Parhaimmat treffit ikinä
Parhaimpia treffejä ei välttämättä tarvitse viettää ravintolassa kynttilän palaessa pöydällä. Molemmat istuvat hiljaa toisia vastakkain ja hymyilevät, siemailevat välillä vettä ja keksivät jotakin puhuttavaa. Ei tarvitsi tälläytyä viimeisen päälle ja miettiä miltä nyt näytän? Parhaimmat treffit voi myöskin viettää kuin meidän tapauksessa hautuumaalla tai bunkkerimuseossa. Niinkuin meidän ekat treffit Onkamon hautuumaalla. Käveltiin käsi kädessä ja etsittiin geokätköä. Kuljettiin hiljaisuudessa vain meidän naurua kuunnellen ja jännitystä kätkön etsimisestä. Siinä oli jotakin hyvin kaunista vaikka paikka oli ehkä erikoinen. Kun olimme löytäneet kätkön ja kävelleet autolle Ville kysyi: No mitä mieltä olit ekoista treffeistä? Naurahtaen vastasin: Mahtavaa!
Toisille treffeillä Ville lupasi viedä minut museoon joten menimme Marjan bunkkerimuseoon illalla. Oli jo hämärä kesäilta. Ville kurvasi vanhan rouvan bunkkerimuseon pihaan. Vaikka olin aina asunut museon lähellä en ollut koskaan käynyt siellä. Kuljimme hiljaa käsi kädessä museoon. Ohi suuren tykin joka näytti kamalan suurelta illan hämärtyessä. Vaikuttavalta ja niin pelottavalta. Saatoin melkein kuvitella kuinka sen pamaus kuului ilmojen halki ja miehet sen vieressä huutamassa: TULTA! Kävelimme ohi ison pommisuojan minne ei päässyt sisälle. Katsoimem ikkunasta ja mietimme sitä pelkoa mikä on mahtanut noiden seinien sisällä olla kun pommit ovat putoilleet alas. Kävelimme eteenpäin hämärän laskeutuessa. Saavuimme juoksuhaudoille mitkä upposivat maahan. Katsoimme reunalla ja kuvittelimme sotilaiden askeleet ja tykin tulen. Kauhun huudot ja rukoukset. Kuljimme hiljaa. Laskeuduimme yhteen juoksuhautaan ja sivelin seinän puurakenteita. Sivelin maassa olevaa multaa. Siellä tunsin itseni niin pieneksi samalla tuntien suurta kunnoitusta kaikkia niitä kohtaan jotka ovat näissä olleet sen sodan keskellä. Uppouduin ja saatoin nähdä sotilaan juoksemassa ase kädessä edelläni, hiekan lentäessä, hänen pidelleen kypäräänsä painautuen alas. Kunnes Ville huutaa: Hippa! Lähtee juoksemaan juoksuhautaa pitkin eteenpäin ja kuva sotilaasta haihtuu. Naurahdan ja juoksen perässä, Juoksemme juoksuhaudoissa keskellä kesäyötä ja naurun kiljahduksien säästämänä. Kunnes tulemme umpikujaan mistä Ville kaivaa geokätkön aukaisee purkin ja ottaa sieltä jotakin. Hiukan hengästyneenä hätistelen ympärillä olevia hyttysiä. On jo hämärää ja pieni tuulen vire käy koivun oksistossa. Kuulen joella olevan sorsa perheen äänen. On aivan hiljaista. Ville hyppää rappuselta alas ja kiinnittää pinssin minun takin rintaan ja suutelee. Siellä keskellä juoksuhautaa suudellaan ja halataan. Ollaan taas aivan hiljaa. Kävelemme vielä juoksuhaudan toiseen päähän ja nousemme ylös. Kävelemme hiljaa käsi kädessä autolle. Ville avaa auton oven ja hymyilee. Minä hymyilen takasin ja vilkaisen taivaalle. Hiljaisuuden rikkoo Villen ääni: Tänne tullaan vielä lasten kanssa uudestaan! Hymyilen ja vastaan: Joo tullaan! Ville käynnistää vanhan rouvan ja radiossa pauhaa Viikate ajamme hymyillen kotiin rikkaimpina kuin koskaan.
Toisille treffeillä Ville lupasi viedä minut museoon joten menimme Marjan bunkkerimuseoon illalla. Oli jo hämärä kesäilta. Ville kurvasi vanhan rouvan bunkkerimuseon pihaan. Vaikka olin aina asunut museon lähellä en ollut koskaan käynyt siellä. Kuljimme hiljaa käsi kädessä museoon. Ohi suuren tykin joka näytti kamalan suurelta illan hämärtyessä. Vaikuttavalta ja niin pelottavalta. Saatoin melkein kuvitella kuinka sen pamaus kuului ilmojen halki ja miehet sen vieressä huutamassa: TULTA! Kävelimme ohi ison pommisuojan minne ei päässyt sisälle. Katsoimem ikkunasta ja mietimme sitä pelkoa mikä on mahtanut noiden seinien sisällä olla kun pommit ovat putoilleet alas. Kävelimme eteenpäin hämärän laskeutuessa. Saavuimme juoksuhaudoille mitkä upposivat maahan. Katsoimme reunalla ja kuvittelimme sotilaiden askeleet ja tykin tulen. Kauhun huudot ja rukoukset. Kuljimme hiljaa. Laskeuduimme yhteen juoksuhautaan ja sivelin seinän puurakenteita. Sivelin maassa olevaa multaa. Siellä tunsin itseni niin pieneksi samalla tuntien suurta kunnoitusta kaikkia niitä kohtaan jotka ovat näissä olleet sen sodan keskellä. Uppouduin ja saatoin nähdä sotilaan juoksemassa ase kädessä edelläni, hiekan lentäessä, hänen pidelleen kypäräänsä painautuen alas. Kunnes Ville huutaa: Hippa! Lähtee juoksemaan juoksuhautaa pitkin eteenpäin ja kuva sotilaasta haihtuu. Naurahdan ja juoksen perässä, Juoksemme juoksuhaudoissa keskellä kesäyötä ja naurun kiljahduksien säästämänä. Kunnes tulemme umpikujaan mistä Ville kaivaa geokätkön aukaisee purkin ja ottaa sieltä jotakin. Hiukan hengästyneenä hätistelen ympärillä olevia hyttysiä. On jo hämärää ja pieni tuulen vire käy koivun oksistossa. Kuulen joella olevan sorsa perheen äänen. On aivan hiljaista. Ville hyppää rappuselta alas ja kiinnittää pinssin minun takin rintaan ja suutelee. Siellä keskellä juoksuhautaa suudellaan ja halataan. Ollaan taas aivan hiljaa. Kävelemme vielä juoksuhaudan toiseen päähän ja nousemme ylös. Kävelemme hiljaa käsi kädessä autolle. Ville avaa auton oven ja hymyilee. Minä hymyilen takasin ja vilkaisen taivaalle. Hiljaisuuden rikkoo Villen ääni: Tänne tullaan vielä lasten kanssa uudestaan! Hymyilen ja vastaan: Joo tullaan! Ville käynnistää vanhan rouvan ja radiossa pauhaa Viikate ajamme hymyillen kotiin rikkaimpina kuin koskaan.
Kommentit
Lähetä kommentti