Kun diabetes tuli meille

- Montakohan hiilaria tässä on? Yhteensä 30 siitä pois 20. Paljonkohan sokerit oli? Ne on 5. Ei tarvitse korjata pistän nyt tämän verran.. Kaarlee!!!

Kaarle juoksee karkuun nauraen pallomereen koska tietää että pistäminen on tulossa ruuan jälkeen.  Otan jalasta sopivan makkaran reidestä ja pistän. Kaarle ei ole moksiskaan enää pistämisestä. Siitä sitten seuraavaksi pitkäkestoinen insuliini ja sokerit. 

Se oli shokki istua ambulanssissa menossa sairaalaan. Mies ensihoitaja ja kuskina nainen. Ei pistetä nyt mennään sairaalaan liian korkeat sokerit ja ketoaineet. Istu sinä tähän ja minä seison tässä! Nousin ambulanssiin Kaarlea kärrättiin sängyssä. Talvipuku aukaistiin jo valmiiksi. Ambulanssi mies oli kalju ja näpytti jotakin, puhui radio puhelimeen. Nyt laitetaan pillit päälle kuuntele! Rupesi kuuluumaan piipaa piipaa. Kaarle hymyili hiukan ja nosti hiukan kättä. Älä nukahda Kaarle pysy vielä hereillä! Pillit päällä monta autoa edessä muistan miten kuski kirosi miksi ne ei väistä? Sairaalaan takaa sisään tuli takatuma siitä kun viimeksi ajoin taakse kappeliin missä Villen arkku oli. Kelasin mielessä heti Kaarlen hautajaisista hautapaikkaan.. Eihän Ville ole kuin lehdossa. Mihinkäs Kaarle? Kelasin mielessä elämästä kuolemaan. Sitten ovet revähtivät auki ja meidät ohjattiin päivystykseen. Suoraan huoneeseen. Monta hoitajaa 5 muistaakseni ja lääkäri. Ambulanssimiehet laittoivat tippaa paikalleen. Äkkiä tippaan koska Kaarle ei meinannut enää pysyä hereillä. Itse seisoin sängyn vieressä ja puristin kaulaliinaa kädessä. Meinasin itsekkin pyörtyä hoitaja toi minulle tuolin. Siinä istuin ja katsoin. Kaarle ei enää reagoinut edes pistämiseen. Lääkärikin taisi siinä esittäytyä tai kaksikin. Tippaan heti ja osastolle. 

Diabetes onko suvussa? 

Tiesitkö että lapsella on diabetes? 

Miksi olet päästänytt diabeetikko lapsen tähän kuntoon!

Sinun tehtävä on huolehtia lapsen sokereista etkö ole pistänyt?

En tiennyt.. En tiennyt diabeteksestä.. Eka kerta.. Kait jollakin suvussa oli...

Siitä alkoi osasto jakso missä tuli tietoa diabeteksestä opeteltiin pistämään. Muistan kun ensikerran pidin neulaa kädessä ja käsi tärisi. Pää löi tyhjää pistän omaa lastani. Hiilareita kamala joka paikassa hiilareita laske ja punnitse. Laske lääkeannos. Muista pitkäkestoinen. Laske! 

Kamalasti tietoa samalla juoksin töissä. Kuuntelin syyllistämistä siitä etten ollut koko ajan osastolla. Kaarlen kanssa sairastettiin noro ja sain koulun läpi silleen etten jäänyt jälkeen. Sairaalassa oltiin yhteensä kaksi viikkoa. Kiitos kaikille apuna olleille kun itse juoksin koulun ja työpaikan väliä. Siinä tuli vietettyä ekat treffit Herra Stadin kanssa lasten osastolla. Pienessä huoneessa. Herra Stadi istui tuolilla toisella puolella huonetta kun itse istuin Kaarlen kanssa sängyllä. Vieraita ja paljon uusia autoja. Kummisedältä saatu hieno juna. Pienessä huoneessa eristyksessä kaksi viikkoa. Kaarlesta huomasi jo loppu ajasta ettei enää huvittanut. Sama Fröbelin palikka dvd kolme kertaa päivässä. Hoitajat kävivät aina muovipuvuissa huoneessa. Tuli ihan oikeasti eristetty olo. En edes saanut käydä kahvihuoneessa.

Katsottiin ensi kertaa altarilla ohjelmaa ja hoitaja tuli huoneeseen. Mainitsi että pitäisi varmaan mennä naimisiin jo tällä iällä. Vanha kun kuulema oli jos leskeksi jää. Olisi turvattu tulevaisuus. Mutta sinähän olet nuori ethän sinä näistä tiedä. 

Hymyilytti enhän minä....

Sitten alkoi kotilomat ensiksi ilta ja sitten yö. Menimme kotilomalle perjantaina. Torstaina itse oksensin noron kourissa koko illan sairaalassa. Mutta hammasta purren kotiin Kaarlen kanssa, kasa papereita, sokeri/keto mittarit, kynät ja neuloja. Kotiloma meni hyvin ja päästiin kotiin. Heräsin kolme kertaa yössä mittamaan sokeria. Klo:22, 01 ja 04. Oltiin viikko kotona. Sitten töihin. Pitkä viiko kotona. Huono omatunto ettei ole töissä ja koulu menee penkin alle. Samalla kiitollinen että saa olla kotona. Onneksi opiskelut eivät myöhästyneet. En ole varmaan koskaan revennyt niin paljon kuin sillä viikolla. Olin henkisesti ja fyysisesti todella väsynyt. Yhdessä vaiheessa teki mieli heittää hanskat tiskiin ja lyyhistyä keittiön nurkkaan itkemään. En missään vaiheessa edes itkenyt sitä että Kaarle sai diabetksen. Itke itke hoitajat ja lääkärit sanoivat en itkenyt. Totuin kuulema nopeasti asiaan ja opin kaiken nopeasti. Mutta pakkohan se oli. Raakaa mutta pakko. Nyt menee jo rutiinilla.