13.3.2016-13.3.2017 vuosi on kulunut
Aloitimme seurustelun 16.3.2013 nyt neljä vuotta myöhemmin 13.3.2017 vuosi on kulunut Villen kuolemasta. Tuohon neljään vuoteen mahtuu niin paljon. Niin paljon muistoja kuten se kesä ilta kivellä.
Muistan kun alotimme seurustelemaan. Kaverin luona pienessä hiprakassa katsottiin Pokahontas elokuvaa ja vähän kaljoiteltiin. Hiprakassa siinä mietittiin mitä ollaan? Ollaanko parisuhteessa? Hykerreltiin peiton alla molemmilla perhosia vatsassa. Suudeltiin ja naurettiin välillä veljen kanssa Pokahontakselle. Sitten syvennyttiin toistemme silmiin. Villen silmiin kekkoslasien läpi. Hassua kun mietin nyt Villen silmiä en edes saa siitä väristä enää kiinni. Siinä sohvasängyllä missä oli kaksi patjaa, valkoinen pitsipeitto ja monta tyynyä. Lattialla oli sininen pöytä ja patja. Mutta sitä vain näki sen toisen. Jokaisen kohdan toisesta. Siitä aloitettiin neljän vuoden matka. Jos olisin tiennyt aikamme olevan näin lyhyt olisin ottanut enemmän aikaa. Vähemmän riitoja.
Nyt seison päällä peilin rikotun ja katson niitä sirpaleita. Nostan palan ja katson muistoja. Hiljainen kesä yö, suora tie, vanha rouva ja vain me. Hiljaisuus ympärillä käsi kädessä ei sanoja vain me ja auton hurina. Monta kätköpurkkia löytäneet ja monta sataa kilometriä taas alla. Se ukkosmyrsky Joensuun ja Kiteen välissä. Salamat löi ja lapsia pelotti. Villen rauhallisuus rauhoitti lapset ja loppu matka katsottiin salamoita auton ikkunasta käsi kädessä Bon Jovin soidessa taustalla. Lapsetkin muistavat tämän matkan. Sen yhden hassun matkan ukkosmyrskyssä jossa meistä liimautui perhe.
Nytten neljä vuotta myöhemmin kun kävelee samaa tietä missä joskus tunnustettiin rakkautta. Sama kevät aurinko joka nousi vuosi sitten. Sama aurinko ja sama tie. Sama ihminen mutta vahvempi samat tunteet uudelleen läpi. Sama tunne kun kävelin joen rannassa vuosi sitten ja huusin rannalla. Hakkasin oksalla mäntyä ja huusin. MIKSI? ANTEEKSI? MISSÄ OLET? lyyhistyen polvilleen loppujen lopuksi maahan huutamaan ja itkemään kiromaan Jumalan alimpaan helvettiin. Sama suru mutta niin erinlainen. Viha ja ymmärrys. Kysymys miksi? Miksi jätit minut yksin? Viha siitä että jäi yksin?
Viha ja suru on muuttunut. Ymmärykseksi ja anteeksi annoksi. Se on muuttunut loputtomaksi ikäväksi ja rakkaudeksi. Niin lähellä mutta joka päivä kauempana. Joka päivä mukana. Mukana pienissä muistoissa mitä pulpahtaa mieleen. On vieläkin kappaleita mitä en pysty kuuntelemaan itkemättä.
Rakas nuku kaunista unta. Vuosi on kulunut. En koskaan unohda muistan aina sanat, hymyn, kosketuksen, tuoksun ja rakkauden. Muistan aina sen kainalon ja parran kutituksen otsaa vasten. Muistan aina ne törröhuulet minun poskella. Muistan aina sen arven kaulalla ja mahassa. Ne hassut varvaskarvat. Ne kulmakarvat mistä podit kriisiä. Sen naurun mitä inhosit. Muistan aina sen kun halasit kun tiskasin. Muistan aina kosketuksen keholla. Muistan aina kätesi kädessäni. Muistan aina sen karaoken missä laulettiin Gunnareita. En koskaan tapaa samanlaista ihmistä. En koskaan löydä samanlaista rakkautta. Eikä tarvitsekkaan Ville oli ainutlaaatuinen. Oma itsensä. Nuku kaunista unta rakas<3
Muistan kun alotimme seurustelemaan. Kaverin luona pienessä hiprakassa katsottiin Pokahontas elokuvaa ja vähän kaljoiteltiin. Hiprakassa siinä mietittiin mitä ollaan? Ollaanko parisuhteessa? Hykerreltiin peiton alla molemmilla perhosia vatsassa. Suudeltiin ja naurettiin välillä veljen kanssa Pokahontakselle. Sitten syvennyttiin toistemme silmiin. Villen silmiin kekkoslasien läpi. Hassua kun mietin nyt Villen silmiä en edes saa siitä väristä enää kiinni. Siinä sohvasängyllä missä oli kaksi patjaa, valkoinen pitsipeitto ja monta tyynyä. Lattialla oli sininen pöytä ja patja. Mutta sitä vain näki sen toisen. Jokaisen kohdan toisesta. Siitä aloitettiin neljän vuoden matka. Jos olisin tiennyt aikamme olevan näin lyhyt olisin ottanut enemmän aikaa. Vähemmän riitoja.
Nyt seison päällä peilin rikotun ja katson niitä sirpaleita. Nostan palan ja katson muistoja. Hiljainen kesä yö, suora tie, vanha rouva ja vain me. Hiljaisuus ympärillä käsi kädessä ei sanoja vain me ja auton hurina. Monta kätköpurkkia löytäneet ja monta sataa kilometriä taas alla. Se ukkosmyrsky Joensuun ja Kiteen välissä. Salamat löi ja lapsia pelotti. Villen rauhallisuus rauhoitti lapset ja loppu matka katsottiin salamoita auton ikkunasta käsi kädessä Bon Jovin soidessa taustalla. Lapsetkin muistavat tämän matkan. Sen yhden hassun matkan ukkosmyrskyssä jossa meistä liimautui perhe.
Nytten neljä vuotta myöhemmin kun kävelee samaa tietä missä joskus tunnustettiin rakkautta. Sama kevät aurinko joka nousi vuosi sitten. Sama aurinko ja sama tie. Sama ihminen mutta vahvempi samat tunteet uudelleen läpi. Sama tunne kun kävelin joen rannassa vuosi sitten ja huusin rannalla. Hakkasin oksalla mäntyä ja huusin. MIKSI? ANTEEKSI? MISSÄ OLET? lyyhistyen polvilleen loppujen lopuksi maahan huutamaan ja itkemään kiromaan Jumalan alimpaan helvettiin. Sama suru mutta niin erinlainen. Viha ja ymmärrys. Kysymys miksi? Miksi jätit minut yksin? Viha siitä että jäi yksin?
Viha ja suru on muuttunut. Ymmärykseksi ja anteeksi annoksi. Se on muuttunut loputtomaksi ikäväksi ja rakkaudeksi. Niin lähellä mutta joka päivä kauempana. Joka päivä mukana. Mukana pienissä muistoissa mitä pulpahtaa mieleen. On vieläkin kappaleita mitä en pysty kuuntelemaan itkemättä.
Rakas nuku kaunista unta. Vuosi on kulunut. En koskaan unohda muistan aina sanat, hymyn, kosketuksen, tuoksun ja rakkauden. Muistan aina sen kainalon ja parran kutituksen otsaa vasten. Muistan aina ne törröhuulet minun poskella. Muistan aina sen arven kaulalla ja mahassa. Ne hassut varvaskarvat. Ne kulmakarvat mistä podit kriisiä. Sen naurun mitä inhosit. Muistan aina sen kun halasit kun tiskasin. Muistan aina kosketuksen keholla. Muistan aina kätesi kädessäni. Muistan aina sen karaoken missä laulettiin Gunnareita. En koskaan tapaa samanlaista ihmistä. En koskaan löydä samanlaista rakkautta. Eikä tarvitsekkaan Ville oli ainutlaaatuinen. Oma itsensä. Nuku kaunista unta rakas<3
Nytten seison rannalla ja huudan:
Hello from the other side
I must have called thousand times
To tell you I'm sorry for everything that I've done
Hello from the to other side
Kommentit
Lähetä kommentti