Ihana
Eilen oli hankala päivä minulla. Hääpäivä se vaan osuu jonnekkin syvälle aina. Vielä kun olin töissä siunauksessa. Sivelin arkkua ja muistelin Villen hautajasia. Saatoin nähdä valkoisen arkun ja ruusun siinä arkun päällä. Tuli ikävä se pohjaton ikävä. Rakkaus joka poltti rinnassa. Kyyneleet kohosi silmiin mutta nielaisin ne ja jatkoin työpäivää. Kun töiden jälkeen kävelin muistolehtoon laskin ruusut ja kynttilän itkin hetken. Piti olla vielä vanhana yhdessä.
Koko päivä meni sellaisessa suru moodissa. Vähän kuin olisi kävellyt pienessä usvassa tai musta pilvi pään päällä. Ikävöin kovasti. Mutta onneksi naapuri piristi päivää käymällä ilta teellä. Muutenkin työnsin päivän täyteen kaikkea että suru jäisi taaksen. Pakkasin mutta silti ikävä painoi.
Tuntuu että muuttaminen on matka missä päästän irti Villestä. Yhdessä rakennetusta kodista ja meistä. Tuntuu että kuljen irti päästämisen matkaa samalla kuin pakkaan. Se on henkisesti raskasta mutta samalla koen suurta onnellisuutta uudesta alkavasta elämästä Helsingissä.
Istuin yläkerran aulassa ja sivelin lattiaa yksi päivä. Kosketin tapettia ja muistelin kun asenneettin tätä laminaattia. Oltiin innostuneita ja iloisia. Samalla kuitenkin käytiin kolmas maailman sota läpi. Kirjoitettiin laminaatin pohjaan meidän nimet ja päivämäärä. Toiset omistajat Ville ja Jenni. Kun käyn läpi tavaroita esiin putkahtelee koko ajan Villen kamoja. Laitoin niitä pois. Ensiksi vaan sivelin ja muistelin hetken. Sitten olin valmis antamaan sen jollekkin toiselle tuottamaan iloa. Haluan uuteen asuntoon kuvan Villestä. Se riittää. Koska siellä alkaa uusi elämä ja vanha jää taakse. Rakkaus ja ikävä vaan jäljellä sydämmessä.
Mutta siihen ihana osaan:
Vein minun Michael Monroe lasit Herra Stadille korjattavaksi. Ajattelin etten koskaan saa niitä enää ehjäksi. Mutta Herra Stadi korjasi ne. Hypin kotona ilosta kun hän lähetti kuvan niistä että ne on nyt korjattu. Laseihin liittyy paljon. Sain ne Villeltä. Niillä on tunnearvoa. Herra Stadi kysyi: Saisiko ostaa minulle uudet lasit? Vastasin että: Kyllä saat. Mutta en olisi ikinä uskonut että hän kaivaa jostakin samanlaiset mutta uudet lasit. Samat sinipeilipintaiset pilotti lasit Michael Monroen kokoelmasta. Niitä ei ole valmistettu vuoteen. Hän oli kysellyt liikkeitä läpi onko niitä vielä ja yhdestä oli löytynyt. Viimeiset uudet lasit mitä Suomessa enää on liikkeessä. Hän ajatteli kovertaa koteloon Last one. Hän oli saanut ne ostettua koska oli nähnyt niin paljon vaivaa niiden eteen. Eilen hän kertoi yllätyksestä mikä minua odottaa. Arvasin että kyse oli laseista. Kun hän paljasti yllätyksen menin aivan sanattomaksi. Olen edelleen sanaton. Uudet.. Etsin niitä laseja joskus itsekkin uusina mutten löytänyt. Ehkä ihaninta mitä joku on koskaan tehnyt minulle. Olen edelleen sanaton. Pitää olla ainutlaatuinen että jaksaa ottaa yhteyttä liikkeisiin ja kysellä. Siihen on mennyt aikaa ja vaivaa. Ainutlaatuista ja ihanaa<3
Koko päivä meni sellaisessa suru moodissa. Vähän kuin olisi kävellyt pienessä usvassa tai musta pilvi pään päällä. Ikävöin kovasti. Mutta onneksi naapuri piristi päivää käymällä ilta teellä. Muutenkin työnsin päivän täyteen kaikkea että suru jäisi taaksen. Pakkasin mutta silti ikävä painoi.
Tuntuu että muuttaminen on matka missä päästän irti Villestä. Yhdessä rakennetusta kodista ja meistä. Tuntuu että kuljen irti päästämisen matkaa samalla kuin pakkaan. Se on henkisesti raskasta mutta samalla koen suurta onnellisuutta uudesta alkavasta elämästä Helsingissä.
Istuin yläkerran aulassa ja sivelin lattiaa yksi päivä. Kosketin tapettia ja muistelin kun asenneettin tätä laminaattia. Oltiin innostuneita ja iloisia. Samalla kuitenkin käytiin kolmas maailman sota läpi. Kirjoitettiin laminaatin pohjaan meidän nimet ja päivämäärä. Toiset omistajat Ville ja Jenni. Kun käyn läpi tavaroita esiin putkahtelee koko ajan Villen kamoja. Laitoin niitä pois. Ensiksi vaan sivelin ja muistelin hetken. Sitten olin valmis antamaan sen jollekkin toiselle tuottamaan iloa. Haluan uuteen asuntoon kuvan Villestä. Se riittää. Koska siellä alkaa uusi elämä ja vanha jää taakse. Rakkaus ja ikävä vaan jäljellä sydämmessä.
Mutta siihen ihana osaan:
Vein minun Michael Monroe lasit Herra Stadille korjattavaksi. Ajattelin etten koskaan saa niitä enää ehjäksi. Mutta Herra Stadi korjasi ne. Hypin kotona ilosta kun hän lähetti kuvan niistä että ne on nyt korjattu. Laseihin liittyy paljon. Sain ne Villeltä. Niillä on tunnearvoa. Herra Stadi kysyi: Saisiko ostaa minulle uudet lasit? Vastasin että: Kyllä saat. Mutta en olisi ikinä uskonut että hän kaivaa jostakin samanlaiset mutta uudet lasit. Samat sinipeilipintaiset pilotti lasit Michael Monroen kokoelmasta. Niitä ei ole valmistettu vuoteen. Hän oli kysellyt liikkeitä läpi onko niitä vielä ja yhdestä oli löytynyt. Viimeiset uudet lasit mitä Suomessa enää on liikkeessä. Hän ajatteli kovertaa koteloon Last one. Hän oli saanut ne ostettua koska oli nähnyt niin paljon vaivaa niiden eteen. Eilen hän kertoi yllätyksestä mikä minua odottaa. Arvasin että kyse oli laseista. Kun hän paljasti yllätyksen menin aivan sanattomaksi. Olen edelleen sanaton. Uudet.. Etsin niitä laseja joskus itsekkin uusina mutten löytänyt. Ehkä ihaninta mitä joku on koskaan tehnyt minulle. Olen edelleen sanaton. Pitää olla ainutlaatuinen että jaksaa ottaa yhteyttä liikkeisiin ja kysellä. Siihen on mennyt aikaa ja vaivaa. Ainutlaatuista ja ihanaa<3
Kommentit
Lähetä kommentti