Surullinen esiteini
Meillä alkaa lähestyä iso askel vanhimman tytön elämässä täysi kymppi tulee ikää. Olenkin huomannut että pikku hiljaa alkaa pieni esiteini jo nostaa päätään. Äiti on nolo ja ragee koko ajan. Kaverit tuntuvat olevan koko elämä ja ovet paukkuvat. Välillä hymyilyttää kun samat jutut ja vitsit kiertävät edelleen mille itse naurettiin joskus ala-asteella.
-Ei saa sano tukka koska se tarkoittaa alapääkarvoja!
- Kirahvi sanoo öri öri öri
Siinä pari esimerkkiä. Pojatkin ovat alkaneet astella kuvioihin. Ekoja ihastuksia ja komeita poikia on joka paikassa. Kikatellaan kun lasketaan rakkaus prosentteja ja mietitään seuraavan discon hitaita. Kaikki on tyhmää ja kamalaa. Kotityöt ei huvita ja rahaa pitäisi saada. Tavarat lojuu missä sattuu ja puhelimeen tulee n. 1000 viestiä päivässä.
Mutta meillä on myös mukana suru joka on alkanut nyt. Alkanut kun minä en enää sure. Meidän esiteini otti vähän mini äidin roolin Villen kuoleman jälkeen. Nytten kun enää itse ole niin surullinen on hänkin ruvennut avautumaan että on ikävä. Viha Jumalaa kohtaan miksi vei Villen pois vaikka oltas tarvittu sitä enemmän? Itkuakin tuli kun koulussa oli soinut terveisiä taivaaseen kappale. Punaiset Volvot surettaa kun ne ajaa ohi liikennevaloissa. Tulee mieleen meidän vanha auto. Iltaisin on ikävä kun ei enää tulla sängyn viereen istumaan suukottamassa otsalle ja kuiskata maagisia sanoja minä rakastan sinua. Ei enää istuta syömässä autonkonepellillä suklaapatukoita ja katsella tähtitaivaalle, ei enää ajella ympäriinsä ei enää ole Villeä. Ei enää kuulema ole isäjuttuja.
En tehnyt Villelle korttia yhtenä isänpäivänä tuli kamala itku. Itkettiin yhdessä että tuskin sen Villeä haittasi varmasti tiesi että rakastat. Entäs koulun isipäivät. Meidän isi ois voinu mennä ja Ville koska melkein oli oikea isi? No Ville on mukana isipäivillä eritavalla nytten. Varmasti on.
Itkuhan se itsellekin tulee kun kuuntelee ja yrittää toista tukea. Kysymykseen mitä on kuoleman jälkeen vastaan:" En tiedä" Huokaistaan yhdessä ja toivotaan että taivas missä Ville on. Kuin lasiseinän takana katsoo meitä. Varmasti katsoo vilkutetaan sille takaisin.
-Ei saa sano tukka koska se tarkoittaa alapääkarvoja!
- Kirahvi sanoo öri öri öri
Siinä pari esimerkkiä. Pojatkin ovat alkaneet astella kuvioihin. Ekoja ihastuksia ja komeita poikia on joka paikassa. Kikatellaan kun lasketaan rakkaus prosentteja ja mietitään seuraavan discon hitaita. Kaikki on tyhmää ja kamalaa. Kotityöt ei huvita ja rahaa pitäisi saada. Tavarat lojuu missä sattuu ja puhelimeen tulee n. 1000 viestiä päivässä.
Mutta meillä on myös mukana suru joka on alkanut nyt. Alkanut kun minä en enää sure. Meidän esiteini otti vähän mini äidin roolin Villen kuoleman jälkeen. Nytten kun enää itse ole niin surullinen on hänkin ruvennut avautumaan että on ikävä. Viha Jumalaa kohtaan miksi vei Villen pois vaikka oltas tarvittu sitä enemmän? Itkuakin tuli kun koulussa oli soinut terveisiä taivaaseen kappale. Punaiset Volvot surettaa kun ne ajaa ohi liikennevaloissa. Tulee mieleen meidän vanha auto. Iltaisin on ikävä kun ei enää tulla sängyn viereen istumaan suukottamassa otsalle ja kuiskata maagisia sanoja minä rakastan sinua. Ei enää istuta syömässä autonkonepellillä suklaapatukoita ja katsella tähtitaivaalle, ei enää ajella ympäriinsä ei enää ole Villeä. Ei enää kuulema ole isäjuttuja.
En tehnyt Villelle korttia yhtenä isänpäivänä tuli kamala itku. Itkettiin yhdessä että tuskin sen Villeä haittasi varmasti tiesi että rakastat. Entäs koulun isipäivät. Meidän isi ois voinu mennä ja Ville koska melkein oli oikea isi? No Ville on mukana isipäivillä eritavalla nytten. Varmasti on.
Itkuhan se itsellekin tulee kun kuuntelee ja yrittää toista tukea. Kysymykseen mitä on kuoleman jälkeen vastaan:" En tiedä" Huokaistaan yhdessä ja toivotaan että taivas missä Ville on. Kuin lasiseinän takana katsoo meitä. Varmasti katsoo vilkutetaan sille takaisin.
Kommentit
Lähetä kommentti