatonta onnea. Miten olenkaan löytänyt tuollaisen ihmisen? Erikoisen ja uniikin. Heti alussa tuntui että pystyn puhumaan Stadin kanssa kaikesta. Ensimmäiset puhelumme olivat 6-7h. Olemme puhuneet kaikesta maan ja taivaan välillä. Olemme puhuneet siitä onko mitään mistä emme ole puhuneet? Se ikävä minkä välillä tuntee kun Stadi ei ole täällä. Stadi puhuu paljon. Puhuu tunteista ja miltä tuntuu. Minäkin puhuin joskus mutta tuntuu että jokin minussa hajosi Villen myötä. Opettelen taas jakamaan. Pienennän suojamuuria koko ajan.
Ikävöin välillä paljon Villeäkin. Mutta se on erinlaista ikävää. Olen hyväksynyt sen että Ville on taakse jäänyttä elämää. Stadi on nyt.
Stadi näytti minulle että täällä maailmassa on vielä paljon hyvää kun itse olin romahtamis pisteessä. Suru ja Kaarlen sairastuminen. Piti minua pystyssä. Puski ja potki eteenpäin. Hän näytti minulle uuden maailman joka on täynnä valoa. Kun kuljemme yhdessä Helsingissä nautin siitä suuresti. En ole paljon liikkunut siellä. Pidän siitä kun kuljemme yhdessä lasten kanssa.
Stadi on niin hyvä lasten kanssa. Hyväksyi heidät heti. Stadin lapset ovat ihania tapauksia.
Kun Stadi kirjoitti minulle minun ei edes pitänyt vastata. Laitoin viestin pois. Kunnes tuli tunne että tuolle pitää vastata. Sen jälkeen viestiteltiin koko yö. Se oli Villen 30-vuotis syntymäpäivä. Kovinkaan suurella todennäköisyydellä ei tapaa Helsingistä asti ihmistä jonka kanssa on muuttamassa yhteen.
Periksiantamaton. Luulen että saamme monta riitaa aikaan vielä koska molemmat olemme jääräpäitä. Pakko opetella tekemään kompromisseja. Tumma ja tulinen? Voisi kai sanoa. Tarvitsen ihmisen joka osaa käsitellä tätä minun hallittua kaaosta. Olen tottunut olemaan se joka määrää kaapin paikan. Stadi haastaa minua siinä. Hänkin haluaa olla alfa. Tahtojen taistelua. Tulista tangoa.
Stadi kysyi kerran mikä olen sinulle?
Sinä olet minulle maailma. Ilma jota hengitän. Olet valo pimeydessä. Olet kultainen liima minun särkyneessä peilissä. Olet kallio ja minä vesi. Olet kaikuluotain joka minut vei myrskystä satamaan. Olet se kenen viereen tahdon tulla. Se kenen kanssa haluan jakaa arjen rakentaa perheen. Se kenen kanssa istun kuistilla vanhana ja katson auringon laskua. Olet se mitä en koskaan osannut etsiä mutta löysit minut ja nostit ylös. Kun vaan annat minulle aikaa sinua vaan rakastaa.
Kommentit
Lähetä kommentti