Uusi ihminen

Uusi ihminen. Sitä oli helppo vedota koko ajan siihen että en voi ennenkuin vuosi tulee täyteen. En voi vielä tarvitsen vuoden. Kokonaisen vuoden ilman Villeä yksin. En koskaan odottanut tapaavani uutta ihmistä. Ajattelin että olen yksin tai jos tapaan jonkun ei hän saa minussa mitään aikaan ei hetkauta. Ei ainakaan samallalailla kuin Ville. Voisiko jonkun kanssa rakentaa jotakin ilman että Villen haamu häiritsee. Vertailenko? Vertailenko häntä siihen mitä Ville teki? Vertaan kaikkea eleitä ja tekoja.

Mitä minä sinulle merkitsen? Kakistelen ja kakistelen. En osaa vastata. Hiljaisuus vastaan hiljaisudella ja hermostuneisuudella. Kelaan ja kelaan uskallanko? Mitä muut ajattelevat? Jenni löysi jo uuden hyi kamala huono leski. Uskallanko oikeasti olla jonkun toisen kanssa? Petänkö? Petänkö Villeä? Tuleeko ajatus pettämisestä? Olimmehan naimisissa. Pahinta varmaan se mitä muut siitä ajattelisivat.

Hassuinta hommassa on se että sen tekee omaa pää. Keksii negatiivisiä syitä miksi ei. Työntää sen positiivisen puolen piiloon. Mutta sitten kun makaa sen ihmisen kainalossa sängyllä ja hengittää toisen tuoksua. Huomaa ettei sitä ajattele mitään. Sinä olet se tyyni alue minun myrskyn keskellä. Entä jos se myrsky katoaa? Soudatko tyyneltä alueelta pois? Myrsky katosi ja silti veneeni on tyynellä alueella. Soudan rinkiä alueen ympärillä mutta loppujen lopuksi sitä vene jää keskellä. Airot katosi ja ne lipui pois.

Miksi ei?

Miksi on niin vaikeaaa tunnustaa toiselle pitävänsä? Miksi pelkään. Pelkään että minuun sattuu. Mutta jos pelkää koko ajan kaikkea ei voi saada mitään. Minä haluan sinut. Voisi kai sanoa että uskalsin. Olemme alussa mutta yhdessä. Eikä oikeastaan Villen kummitus ole niin lähellä. Sydämmessä kannan aina sitä rakkautta. Mutta miksi en antaisi tilaa uudelle? Eihän Ville katoa koskaan. Voisinko minä? Saanko? Taisin tänään vastata että kyllä saan.