Tabuja 1/3
Meidän yhteiskunnassa on paljon tabuja mistä ei puhuta mutta niistä pitäisi puhua. Koska niistä ääneen puhuminen lisäisi tietoutta ja toisi ymmärrystä puolin toisin. Puhuin terapeuttini kanssa tabujen rikkomisesta ja siitä miten vihainen olen juuri niistä tabuista. Koska joskus nämä tabut ajavat ihmiset ratkaisuihin mistä ei ole paluuta. Terapeuttini on kehunut minua hyvin tasapainoiseksi ja vahvaksi ihmiseksi näin suuren surun keskellä. Olen kuulema osannut tuoda asiani ulos, miettinyt ja pohtinut, uskaltanut kysyä, surra ja löytänyt jopa sen positiivisen puolen. Yksi ovi sulkeutui ja toinen avautui. Puhuimme siitä että ehkä joidenkin ihmisten tarkoitus on juurikin rikkoa näitä tabuja meidän yhteiskunnassa. Jos aloitan kirjoittamasin masennuksesta ja työuupumuksesta. Kirjoitimme jo siitä Owls and grannypanties blogissa: Musta varjo nimeltään uupumus.
Masennus:
Internetin mukaan masennuksesta kärsii vuosittain ainakin 5% suomalaisista. Varmasti suurempikin luku. Meillä vieraili masennus se tuli pikku hiljaa. Aluksi sen näkyi ärtymyksenä ja väsymyksenä. Loppujen lopuksi vainoharhaisuutena ja nukahtamisena kesken keskustelun. Saatoin puhua ihmiselle joka tuijotti tyhjään eikä kuullut eikä nähnyt. Tiedän nyt mitä tarkoittaa se kun sanotaan että silmissä on ihmisen sielu. Tiedän milloin se ei ole enää siellä. Epätoivo ja väsymys. Riitänkö minä? Olenko minä tarpeeksi hyvä? Vaikka toiselle toistaisi miljoona kertaa:"Olet riittävä. Olet kaunis!" Toinen ei usko ei kuuntele. Väsymys kilometrin mittaiset silmäpussit ja ainainen kiukku. Koko päivän voisi vain maata ja nukkua. Sairaslomalla nukuttiin 22h silti nukutti. Vainoharhaisuus jopa tiskikoneen laitto oli testiä. Laitetaanko astiat uudelleen kun laitan ne nyt näin? Jos menen nyt kauppaan ostanko oikeita ruokatuotteita? Kaikki yhtä suurtaa testiä. Ulkonäkökin alkoi pikku hiljaa hiipumaan samoissa vaatteissa kuljettiin viikko kunnes hienovaraisesti pyysi:"Kulta menisitkö suihkuun?" Vastaus on suuttumus ei minussa ole vikaa. Kaikki omat kuvat piilossa kellarissa komerossa pimeimässä nurkassa vaikka ne olisi voineet olla hyllyllä muiden kuvien kanssa.
Kun raahaa ja pakottaa masentuneen ihmisen lääkäriin hänessähän ei ole vikaa. Hän vain naureskelee että huh huh vähän väsyttää. Lääkäri naureskelee että:"No jos jotaki tulee kyllä varmaa vaimo tuo vielä uudestaan!" Suuttumus siitä ettei oteta vakavasti toisen ahdinkoa ei kuunnella. Kotona huudetaan:" Miksi hankit minulle hullun papereita!" Yritin vain auttaa..Jos et ole masentunut mitä olet? Narsisti? Kusipää? Et rakasta meitä enää? Erotaan en jaksa enää?
Herätys ero.. Ehkä vuosi tässä ollaan rämmitty riidelty joka päivä jostakin. En jaksa enää. Päästin sammakon suustani yhdessä riidassa:" Tapa sitten itsesi jos niin tahdot. En välitä enää! En jaksa enää. Olen itse aivan loppu" Sen jälkeen syyllisyys ja anteeksi pyytäminen ja itku. En ole koskaan itkenyt niin paljon kuin viimesen vuoden aikana Musta vetää mukaansa. Toisen ahdinko kun katsoo toisen kuihtuvan pois ja yrität työntää toista lääkäriin ja puhua tai huutaa. Kaikki menee kuuroille korville. Ihminen elää omassa mustassa kuplassa. "Päästä miut siun kuplaan" Huusin monesti. "En päästä" oli vastaus.
Viimein tulee hetki milloin on eteisessä lapset kainalossa laukun kanssa nyt riittää. Silloin toinen lyyhistyy alas: "Minulla on ongelma, pahoja ajatuksia apua!" Kirjoitan siitä facebookiin tarvitsen apua. Kaikkien apua perheeni apua. Haen nyt apua! Minä selviän! Viimeinkin mustan vuoden jälkeen valoa tunnelissa. Facebookin päivtys ei tuonut toivottua tulosta vajottiin taas mustaan. Mutta toivon pilkahdus lääkärissä" Apua tarvitsen apua". Joo no laitetaan kelan jonoon. Ootko ikinä harkinnu kirkon terapiaa? Taas tiputus mustaan.
Se musta ja putkinäkö. Ihminen elää ihan omassa maailmassa. Yhtä Villen tekstiä lainaten:
Kun luette tätä olen kuollut. En välitä enää tulkoon teksti julki, Elän laatikossa. Ulkona paistaa aurinko. Laatikossa on yksi ikkuna jossa on kalterit enkä pääse sieltä ulos. Tahtoisin päästä ulos mutta en pääse. Taistelen tätä voimaa vastaan häviö on kuolema. Minä inhoan häviämistä -Ville 19wee-
Tabu nimeltä masennus. Meillä pelättiin sitä mitä se tuo. Tuoko se hullun paperit? Tuoko se potkut? Tekeekö se minusta huonomman kansalaisen? olen riittämätön yhteiskunnassa en pärjää. Minut leimataan. Siksi juuri ihmiset rikotaan tabua masennus ei tee ihmistä huonommaksi se on katala sairaus joka hiipii pikku hiljaa ja vie ihmisen todella synkkään paikkaan. Se ei tee huonommaksi. Jos tiedät ihmisen joka kärsii masennuksesta älä sulje sitä ihmistä pois. Hymyile kadullavastaan tulevalle eihän koskaan tiedä onko kukaan hymyillyt hänelle vuosiin? Kysy se masentunut ihminen kylään pyydä vaikka lenkille. Päivän sanan pitäisi olla ennaltaehkäisevä työ masennus ja sen oireet on otettava vakasti siihen ei riitä pilleri purkki kouraan ja viikko sairaslomaa. Vaan parantuminen on prosessi joka vie aikaa.
Seuraavaksi tulossa Burn out. Kiitos ja anteeksi avautuminen.
Masennus:
Internetin mukaan masennuksesta kärsii vuosittain ainakin 5% suomalaisista. Varmasti suurempikin luku. Meillä vieraili masennus se tuli pikku hiljaa. Aluksi sen näkyi ärtymyksenä ja väsymyksenä. Loppujen lopuksi vainoharhaisuutena ja nukahtamisena kesken keskustelun. Saatoin puhua ihmiselle joka tuijotti tyhjään eikä kuullut eikä nähnyt. Tiedän nyt mitä tarkoittaa se kun sanotaan että silmissä on ihmisen sielu. Tiedän milloin se ei ole enää siellä. Epätoivo ja väsymys. Riitänkö minä? Olenko minä tarpeeksi hyvä? Vaikka toiselle toistaisi miljoona kertaa:"Olet riittävä. Olet kaunis!" Toinen ei usko ei kuuntele. Väsymys kilometrin mittaiset silmäpussit ja ainainen kiukku. Koko päivän voisi vain maata ja nukkua. Sairaslomalla nukuttiin 22h silti nukutti. Vainoharhaisuus jopa tiskikoneen laitto oli testiä. Laitetaanko astiat uudelleen kun laitan ne nyt näin? Jos menen nyt kauppaan ostanko oikeita ruokatuotteita? Kaikki yhtä suurtaa testiä. Ulkonäkökin alkoi pikku hiljaa hiipumaan samoissa vaatteissa kuljettiin viikko kunnes hienovaraisesti pyysi:"Kulta menisitkö suihkuun?" Vastaus on suuttumus ei minussa ole vikaa. Kaikki omat kuvat piilossa kellarissa komerossa pimeimässä nurkassa vaikka ne olisi voineet olla hyllyllä muiden kuvien kanssa.
Kun raahaa ja pakottaa masentuneen ihmisen lääkäriin hänessähän ei ole vikaa. Hän vain naureskelee että huh huh vähän väsyttää. Lääkäri naureskelee että:"No jos jotaki tulee kyllä varmaa vaimo tuo vielä uudestaan!" Suuttumus siitä ettei oteta vakavasti toisen ahdinkoa ei kuunnella. Kotona huudetaan:" Miksi hankit minulle hullun papereita!" Yritin vain auttaa..Jos et ole masentunut mitä olet? Narsisti? Kusipää? Et rakasta meitä enää? Erotaan en jaksa enää?
Herätys ero.. Ehkä vuosi tässä ollaan rämmitty riidelty joka päivä jostakin. En jaksa enää. Päästin sammakon suustani yhdessä riidassa:" Tapa sitten itsesi jos niin tahdot. En välitä enää! En jaksa enää. Olen itse aivan loppu" Sen jälkeen syyllisyys ja anteeksi pyytäminen ja itku. En ole koskaan itkenyt niin paljon kuin viimesen vuoden aikana Musta vetää mukaansa. Toisen ahdinko kun katsoo toisen kuihtuvan pois ja yrität työntää toista lääkäriin ja puhua tai huutaa. Kaikki menee kuuroille korville. Ihminen elää omassa mustassa kuplassa. "Päästä miut siun kuplaan" Huusin monesti. "En päästä" oli vastaus.
Viimein tulee hetki milloin on eteisessä lapset kainalossa laukun kanssa nyt riittää. Silloin toinen lyyhistyy alas: "Minulla on ongelma, pahoja ajatuksia apua!" Kirjoitan siitä facebookiin tarvitsen apua. Kaikkien apua perheeni apua. Haen nyt apua! Minä selviän! Viimeinkin mustan vuoden jälkeen valoa tunnelissa. Facebookin päivtys ei tuonut toivottua tulosta vajottiin taas mustaan. Mutta toivon pilkahdus lääkärissä" Apua tarvitsen apua". Joo no laitetaan kelan jonoon. Ootko ikinä harkinnu kirkon terapiaa? Taas tiputus mustaan.
Se musta ja putkinäkö. Ihminen elää ihan omassa maailmassa. Yhtä Villen tekstiä lainaten:
Kun luette tätä olen kuollut. En välitä enää tulkoon teksti julki, Elän laatikossa. Ulkona paistaa aurinko. Laatikossa on yksi ikkuna jossa on kalterit enkä pääse sieltä ulos. Tahtoisin päästä ulos mutta en pääse. Taistelen tätä voimaa vastaan häviö on kuolema. Minä inhoan häviämistä -Ville 19wee-
Tabu nimeltä masennus. Meillä pelättiin sitä mitä se tuo. Tuoko se hullun paperit? Tuoko se potkut? Tekeekö se minusta huonomman kansalaisen? olen riittämätön yhteiskunnassa en pärjää. Minut leimataan. Siksi juuri ihmiset rikotaan tabua masennus ei tee ihmistä huonommaksi se on katala sairaus joka hiipii pikku hiljaa ja vie ihmisen todella synkkään paikkaan. Se ei tee huonommaksi. Jos tiedät ihmisen joka kärsii masennuksesta älä sulje sitä ihmistä pois. Hymyile kadullavastaan tulevalle eihän koskaan tiedä onko kukaan hymyillyt hänelle vuosiin? Kysy se masentunut ihminen kylään pyydä vaikka lenkille. Päivän sanan pitäisi olla ennaltaehkäisevä työ masennus ja sen oireet on otettava vakasti siihen ei riitä pilleri purkki kouraan ja viikko sairaslomaa. Vaan parantuminen on prosessi joka vie aikaa.
Seuraavaksi tulossa Burn out. Kiitos ja anteeksi avautuminen.
Kommentit
Lähetä kommentti