Säikähdys
En ole kerennyt kirjoittaa nytten mitään tänne. Meille on taas sattunut ja tapahtnut. Meinasin jo kerran tipahtaa keittiön lattialle. Kiukutti ja suututti. Ikävöin ja mietin miksi taas myö? Nielaisin itkun ja kiukun. Hyvien yöunien jälkeen elämä näyttää taas paljon valoisammalta. Pystyin tiputtamaan vähän painoa harteilta ja huomaan voivani jo paljon paremmin. Lauantaina sain hetken aikaa joilloin pysytin unohtamaan tämän sopan ja tänä aamuna taas heräsin viimein toivekkaana. Kyllä me tästäkin selvitään.
Torstaina lähdettiin lääkäriin korvatulehduksen takia. Olin ollut huolissani Kaarlesta jo pitemmän aikaa. Kaarle ei syönyt yhtään joi ja joi koko ajan. Oli uupunut. Meni leikkimään niin kaatui istualtaan makaamaan. Lääkärissä löydettiin korvatulehdus. Mutta koska mummo oli lukenut netistä oireiden kuvausta pyysin mittamaan sokerit. Sokerit olivat niin korkeat että lääkärikin ihmetteli. Ei olisi voinut uskoa että kyse oli tästä. Ambulansilla suoraan sairaalaan. Enpä ole ennen ollut lanssin kyydissä.. Sairaalassa Kaarle meinasi jo mennä tajuttomaksi. Äkkiä tippaan kiinni. Nestettä ja insuliiniä. Kaarlen sokerit olivat 37 ja ketoaineet yli 5. Sokerin pitäisi olla siellä 4-7 välillä ja ketoaineita ei yhtään. Oli todella lähellä ettei Kaarle vaipunut koomaan. Samalla kävin läpi Villen hautajaisista ajatukseen entäs jos Kaarle? Ei hautapaikkaa lapsi ei pääsisi isänsä viereen. Tuhkatko samaan paikkaan. Silloin meinasin pyörtyä mutta sain taas ravisteltua itseni jotenkin hereille. Kuva oman lapsen hautajaisist ja Villen. Kun viimeksi ajettiin sairaalan taakse näin arkun ja valkoiset liinat ajatus lähti juoksemaan..
Järkytys oli suuri kun hoitajat väläyttivät ekan kerran diabetestä. Miksi annoit mennä näin pitkälle? Enhän edes tiennyt. Se huono äiti fiilis ja syyllisyys miksi en tiennyt? Olisinko voinut viedä Kaarlen aikaisemmin lääkäriin? Miksi en vienyt? Miksi? Nieleskelin itkua kun hoitajat pistivät tippaa kiinni ja Kaarle ei meinannut enää pysyä tajuissaan.
Siitä suoraan lastenosastolle. Diagnoosiksi tuli 1 tyypin diabetes. Siellä sitten oltiin tipassa ja mentiin parempaan suuntaan. Jossakin vaiheessa Kaarle oli jo oma iloinen itsensä kunnes taas alkoi oksentaminen. Testi varmistui tänään ja norohan se siellä oli. Eikun tippaan taas. Tänään päästiin tipasta taas irti ja elämä alkaa taas voittaa.
Se kamala hetki kun pistät ekan kerran insuliinin. Kädet tärisee ja suututtaa. Paljon luentoja diabeteksestä ja hoidosta. Hiilareita ja sokerin mittaamista. Koko elämä meni sekaisin. Tuntui ettei normi arki enää tästä tule takaisin. Mutta nytten näyttää jo paremmalta. Hiilarit ja insuliinin laskeminen on jo tapa. Ajatella viikon jälkeen jo nyt tapa. Pistäminen on ihan okei. Kaikki sujuu. Tänään syötiin jo jätskiä ja tanssittiin fröbelin palikoita. Aurinko paistaa ja hymyilyttää kun katsotaan sairaalaan ikkunasta ulos.
Torstaina lähdettiin lääkäriin korvatulehduksen takia. Olin ollut huolissani Kaarlesta jo pitemmän aikaa. Kaarle ei syönyt yhtään joi ja joi koko ajan. Oli uupunut. Meni leikkimään niin kaatui istualtaan makaamaan. Lääkärissä löydettiin korvatulehdus. Mutta koska mummo oli lukenut netistä oireiden kuvausta pyysin mittamaan sokerit. Sokerit olivat niin korkeat että lääkärikin ihmetteli. Ei olisi voinut uskoa että kyse oli tästä. Ambulansilla suoraan sairaalaan. Enpä ole ennen ollut lanssin kyydissä.. Sairaalassa Kaarle meinasi jo mennä tajuttomaksi. Äkkiä tippaan kiinni. Nestettä ja insuliiniä. Kaarlen sokerit olivat 37 ja ketoaineet yli 5. Sokerin pitäisi olla siellä 4-7 välillä ja ketoaineita ei yhtään. Oli todella lähellä ettei Kaarle vaipunut koomaan. Samalla kävin läpi Villen hautajaisista ajatukseen entäs jos Kaarle? Ei hautapaikkaa lapsi ei pääsisi isänsä viereen. Tuhkatko samaan paikkaan. Silloin meinasin pyörtyä mutta sain taas ravisteltua itseni jotenkin hereille. Kuva oman lapsen hautajaisist ja Villen. Kun viimeksi ajettiin sairaalan taakse näin arkun ja valkoiset liinat ajatus lähti juoksemaan..
Järkytys oli suuri kun hoitajat väläyttivät ekan kerran diabetestä. Miksi annoit mennä näin pitkälle? Enhän edes tiennyt. Se huono äiti fiilis ja syyllisyys miksi en tiennyt? Olisinko voinut viedä Kaarlen aikaisemmin lääkäriin? Miksi en vienyt? Miksi? Nieleskelin itkua kun hoitajat pistivät tippaa kiinni ja Kaarle ei meinannut enää pysyä tajuissaan.
Siitä suoraan lastenosastolle. Diagnoosiksi tuli 1 tyypin diabetes. Siellä sitten oltiin tipassa ja mentiin parempaan suuntaan. Jossakin vaiheessa Kaarle oli jo oma iloinen itsensä kunnes taas alkoi oksentaminen. Testi varmistui tänään ja norohan se siellä oli. Eikun tippaan taas. Tänään päästiin tipasta taas irti ja elämä alkaa taas voittaa.
Se kamala hetki kun pistät ekan kerran insuliinin. Kädet tärisee ja suututtaa. Paljon luentoja diabeteksestä ja hoidosta. Hiilareita ja sokerin mittaamista. Koko elämä meni sekaisin. Tuntui ettei normi arki enää tästä tule takaisin. Mutta nytten näyttää jo paremmalta. Hiilarit ja insuliinin laskeminen on jo tapa. Ajatella viikon jälkeen jo nyt tapa. Pistäminen on ihan okei. Kaikki sujuu. Tänään syötiin jo jätskiä ja tanssittiin fröbelin palikoita. Aurinko paistaa ja hymyilyttää kun katsotaan sairaalaan ikkunasta ulos.
Eka pistäminen oli varmasti vaikee, mutta se pistäminen minkä mie näin oli jo topakka ja varmaotteinen. Tästäkin selvitään. Ihana oli nähdä, että Karella oli jo energiaa kitistä :)
VastaaPoistaEka on vaikein. Kiva ku kävitte<3 Junakin on ollut kovassa käytössä ;)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista