Tulevaisuus
Olen pohtinut paljon tulevaa ja mitä tahtoisin tehdä tulevaisuudessa. Joskus jotakin kamalaa pitää tapahtua että löytää itsensä eräs henkilö sanoi minulle. Minäkin ajattelen että kaikesta pitää etsiä edes yksi positiivinen asia vaikka miten olisi synkkää ja kamalaa.
Mietin paljon ammatinvalinta ja töihin paluu asioita melkein puoli vuotta pyörittelin vaihtoehtoja päässä. Kunnes vain yksi päivä tartuin puhelimeen ja soitin Jyväskylään. Siitä alkoi pyörät pyörimään ja kävinkin haastattelussa.
Pääsin kouluun. Minusta tulee taas opiskelija. Monimuoto opiskelija eli käyn töissä täällä ja lähiopetuspäivät olen Jyväskylässä. Pelottaa jo koska tammikuussa on tulossa kolme lähiopetuspäivää. En ole koskaan ollut niin kauan yksin erossa lapsista tai aivan vieraassa kaupungissa yksin. Odotan siis koulua pelonsekaisin tuntein. Ihanaa päästä töihin ja ihmisten ilmoille. Tekemään työtä mitä haluaa tehdä.
Töiden alkaminen tarkoittaa tietenkin että Kaarlen on aika mennä päiväkotiin. Kaarle on hyvin kiinni minussa ja huuta jo jos vaikka menen vain hakemaan postin. Varmaankin ensimmäiset viikot päiväkodissa uusien naamojen luona voivat olla huutoa ja kiukkua. Mielenosoittamista kotona koska joutui päiväkotiin. Se tarkoittaa myös isommille uutta rytmiä. En ole enää koulun jälkeen kotona vaan kotiin on tultava yksin.
Alku varmnasti hankalaa mutta rytmiin tottuu. Kesäkin menee töissä ja voi olla että suunniteltu Tubecon siirtyy vähän.
Olihan se haikeaa käydä Jyväskylässä yksin ilman Villeä. Yleensä menimme sinne aina kaksin tai lasten kanssa. Haikeana katselin järven toisella puolella näkyvää Jyväskylää ja mietin Villeä. Taisin pari kyyneltä tirauttaa mutta kasasin itseni. Tuttua reittiä kulkiessa sitä aina tuli mieleen mitä tehtiin missäkin. Välillä tuntui että oli hukassa koska muistojentulva oli valtava. Seisoin keskellä kävelykatua ja pyörin ympyrää koska muistoja muistoja muistoja. Kunnes menin kahville istumaan ja annoin kaiken tulla. Muistojen hymyilin kun sekoittelin kahvikuppia ja katselin ohi kulkevia ihmisiä. Muistelin jonkin aikaa ennenkuin jatkoin matkaa. Sen jälkeen Jyväskyläsä olo oli paljon helpompaa. Muistoja tulee aina varmasti lisää ja minulla on lukko yhdelle sillalle vietävänä vielä. Se odottaa sinne kiinnitystä.
Mietin paljon ammatinvalinta ja töihin paluu asioita melkein puoli vuotta pyörittelin vaihtoehtoja päässä. Kunnes vain yksi päivä tartuin puhelimeen ja soitin Jyväskylään. Siitä alkoi pyörät pyörimään ja kävinkin haastattelussa.
Pääsin kouluun. Minusta tulee taas opiskelija. Monimuoto opiskelija eli käyn töissä täällä ja lähiopetuspäivät olen Jyväskylässä. Pelottaa jo koska tammikuussa on tulossa kolme lähiopetuspäivää. En ole koskaan ollut niin kauan yksin erossa lapsista tai aivan vieraassa kaupungissa yksin. Odotan siis koulua pelonsekaisin tuntein. Ihanaa päästä töihin ja ihmisten ilmoille. Tekemään työtä mitä haluaa tehdä.
Töiden alkaminen tarkoittaa tietenkin että Kaarlen on aika mennä päiväkotiin. Kaarle on hyvin kiinni minussa ja huuta jo jos vaikka menen vain hakemaan postin. Varmaankin ensimmäiset viikot päiväkodissa uusien naamojen luona voivat olla huutoa ja kiukkua. Mielenosoittamista kotona koska joutui päiväkotiin. Se tarkoittaa myös isommille uutta rytmiä. En ole enää koulun jälkeen kotona vaan kotiin on tultava yksin.
Alku varmnasti hankalaa mutta rytmiin tottuu. Kesäkin menee töissä ja voi olla että suunniteltu Tubecon siirtyy vähän.
Olihan se haikeaa käydä Jyväskylässä yksin ilman Villeä. Yleensä menimme sinne aina kaksin tai lasten kanssa. Haikeana katselin järven toisella puolella näkyvää Jyväskylää ja mietin Villeä. Taisin pari kyyneltä tirauttaa mutta kasasin itseni. Tuttua reittiä kulkiessa sitä aina tuli mieleen mitä tehtiin missäkin. Välillä tuntui että oli hukassa koska muistojentulva oli valtava. Seisoin keskellä kävelykatua ja pyörin ympyrää koska muistoja muistoja muistoja. Kunnes menin kahville istumaan ja annoin kaiken tulla. Muistojen hymyilin kun sekoittelin kahvikuppia ja katselin ohi kulkevia ihmisiä. Muistelin jonkin aikaa ennenkuin jatkoin matkaa. Sen jälkeen Jyväskyläsä olo oli paljon helpompaa. Muistoja tulee aina varmasti lisää ja minulla on lukko yhdelle sillalle vietävänä vielä. Se odottaa sinne kiinnitystä.
Kommentit
Lähetä kommentti