Kaunis ystävä

Teini-iässä minulla oli on/off suhde yhteen poikaan. Poika asui melkein 100km päässä Joensuusta. Tekstailtiin ja nähtiin aina kun hän oli Joensuussa. Pussailtiin, naurettiin ja pelattiin pleikkaa. Elämä oli ihanan huoletonta teinin elämää. Ainoat ongelmat olivat pojat ja pojat. Olin aivan korviani myöten rakastunut tähän poikaan. Taisin minä hänen isoveljäänkin suudella pari kertaa. Mutta emme pojan kanssa koskaan ruvenneet vakavasti olemaan yhdessä. Muistan kun pyysin poikaa seurustelemaan kanssani ja mietimme välimatkaa. Itkin vuolaasti rippikoulussa kun emme ruvenneetkaan.  Jokin aika sen jälkeen poika kuoli autokolarissa.

Muistan kun ystäväni soitti minulle että Jenni lue teksti-tv! Siellä oli uutinen kolarista missä oli kuollut nuoria. En uskonut kuulemaani. Jatkoin pleikkarilla pelaamista suljin asian pois. Ystäväni itki puhelimessa etkö sinä sure? Minä olin lukossa. En tiennyt oikeastaan mitä kuolema oli. Vasta kun luvin Karjalaisen kotona ja kerroin äidille että ystäväni kuoli itkin. Itkin ekan kerran.

Suren vieläkin monen vuoden jälkeen ystävääni kaivan aina pääsiäisenä lehtileikkeet välillä esiin. Vien kynttilän muistolehtoon. Nyt vien kaksi. Hänkin kuoli keväällä. Pääsiäinen ja kevät on aina ollut surullista aikaa. Nyt vain vielä surullisempaa. Hassua että kevät on kaunis vuoden aika kaikki herää eloon. Mutta samalla minun muistoissani kaksi kaunista ihmistä kuolee. Nyt olen surrut myös häntä Villen kuolema herätti tunteita mitä olin pitänyt suljettuna jossakin laatikossa.