Kuoleman jälkeen
Kun ihminen tekee itsemurhan sehän on poliisi asia. Poliisithan tulivat kertomaan minulle kolarista. Sitten tuli kriisiryhmä ja ajatukset. Hautajaiset? Työpaikalle pitää ilmoittaa? Itketti mutta silti ajatukset pyöri päässä mekaanisesti kuin robotilla. En nukkunnut varmaan viikkoon. Mietin kysymyksiä Miksi? huusin kurkku suorana makuuhuoneessa. Rukoilin että kuolisin myös itse. En pystynyt olemaan kotona tuijotin vain eteenpäin tyhjää. Pidin Villen takkia kädessä ja itkin. Itkin pyykkituvalla kun pesin pyykkiä ja Villen pyykkejä oli seassa. Etsin epätoivoisesti viestiä kävin koko asunnon läpi lattiasta kattoon. Löysinkin tekstejä synkkiä sellasia mitä Ville oli kirjoittanut joskus 19-vuotiaana.
Muistan kun soitin Villen pomolle ettei Ville tule töihin. Itkin ja taisi Villen pomokin itkeä. Villelle tehtiin ruuminavaus onneksi se tehtiin nopeasti ensiksi sanottiin että siinä voi mennä 4 viikkoa. Me saatiin se 3 päivässä. Joten seuraavaksi odotettiin milloin Ville lähti Kuopioon ja tuli takasi kotiin. Sen piti olla perjantai minulle piti soittaa ei soitettu. Ahdisti missä se nyt oli Kuopiossa vai Joensuussa? Ojassa? Puhelin piti sulkea, laskut piti rauhoittaa. Hautajaiset. Minne Jyväskylä vai Joensuu? Ensiksi ajattelin Jyväskylää mutta sitten minulle ehdottiin Joensuuta koska lapset. Mietin pääni puhki ja tunsin syyllisyyttä siitä että Ville on täällä tunnen vieläkin. Mutta ei sillä kait ole väliä koska samassa taivaassahan ne on?
Kodinhoitajakin kävi meillä. Pyöri nurkissa ja oli lasten kanssa. Mie kävin asioilla ja lenkillä. Itkin joenrannassa. Tuijotin sohvannurkassa seinää ja kodinhoitaja aina sanoi:"Jennii!!". Lapset tykkäsi siitä tytöstä. Kriisiryhmän kanssa juttelin toukuulle asti ja sen jälkeen sain uuden terapeutin jonka kanssa jatkan matkaa ainakin syksyyn.
Poliisit rupesivat tipluttelee Villen tavaroita minigrippusseissa minulle kukkaro tuli. Villen kultaketju rikki. Kukkia tuli joka suunnasta. Koti tuoksui kukilta. Kortteja ja adresseja.En varmaan ole eläissäni juonut niin paljon teetä ja kahvia kuin ekoina viikkoina Villen kuoleman jälkeen. Pikku hiljaa kotona olokin alkoi onnistua.
Hautajaiset. Hautaustoimistoon käymiseen tsemppasin itseäni monta päivää. Mutta ei siihen arkun valintaan voi varautua. Onneksi saimme tietää että Ville on Joensuussa huokaus! No mutta nyt on arkku valittu ja sitten toimistoon hautuumaalle sopimaan hautapaikasta. Hautapaikan sopiminen toimistolla ahdistavaa mutta tsempillä vaan läpi. Kuka pappi, kanttori ja missä muistotilaisuus? Tuhkaus vai ei? Kuuluiko hän kirkkoon vai ei? Itketti kyllä kotona illalla.
Keskiviikkona sovittiin että hyvästellään Ville oduktio kappellissa. Olin jo ajatellut mitä laitan Villen mukaan arkkuun. Matka kappeliin oli hiljainen. Saapuminen sairaalaan taakse. Minua jännitti ja pelotti. Näin jo arkun ovelta. Ville valkeissa liinoissa. Kaksi kynttilää ja siivouskoneen hurina taustalla. Oltiin hiljaa ja aseteltiin tavarat. En tiennyt mitä piti tehdä? Miten minun piti olla? Mitä olisi pitänyt sanoa? Olisinko saanut koskea? Pelotti jos kosken koska Ville oli liinoissa entä jos liinat menevät likaiseksi? Tyhmää kun jälkeenpäin ajettelee. Tuttu nenä ja tutut varpaat erottuvat liinojen alta. Silitin hiukan päätä. Itkettää kun kirjoitan tätä. En unohda sitä ikinä. Suljettiin arkku ja nostettiin se autoon. Sain kulkea ruumisauton mukana viimeisen matkan. Hiljaisen matkan. Kun kurvasimme hautuumaan pihaan ja kuski meni viemään hautuuluvan toimistoon tuli itku. Eihän tämän pitänyt näin mennä! Piti ajaa Helsinkiin yhdessä ensi kuussa! Minä edessä arkku takana. Siitä ajettiin kappeliin nostettiin arkku kylmiöön metallikaappiin lappu päälle ja kaappi kiinni. Siellä oli kylmä. Jäi paha olo Ville jäi kylmiöön. Yksin lapun kanssa. Aina kun ajoimme kappelin ohi katsoin sinnepäin Ville kylmiössä arkussa liinoissa.
Hautajaisita kirjoitin Owls and grannypantiesblogissa. Linkki tässä En sanonut hyvästi
Sitten soitetaan taas poliisista tutkintalaukunnasta tahdottaisiin tulla käymään ja juttelemaan. Villen viimeisistä päivistä ja hetkistä. Oli raskasta kerrata kaikki läpi. Mutta sain viimeinkin vastauksia miten kaikki meni 2 kuukautta onnettomuuden jälkeen. Ruuminavausraportit oli raskasta luettavaa.
Laatta ja tuhkat<3 Muistan sen tuhkauspäivän käytiin hautuumalla itkin koko illan.
Perunkirjoitukseen tarvittiin paljon paperia. Yllätyin siitä määrästä.
Mutta jos jotakin voin sanoa OLEN VAHVA!
Muistan kun soitin Villen pomolle ettei Ville tule töihin. Itkin ja taisi Villen pomokin itkeä. Villelle tehtiin ruuminavaus onneksi se tehtiin nopeasti ensiksi sanottiin että siinä voi mennä 4 viikkoa. Me saatiin se 3 päivässä. Joten seuraavaksi odotettiin milloin Ville lähti Kuopioon ja tuli takasi kotiin. Sen piti olla perjantai minulle piti soittaa ei soitettu. Ahdisti missä se nyt oli Kuopiossa vai Joensuussa? Ojassa? Puhelin piti sulkea, laskut piti rauhoittaa. Hautajaiset. Minne Jyväskylä vai Joensuu? Ensiksi ajattelin Jyväskylää mutta sitten minulle ehdottiin Joensuuta koska lapset. Mietin pääni puhki ja tunsin syyllisyyttä siitä että Ville on täällä tunnen vieläkin. Mutta ei sillä kait ole väliä koska samassa taivaassahan ne on?
Kodinhoitajakin kävi meillä. Pyöri nurkissa ja oli lasten kanssa. Mie kävin asioilla ja lenkillä. Itkin joenrannassa. Tuijotin sohvannurkassa seinää ja kodinhoitaja aina sanoi:"Jennii!!". Lapset tykkäsi siitä tytöstä. Kriisiryhmän kanssa juttelin toukuulle asti ja sen jälkeen sain uuden terapeutin jonka kanssa jatkan matkaa ainakin syksyyn.
Poliisit rupesivat tipluttelee Villen tavaroita minigrippusseissa minulle kukkaro tuli. Villen kultaketju rikki. Kukkia tuli joka suunnasta. Koti tuoksui kukilta. Kortteja ja adresseja.En varmaan ole eläissäni juonut niin paljon teetä ja kahvia kuin ekoina viikkoina Villen kuoleman jälkeen. Pikku hiljaa kotona olokin alkoi onnistua.
Hautajaiset. Hautaustoimistoon käymiseen tsemppasin itseäni monta päivää. Mutta ei siihen arkun valintaan voi varautua. Onneksi saimme tietää että Ville on Joensuussa huokaus! No mutta nyt on arkku valittu ja sitten toimistoon hautuumaalle sopimaan hautapaikasta. Hautapaikan sopiminen toimistolla ahdistavaa mutta tsempillä vaan läpi. Kuka pappi, kanttori ja missä muistotilaisuus? Tuhkaus vai ei? Kuuluiko hän kirkkoon vai ei? Itketti kyllä kotona illalla.
Keskiviikkona sovittiin että hyvästellään Ville oduktio kappellissa. Olin jo ajatellut mitä laitan Villen mukaan arkkuun. Matka kappeliin oli hiljainen. Saapuminen sairaalaan taakse. Minua jännitti ja pelotti. Näin jo arkun ovelta. Ville valkeissa liinoissa. Kaksi kynttilää ja siivouskoneen hurina taustalla. Oltiin hiljaa ja aseteltiin tavarat. En tiennyt mitä piti tehdä? Miten minun piti olla? Mitä olisi pitänyt sanoa? Olisinko saanut koskea? Pelotti jos kosken koska Ville oli liinoissa entä jos liinat menevät likaiseksi? Tyhmää kun jälkeenpäin ajettelee. Tuttu nenä ja tutut varpaat erottuvat liinojen alta. Silitin hiukan päätä. Itkettää kun kirjoitan tätä. En unohda sitä ikinä. Suljettiin arkku ja nostettiin se autoon. Sain kulkea ruumisauton mukana viimeisen matkan. Hiljaisen matkan. Kun kurvasimme hautuumaan pihaan ja kuski meni viemään hautuuluvan toimistoon tuli itku. Eihän tämän pitänyt näin mennä! Piti ajaa Helsinkiin yhdessä ensi kuussa! Minä edessä arkku takana. Siitä ajettiin kappeliin nostettiin arkku kylmiöön metallikaappiin lappu päälle ja kaappi kiinni. Siellä oli kylmä. Jäi paha olo Ville jäi kylmiöön. Yksin lapun kanssa. Aina kun ajoimme kappelin ohi katsoin sinnepäin Ville kylmiössä arkussa liinoissa.
Hautajaisita kirjoitin Owls and grannypantiesblogissa. Linkki tässä En sanonut hyvästi
Sitten soitetaan taas poliisista tutkintalaukunnasta tahdottaisiin tulla käymään ja juttelemaan. Villen viimeisistä päivistä ja hetkistä. Oli raskasta kerrata kaikki läpi. Mutta sain viimeinkin vastauksia miten kaikki meni 2 kuukautta onnettomuuden jälkeen. Ruuminavausraportit oli raskasta luettavaa.
Laatta ja tuhkat<3 Muistan sen tuhkauspäivän käytiin hautuumalla itkin koko illan.
Perunkirjoitukseen tarvittiin paljon paperia. Yllätyin siitä määrästä.
Mutta jos jotakin voin sanoa OLEN VAHVA!
Kommentit
Lähetä kommentti