Syyllisyys part miljoonakaksisataatuhatta
You're my end and my beginning
Even when I lose I'm winning
Cause I give you all of me
Cause all of me
Loves all of you
John-Legend - All of me
Pakkasin kirjahyllyä viime viikolla. Sivelin Villen kirjoja ja hymyilin. Tuoksu hetkellinen Villen tuoksu. Kirjat sivelin niitä pidin sylissä hymyilin. Muistelin. Kunnes tuli tunne katsoa yhden kirjan sisään. Aukaisin kirjan ja sieltä tippui kirjekuori. En ollut uskoa silmiäni. Peräännyin kolme askelta ja heitin kirjan pois. Rojahdin polvilleni. Tipahdin. Sydän pysähtyi ja puristi. Kyyneleet nousivat silmiin. Tuijotin kirjettä varmaan viisi minuuttia. Laitoin Stadille viestin että löysin sen. Konttasin kirjeen luokse. Kädet vapisten nostin kuoren. Nieleskelin itkua. Tunsin kuinka kyyneleet kohosivat silmiini. Käteni eivät ole varmaan koskaan tärisseet niin paljon. Mietin pitkään aukaisenko kirjeen. Heitin sen pöydälle ja taas revin hiuksia, itkin ja kiristelin hampaita. Miksi juuri nytten? Miks? Olevinaan kävin läpi aivan kaiken. Istuin pöydän ääressä ja tuijotin kirjekuorta. Puristen Villen valokuvaa toisessa kädessä. Nostin kirjeen menin yläkertaan, kiedoin itseni Villen aamutakkiin hengitin hiukan katoavaa tuoksua ja aukaisin kirjeen.
Sisällä oli paperi joka oli taiteltu. Hymyilin hyvin Villemäistä. Taitettu pieneksi. Aukaisin kirjeen. Hämmästyin paperi oli tyhjä ei mitään. Olin samalla helpottunut mutta samalla pettynyt. Kunnes käänsin paperin ja huomasin lauseen. Yhden lauseen. Yksi ainut lause.
Luin sen yhden lauseen varmaan miljoona kertaa. Yritin miettiä ja pohtia. Kunnes se iski syyllisyys potkaisi niin perhanan kovaa. Tunsin kuinka näkymätön voima veti sieltä hiekkarannalta takaisin mustaan sameaan veteen. Tunsin hukkuvani ja kuinka minua vedettiin pinnan alle. Tuntui etten saanut henkeä hetkeen. Nousin ylös, laitoin aamutakin naulaan. Tunsin kuinka katseeni lasittui laitoin kirjeen takataskuun. Naapuri kävi kahvilla ja lapset hääräsivät ympärillä. Ajattelin vain yhtä asiaa kirjettä ja syyllisyyttä.Tunsin taa sen pallon nilkassa. Oliko se minun vikani? Mitä olisin voinut tehdä enemmän? Miksi en tajunnut kun Ville soitti?
miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi? Päässä pyöri vaan miksi? Sitten tuli ajatus entä jos se kirje on vanha? Kirjoitettu jo aikoja sitten? Entä jos se ei tarkoita mitään? Yritn ajatella noin mutta en saanut syyllisyyttä pois.
Olen kirjeestä asti kulkenut pieni musta pilvi pään päällä. Pikku hiljaa uiden rantaan mutta niin kaukana. Ranta häämöttää mutta en pääse eteenpäin kellun mustan veden pinnalla. Miksi kirjeen piti tulla nyt esiin? Seuraavaksi vastaan tuli Villen puhelin. Rikkinäinen puhelin minigrip pussissa. Pidin pussia kädessä. Muistan sen hetken kun poliisit toivat sen. Muistan kuinka mietin pääni puhki pin koodia. Muistan kuinka epätoivoisesti kysyin sitä Elisan liikeestä. Muistan kuinka otin simkortin ja kokeilin kaksi kertaa molemmat väärin. Yksi yritys. Se on vieläkin sim kortti pussissa ja yksi yritys. En vaan muista pin koodia vaikka Ville sen joskus minulle kertoi. Laitoin puhelimen takaisin peltirasiaan missä se oli. Siellä se on nytkin. Keittiönpöydällä. En tiedä yhtään mitä teen sille. En jostakin syystä pysty heittämään sitä pois.
Olen tuntenut suunnatonta tuskaa viime päivinä. Mutta nyt alkaa taas kirkastua ja ranta lähestyä. Kirje katosi. Hämmentävää se ilmestyi yht äkkiä ja nyt en löydä sitä mistään. Ikävöin Villeä paljon. Olen ikävöinyt viime päivinä enemmän koska muutan pois meidän kodista uuteen kotiin. Uuteen elämään.On haikeaa pakata ja muistella. Ikävöidä sitä mitä olisi voinut olla? Kaivata sitä mitä oli. Mutta silti tuntien viettiä kohti uutta elämää. Uutta rakkautta ja uutta seikkalua.
Even when I lose I'm winning
Cause I give you all of me
Cause all of me
Loves all of you
John-Legend - All of me
Kirjoitin joskus että olen etsinyt viestiä. Kolunnut koko asunnon läpi joka ikisen neliön. Koputellut portaita ja ottannut tauluista kehyksiä irti. Etsinyt ja repinyt hiuksia. Olin painanut asian unholaan. Ehkä Ville ei jättänyt viestiä. Vaikkakin hän aina nauroi että: kun kuolen jätän jälkeeni viestejä. Niitä viestejä olen etsinyt , kiristäyt hampaita, itkenyt ja huutanut MISSÄ?
Pakkasin kirjahyllyä viime viikolla. Sivelin Villen kirjoja ja hymyilin. Tuoksu hetkellinen Villen tuoksu. Kirjat sivelin niitä pidin sylissä hymyilin. Muistelin. Kunnes tuli tunne katsoa yhden kirjan sisään. Aukaisin kirjan ja sieltä tippui kirjekuori. En ollut uskoa silmiäni. Peräännyin kolme askelta ja heitin kirjan pois. Rojahdin polvilleni. Tipahdin. Sydän pysähtyi ja puristi. Kyyneleet nousivat silmiin. Tuijotin kirjettä varmaan viisi minuuttia. Laitoin Stadille viestin että löysin sen. Konttasin kirjeen luokse. Kädet vapisten nostin kuoren. Nieleskelin itkua. Tunsin kuinka kyyneleet kohosivat silmiini. Käteni eivät ole varmaan koskaan tärisseet niin paljon. Mietin pitkään aukaisenko kirjeen. Heitin sen pöydälle ja taas revin hiuksia, itkin ja kiristelin hampaita. Miksi juuri nytten? Miks? Olevinaan kävin läpi aivan kaiken. Istuin pöydän ääressä ja tuijotin kirjekuorta. Puristen Villen valokuvaa toisessa kädessä. Nostin kirjeen menin yläkertaan, kiedoin itseni Villen aamutakkiin hengitin hiukan katoavaa tuoksua ja aukaisin kirjeen.
Sisällä oli paperi joka oli taiteltu. Hymyilin hyvin Villemäistä. Taitettu pieneksi. Aukaisin kirjeen. Hämmästyin paperi oli tyhjä ei mitään. Olin samalla helpottunut mutta samalla pettynyt. Kunnes käänsin paperin ja huomasin lauseen. Yhden lauseen. Yksi ainut lause.
Luin sen yhden lauseen varmaan miljoona kertaa. Yritin miettiä ja pohtia. Kunnes se iski syyllisyys potkaisi niin perhanan kovaa. Tunsin kuinka näkymätön voima veti sieltä hiekkarannalta takaisin mustaan sameaan veteen. Tunsin hukkuvani ja kuinka minua vedettiin pinnan alle. Tuntui etten saanut henkeä hetkeen. Nousin ylös, laitoin aamutakin naulaan. Tunsin kuinka katseeni lasittui laitoin kirjeen takataskuun. Naapuri kävi kahvilla ja lapset hääräsivät ympärillä. Ajattelin vain yhtä asiaa kirjettä ja syyllisyyttä.Tunsin taa sen pallon nilkassa. Oliko se minun vikani? Mitä olisin voinut tehdä enemmän? Miksi en tajunnut kun Ville soitti?
miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi? Päässä pyöri vaan miksi? Sitten tuli ajatus entä jos se kirje on vanha? Kirjoitettu jo aikoja sitten? Entä jos se ei tarkoita mitään? Yritn ajatella noin mutta en saanut syyllisyyttä pois.
Olen kirjeestä asti kulkenut pieni musta pilvi pään päällä. Pikku hiljaa uiden rantaan mutta niin kaukana. Ranta häämöttää mutta en pääse eteenpäin kellun mustan veden pinnalla. Miksi kirjeen piti tulla nyt esiin? Seuraavaksi vastaan tuli Villen puhelin. Rikkinäinen puhelin minigrip pussissa. Pidin pussia kädessä. Muistan sen hetken kun poliisit toivat sen. Muistan kuinka mietin pääni puhki pin koodia. Muistan kuinka epätoivoisesti kysyin sitä Elisan liikeestä. Muistan kuinka otin simkortin ja kokeilin kaksi kertaa molemmat väärin. Yksi yritys. Se on vieläkin sim kortti pussissa ja yksi yritys. En vaan muista pin koodia vaikka Ville sen joskus minulle kertoi. Laitoin puhelimen takaisin peltirasiaan missä se oli. Siellä se on nytkin. Keittiönpöydällä. En tiedä yhtään mitä teen sille. En jostakin syystä pysty heittämään sitä pois.
Olen tuntenut suunnatonta tuskaa viime päivinä. Mutta nyt alkaa taas kirkastua ja ranta lähestyä. Kirje katosi. Hämmentävää se ilmestyi yht äkkiä ja nyt en löydä sitä mistään. Ikävöin Villeä paljon. Olen ikävöinyt viime päivinä enemmän koska muutan pois meidän kodista uuteen kotiin. Uuteen elämään.On haikeaa pakata ja muistella. Ikävöidä sitä mitä olisi voinut olla? Kaivata sitä mitä oli. Mutta silti tuntien viettiä kohti uutta elämää. Uutta rakkautta ja uutta seikkalua.
Kommentit
Lähetä kommentti