Kunhan kirjoittelen. Annan mennä vaan puran..

Tuijotan tätä blogin kirjoitus kohtaa ja pää lyö tyhjää mistä kirjottaisin? Voisin avautua ikävästä se kulkee mukana. Sanoin vasta tänään:"Etten oikeastaan enää sure, ikävöin paljon. Menee paremmin ja iloa on tullut taas elämään". Ikävä tulee aina kun katselen Kaarlea kylvyssä ja kuvittelen Villen siihen yhteen nurkkaan istumaan meidän kanssa. Ville olisi varmaan nauttinut kylpyhetkistä Kaarlen kanssa. Olisi jaksanut istua siellä monta tuntia. Huomaan sen kyyneleen. Lähestymme Villen 30-vuotis päivää 19.1 ajatella 30. Puhuttiin minkälaiset synttärit pidetään piti olla isot bileet tai Ville tahtoi pienet. Mutta hän olisi ansainnut isot juhlat. 

Työt alkoi ja olen ollut aivan jossakin eri atmosfäärissä. Tykkään todella paljon rakastan sitä. Kävelin tänään töistä kotiin hymyillen eikä ollut ensimmäinen kerta tällä viikolla. Olen oppinut perus putkitöistä Jumalanpalveluksen valmisteluun. Meillä on mukavat työkaverit ja kun seisoi kirkon parvella ja tapulissa niin sitä huokas ei hemmetti tää on miun duunipaikka! Olen ylpeä siitä viimeinkin mitä teen ja kuka olen.

Lapset ovat yrittäneet totutella uuteen rytmiin. Äiti on töissä ja kotona pitää olla yksin. Kaarle opettelee päiväkoti rytmin aloittamista. Viime viikolla jo itkettiin kun kotia piti tulla koska leikit olivat kesken.  Elvis pääsi iltapäiväkerhoon samaan taloon missä olen töissä. Isommat ovat tykkäneet omasta tilasta mitä saavat kun ovat yksin kotona. 

Kouluun menen ensi viikolla. Kolme päivää Jyväskylässä ajatella kolme päivää. Koulu alkaa orientaatio päivällä milloin tutustumme kouluun ja teemme muita kone hommia. Koulu jatkuu kiinteistöhuollolla. Jännittää mennä niin pitkäksi aikaa Jyväskylään. 

Olen myöskin joutunut kamalan kiusan kohteeksti. Minua on mustamaalattu selkäni takana todella vakavista asoista mitkä eivät pidä paikkaansa. Hyvin moni ihminen on vihainen tästä kiusasta. Asia onkin jo niin pitkällä että joudun tekemään kunnianloukkaus ilmoituksen jos kiusa ei lopu. En tahtoisi mennä siihen. Jotkut vain ovat katkeria ja eivät voi olla iloisia kun toisella menee hyvin. Pitää väkisin yrittää rikkoa koko ajan. Tarpeeksi kuin rikkoo loppujen lopuksi peili särkyy. Sirpaleita ei saa koskaan ehjäksi vaikka kuinka liimaisi. 

Joten tasapainoilen tällä hetkällä. Istun  laudan keskellä toisella puolella on ilo ja toisella puolella suru. Kallistun onneksi koko ajan enemmän ilon puolelle vaikka suru ja viha yrittää keinuttaa tasapainoa. Onneksi kumminkin ilo voittaa. Ikävä on aina ja iloa löytyy nyt elämästä paljonkin. Silti kaipaan Villeä. Kaipaan ihan hirveästi. Kaipaan minun toistapuolta. Kaipaan aina. Nytten eritoten koska en jaksa riidellä. Siksi katselenkin aina valokuvia. Kuten tämä Ville ja Kaarle<3 Rakastan<3