Kiitos

Odotan kello on kohta viisi. Ruoka on valmiina ja asettelen lautasen pöytään. Samalla täytän muovirasioita huomiselle. Kello on jo varttia yli. Kuulen kun tuttu hurina kuuluu parkkipaikalta. Perhosia nousee vatsaan. Juoksen äkkiä peilin eteen. Ovi avautuu "Moi! Mitäs tänne?". Huikkaan että ruoka on valmista. Tunnen tutut käsivarret kietoutuvat ympärilleni, tutun karhean parran osuvan hartian, kuulen hengityksen ja tuuditaudun tuttuun tuoksuun. Pusu poskelle ja kysymys:"Mitä ruokaa?". Hymyillen selitän ruuasta, eväistä ja meidän päivästä. Istun sohvalle katsomaan Lemmen viemäätä. Hymyilen ja tunnen onnen.

Istun autossa ja katson ikkunasta ulos. Auto surisee ja radiossa pauhaa Viikate. Nauraen sanon etten ole koskaan välittänyt viikatteesta. Vastauksena saan että: "Vien sinut keikalle niin et voi olla pitämättä". Matka jatkuu hiljaisuudessa katselen ohi kiitäviä maisemia. "Hei mikä pikkutie tuo on? kysyn. Vastauksena saan: "Olen aina halunnut ajaa sitä pitkin". Vaihdammekatseen ja villku menee päälle. Käännytään pienelle hiekkatielle. GPS menetti jo toimintansa. Näkyy metsää ja kuuluu naurua minne tie vie? Tie kapenee ja kapenee. Kunnes se on niin kapea että pysähdymme. Nauramme oliko tämä nyt fiksua. Tuttu nauru ja tuttu katse fedora alta. Hymyillen nostan hattua ja punastun hiukan. Lähdemme peruuttamaan tietä takaisinpäin toivoen ettei kukaan tule vastaan. Löydämme käännöspaikan ja ajamme takaisin isolle tielle yhtä seikkailua rikkaampana.

Korkeasaareen tänään mennään korkeasaareen lapset hihkuvat onnesta soikeena. Nousemme valkoiseen autoon. Laitamme GPS päälle. Nieleksin oksennusta. Raskauspahoinvointi ja helle. Lähdemme ajamaan leirintäalueelta kohti Korkeasaarea. Seuraamme gpssää. Villeä hirvittää ajaa Helsingissä. Rohkaisen. Jostakin syystä päädymme eduskutalolle. Toisella puolella ratikka ja toisella rekka. Niiden välissä vaihdamme katseen. Jännityksen ja pelonsekaisen katseen. Lapsilla on hauskaa takana. Me huokaisimme kun pääsemme pois keskustasta huoltoaseman pihaan. Ville juoksee sisälle kysymään missä se korkeasaari on. Lapset alkavat olla kärsimättömiä. Ajo ohjeet saatuamme suuntaamme taas valoihin.

Kolme hyvin erinlaista tarinaa. Niin paljon muistoja, onnea, rakkautta ja lämpöä. Mutta mukaan mahtuu paljon myöskin riitelyä, unettomia öitä, itkua ja rikkinäisiä unelmia. Onnellisin ajan jakso on ollut se missä asun Villen ja lasten kanssa Noljakssa. Olemme juuri muuttaneet yhteen ja olemme onnellisia. Omassa kuplassa. Seikkailemme ympäriinsä kätköjen perässä. Rakastamme ja riitelemme kotona.

Nytten on vain aika jättää se aika taakse ja katsoa kohti uutta. Kirkkain silmin, Uusikaupunki, uusi koti ja uusi ajanjakso. Onnellinen ajanjakso. Tahdon kiittää..

Kiitän että paras isäpuoli, ystävä, aviomies, poikaystävä, rakastaja.
Kiitän että näytit minulle paljon.
Kiitän että opin paljon uutta.
Kiitän siitä rakkaudesta.
Kiitän että opetit minulle mitä ehdoton rakkaus on.
Kiitän että jaksoit aina kannustaa minua.
Kiitän sinua siitä että annoit meille kodin.
Kiitän siitä että olit lapsille isä.
Kiitän siitä että saatamme maailmaan niin kaunista kuin Kaarle.
Kiitän turvasta.
Kiitän kosketuksesta.
Kiitän sanoista.
Kiitän muistoista.
Kiitän että kasvatit minua ihmisenä.
Kiitän että jaksoit minua niin myötä-kuin vastamäessä.
Kiitän yhdestä elämäni onnellisimmasta ajan jaksosta.
Kiitän sinua kaikesta.
Kiitän kaikista niistä seikkailuista.
Kiitän ennenkaikkea siitä rakkaudesta.

Nyt on aika siirtyä. Siirtyä uuteen rakkauteen. Mennä uutta polku pitkin Villeä aina kiittäen, ikävöiden, rakastaen ja kaivaten. Kiitos<3