Melkein vuosi
"No love, no light, no end inside
And I’m looking for a miracle
And I’m looking for a miracle
But I hope, I pray, and I will fight
'Cause I’m looking for a miracle
'Cause I’m looking for a miracle"
Hurts- Miracle
Voisi sanoa että tältä minusta tuntui melkein vuosi sitten. Etsin ihmettä. Tyhjä kuori etsii jotakin. Seilaten paikasta toiseen. Aika kului mutta en ollut mukana. Yritin olla. Kun katsoo vuotta taaksepäin mietin välillä miten jaksoin rämpiä läpi sen kaiken.
Muistan kuinka öisin heräsin siihen kolaukseen minkä kuulin puhelimessa kun Ville törmäsi. En edes enää muista tarkaan puhelun sanoja. Muistan Villen äänen ja sen päättäväisyyden ja jännityksen. Ville uskoi että kuoleman jälkeen energia jää olemaan. Se ei katoa. Muistan kuinka epäuskoisena tuijotin sitä kolarikuvaa. En halunnut uskoa mutta tiesin sen olevan meidän auto. Tutut lastenvaunut keskellä tietä. Tuttu punainen volvo.
Muistan meidän viimeisen viikonlopun. Tilattiin pizzaa katsottiin telkkaria, podettiin oksennustautia. Ville makasi vessanlattialla sikiö asennossa hokien ettei jaksa enää tätä. Minä oksensin Kaarlen kanssa alakerrassa. Ville lukittui vessaan hokemaan ettei jaksa enää on aivan loppu. En noteerannut kun voin itsekkin huonosti. Jos olisin huomannut olisko Ville vielä täällä? Olisiko jos olisin soittanut hätänumeroon? Kuunnellut aikaisemmin puheita hautajaisista? Jos olisin jaksanut noteerata ne?
En jaksanut olin itsekkin väsynyt kannattelemaan toista, hoitamaan kotia ja lapsia. Olin väsynyt hyvin uupunut. Tunnen välillä sen painon mitä kannoin. Tunnen sen pallon miun nilkassa sen syyllisyyden pallon. Raahasin syyllisyyttä mukana miksi? Miksi en jaksanut? Ville voisi olla vielä täällä jos olisin jaksanut.. Minun syyni koko juttu.. Raahaan sitä syyllisyyden palloa nilkassa. Huomaan vaan näin melkein vuoden jälkeen että se pallo on tippunut jo pois. Kahleet vain jäljellä. Välillä potien syyllisyyttä toisen itsemurhasta. Syyllisyyttä siitä että Kaarle kasvaa ilman isää.
"Jos minä kuolisin lainat raukeaisi ja teillä olisi koti" Muistan nämä sanat. Muistan kun Ville sanoi ne lauantaina. Sunnuntaina Ville kuoli. Muistan ne puhelimen sanat:" Nyt teillä on koti minä en tarvitse enää mitään". Mietin pitkään voinko asua meidän kodissa. Yhdessä rakennetussa. Jäin kumminkin. Remontoin koko alakerran. Muistan kun istuin tuijottaen olohuoneen seinän valokuvatapettia ja mietin miten sitä yhdessä laitettiin. Tuota nurkkaa korjattiin. Tuossa ville itki nurkassa ikävää äitiään kohtaan. Se oli uusi vuosi. Yhtenä kesäpäivänä revin vain tapetin irti. Maalasin seinät uudella värillä rakensin uuden kodin minulle ja lapsille. Missä aloitimme uudestaan uudelta pohjalta nollasta.
Miettii sitä kun seisoi hautaustoimistossa ja valitsi arkkua. Tai kun olin kahvilla kappelin vieressä olevassa kahviossa ja tiesin Villen olevan kylmiössä. Se yksi keskiviikko kun krematorion piipusta nousi savua ja tajusin että Ville on tänään muuttunut tuhkaksi. Se hetki kun seisoin arkun vieressä ja lausuin sanat: Tapaamme vielä tämä ei ole loppu. Laskin ruusun ja silitin arkun hyvästiksi. Kun nauretiin muistotilaisuudessa ja soitettiin Freebird. Kaunis yhdessä olo päättyi kauniisiin hyvästeihin.
Olen kasvanut tämän vuoden aikana vahvaksi ja itsenäiseksi ihmiseksi. Ehkä liiankin itsenäiseksi. Kovettanut itseäni. Odottaen että olen aina yksin loppuun asti. Yksin tuhkat ripoteltuna Villen viereen kun sen aika on. Leski se tuntui välillä että se on osa minua. Kuin leima otsassa. Tuolla menee se leski! Onneksi löysin ryhmän Nuoret lesket mistä sain ystäviä ja tukea. Naurettaan ja itketään.
Kun katson vuotta taaksepäin. Olen kiitollinen. Olen kiitollinen tästä matkasta minkä sain kulkea Villen kanssa. Olen kiitollinen tästä omasta vahvuudesta. Olen huomannut uuden kauneuden maailmassa. Huomaan sen kun kuljen. Huomaan että maailma on eritavalla kaunis. Huomaan että elämä on mahtavaa. Viimeinkin valmiina kääntämäänsen uuden sivun. Upottamaan ne jalat rannan hiekkaan pääsen pois sieltä surun ulapalta. Voin nostaa mustanharson pois päältäni. Voin suoristaa taas selkäni. Katsoa mitä siellä rannalla on. Kävellä kohti uutta. Heitän lesken varjon pois. Nyt olen siihen valmis.
Kommentit
Lähetä kommentti