Runo

Facebook tarjos miulle muistoa Villen kirjoittamasta runosta miulle. Runo perustuu sarjakuvaan missä on liekki ja pisara muistaakseni. Ville sanoi aina että minä olen liekki ja hän pisara<3 Jaan tämän teidän kanssa tämä on niin kaunis

Kaksi vastakohtaa: tulta ja jäätä törmäsvät toisiinsa elon tiellä. Erilaisuus toisiamme kiehtoi: Toinen kuuma, villi ja täynnä elämää;
toinen liiankin tarkka, kylmä ja järkkymätön.
Voisko yhteiselo meille onnen suoda, vai pelkkää surua molemmille tuoda?

Etäältä suloasi seurailin, en lähelles uskaltanut.
Pelkäsin.
Jos ei vastakaikua kuuliskaan, olisko turhaa toista tai itseään satuttaa.

Lopulta vastauksen sain.
Pakahduin.
Onni olikin ulottuvilla, kun siihen vain tarttuisi.
Ulos kuorestaan uskaltautuisi.

Mutta jahkaili liiaks toinen, jo poissa oli onnen puolikas.
Ei uskaltanut heittäytyä.
Ei käskyjä noudatta, vaan oman päänsä pitää vaan,
 ja siinä samalla päätyi loukkaamaan
Vaik ei ollut tarkoituksenaan
Jälleen pelkäsi ja siksi itseään vihasi.

Toivottomana haahuili kotvan jos toisenkin,
Ties Jää nyt paremmin et ei odottaa voi ainiaan, täytyy härkää tarttua sarvistaan.

Toisen jälleen löydettyään kovasti yritti löytää ymmärrystä,
Saada toisen ymmärtämään erheitään,
Niihin ratkaisuja löytämään ja
Kunnioitusta herättämään
Viileydellään liekkiä hillitsemään

Liekin syleilyyn itsensä jää antoi
Tätä jumaloi ja palvoi
Ja oppi ettei voi
Vain itsestään huolta kantaa
Vaan enemmän toisellekin täytyy antaa

Ei kyennyt jää tarjoamaan ilotulitusta
Vain ehdotonta vakaumusta
Kunnes liekehtivä surman suudelma hengen molemmilta vie
Ei yhteiselo niin erilaisina mahdollista lie

Mutta se meidät uudistaa, höyrynä ilmaan nostattaa ja uuden paremman alun aikaan saa.
Nyt enemmän toisiaan muistuttaa ja se saa palaset oikein loksahtamaan
Koska päästä pois en tahdo sua milloinkaan.
Ainiaan vain Rakastaa.