Jos hän vain olisi. Olisi hän 30-vuotta
19.1 Ville täyttää 30-vuotta. Meidän piti juhlia. Samaan aikaan ajateltiin Kaarlen 2-vuotta ja Villen 30-vuotta oltas jatkettu sitten yöhön ystävien kanssa. Olen miettinyt Villeä todella paljon viime aikoina. Purin hesen kasseja ja yht äkkiä tuli mieleen että unohdin Villelle ostaa hampurilaisen ja ainiin..
Olen ollut kait vähän alamaissa ja ikävöinyt. Ikävöinyt kovasti.
Kaikki menee elämässä hyvin. Tunnen välillä ikävöidessäni syyllisyyttä saanko? Saanko olla iloinen ja onnellinen? Samalla mietin ostasinko kakun kotiin ja ruusuja haudalle? Mietin että tyhmiä ajatuksia tunteä syyllisyyttä. On mennyt jo aikaakin. Minulla on vain viime aikoina ollut niin kova ikävä. Itken välillä iltaisin koska kuvittelen toisen viereen. Kuvittelen itseni Villen kainaloon ja parran kutituksen päälaella. Ikävöin todella paljon.
Olen myöskin pohtinut paljon sitä tahdonko uutta miestä elämääni. Tahtoisin ehkä jonkun sellaisen kainalon. Mutta sitten en tahdo koska Ville. Ikävä painaa vielä.
Tuntuu että tunteeni taas jumittaa Ville olisi ollut kolmekymmentä. Ville olisi voinut olla.. Me olisimme voineet olla. Paino sanalla ME. Mitä meistä olisi tullut yhdessä.
Tunnenkin jotakin kroonista väsymystä koska olen ikävöinyt niin paljon viime aikoina. Se syö. Olen onnellinen töistä, kodista ja lapsista. Ikävä vain taas kulkee. Kulkee vielä vahvemmin kun istuu lääkärissä kuumeisen lapsen kanssa. Molemmissa korvissa korvatulehdus ja kysellään isistä? Onko isä töissä? Tuleeko se kohta hakemaan? Sitä katsoo alas ja vastaa: Ei se nyt pääse hakemaan...
Ristiriitainen olo... Kupissa on toisella puolella surua ja toisella onnea. Ne keikkuu välillä vieläkin. Ne keikkuu varmaankin aina... En ole saanut tännekkään tekstiä koska jumitan välillä sohvalla ja tuijotan taas sinne jonnekkin. Pitäisi tehdä.. Mutta Ville?
Sitten sitä aina kiinittää huomiota ikävöitteko tekin? AI ettekö? Tuntee vihaa tai katkeruutta. Miksi ette? Saanko puhua asiasta? Kun istuu bussissa menossa Jyväskylään kuristaa ja puristaa. Sitä menee kuin kone. Kävelee Kuokkalassa puristaa ja kiristää. Tuossa löydettiin se kätkö. Muistoja tulvii filminä. Piti tulla tännekkin vielä yhdessä. Olenko ainut joka muistaa ja katsoo taivaalle. Joku näkee tähtiä tai kaasupalloja minä nään Villen. Olenko yksin. Olen minä. Tunteeni kanssa ihan yksin koska Villeä ei enää ole muuallakuin minun päässä. Minun muistoissa.
Hyvää syntymäpäivää rakas.
Olen ollut kait vähän alamaissa ja ikävöinyt. Ikävöinyt kovasti.
Kaikki menee elämässä hyvin. Tunnen välillä ikävöidessäni syyllisyyttä saanko? Saanko olla iloinen ja onnellinen? Samalla mietin ostasinko kakun kotiin ja ruusuja haudalle? Mietin että tyhmiä ajatuksia tunteä syyllisyyttä. On mennyt jo aikaakin. Minulla on vain viime aikoina ollut niin kova ikävä. Itken välillä iltaisin koska kuvittelen toisen viereen. Kuvittelen itseni Villen kainaloon ja parran kutituksen päälaella. Ikävöin todella paljon.
Olen myöskin pohtinut paljon sitä tahdonko uutta miestä elämääni. Tahtoisin ehkä jonkun sellaisen kainalon. Mutta sitten en tahdo koska Ville. Ikävä painaa vielä.
Tuntuu että tunteeni taas jumittaa Ville olisi ollut kolmekymmentä. Ville olisi voinut olla.. Me olisimme voineet olla. Paino sanalla ME. Mitä meistä olisi tullut yhdessä.
Tunnenkin jotakin kroonista väsymystä koska olen ikävöinyt niin paljon viime aikoina. Se syö. Olen onnellinen töistä, kodista ja lapsista. Ikävä vain taas kulkee. Kulkee vielä vahvemmin kun istuu lääkärissä kuumeisen lapsen kanssa. Molemmissa korvissa korvatulehdus ja kysellään isistä? Onko isä töissä? Tuleeko se kohta hakemaan? Sitä katsoo alas ja vastaa: Ei se nyt pääse hakemaan...
Ristiriitainen olo... Kupissa on toisella puolella surua ja toisella onnea. Ne keikkuu välillä vieläkin. Ne keikkuu varmaankin aina... En ole saanut tännekkään tekstiä koska jumitan välillä sohvalla ja tuijotan taas sinne jonnekkin. Pitäisi tehdä.. Mutta Ville?
Sitten sitä aina kiinittää huomiota ikävöitteko tekin? AI ettekö? Tuntee vihaa tai katkeruutta. Miksi ette? Saanko puhua asiasta? Kun istuu bussissa menossa Jyväskylään kuristaa ja puristaa. Sitä menee kuin kone. Kävelee Kuokkalassa puristaa ja kiristää. Tuossa löydettiin se kätkö. Muistoja tulvii filminä. Piti tulla tännekkin vielä yhdessä. Olenko ainut joka muistaa ja katsoo taivaalle. Joku näkee tähtiä tai kaasupalloja minä nään Villen. Olenko yksin. Olen minä. Tunteeni kanssa ihan yksin koska Villeä ei enää ole muuallakuin minun päässä. Minun muistoissa.
Hyvää syntymäpäivää rakas.
Kommentit
Lähetä kommentti