Uuden parisuhteen aloitus leskeyden jälkeen
Sehän tulee sillon kun sitä vähiten odottaa. Ihan puun takaa. Ai kamala kun ajattelen aikaa taaksepäin miten kamalan hankala olin. Työnsin Herra stadin pois lukemattomia kertoja. Yritin ajaa pois että olisin taas yksin minun mustassa kuplassa. Mutta Herra Stadi ei liikkunutkaan pois. Työnsin ja työnsin. Keksin koko ajan syitä miksi en voisi olla hänen kanssaan.
Se tunne kun löytää uuden ja toinen on vielä niin läsnä. Roikuttiin lähellä vuosi päivää. Mitä muut ajattelevat? Olinhan kokeillut ennen Herra Stadia paria muuta mutta Herra Stadi erottui joukosta. Voisi sanoa että Herra Stadi käveli huojuvalla sillalla ja minä leikaksin köyttä. Mutta Herra Stadi ei tippunut alas rotkoon milloinkaan. Varmin askelin käveli koko ajan kohti. Hän oli minun tyyni alue myrskyn keskellä.
Ei ollut helppoa antaa itseään kokonaan toiselle kun Ville oli mukana. Olin vielä Villen tunsin tunnon tuskia jopa pettänkö? Ajattelin jos suutelen Herra Stadin kanssa istuuko Ville vieressä ja katsoo. Pudistaa päätään ja kääntyy pois. Mehän luvattiin että ollaan aina yhdessä Villen kanssa. Mutta Ville lähti jätti yksin. Tunsin kai myös katkeruutta. En usko että lesken rinnalle on helppo tulla. Toinen on kumminkin niin läsnä aina mukana. Vertailua ja pois työntämistä. Soutamista sinne myrskyyn ja myrskystä pois. Seisomista luoti sateessa osuuko? Ajattelin jopa sitä että kun menemme kaikki toiselle puolelle kenen kanssa siellä olen? Tyhmiä ajatuksia kait. Puhuinkin siitä jo Herra Stadin kanssa joka nauroi ei huolta. Keksin miljoona syytä miksi ei. Tuntui että minun pitää olla yksin siksi koska muut ajattelevat niin. Kaipasin toista siihen viereen mutta pelkäsin suuttuvatko muut? Suuttuvat että unohdin jo Villen menin eteenpäin? Mikä onkaan oikea aika surra? Vuosi, kaksi jopa kymmenen? Jotkut surevat monta monta vuotta ja minä en edes vuotta ollut yksin.
Meni pitkään kun uskalsin kertoa muille Herra Stadista, Varovasti sorkin kepillä jäätä. Kysyin mitä muut ajattelevat? Mutta loppujen lopuksi kukaan ei sanonut et saa. Kaikki kannustivat eteenpäin. Jarru mikä minulla oli se että ajattelin liikaa mitä muut ajattelevat.
Olin hyvin varautunut koko ajan seisoin varpailla. Etsin tahallani virheitä ja erheitä. En pystynyt olemaan täysillä mukana koska pelkäsin että menen rikki taas. Kelasin jopa sen että jäänkö uudestaan leskeksi? Kumminkin pikku hiljaa uskalsin kulkea kohti. Kuljin askeleen kohti ja otin kolme taaksepäin. Kait minä jotenkin odotin sittä että Herra Stadi olisi pistänyt poikki niin olisin voinut vajota taas mustaan liejuun kahlaamaan.
Mutta kun annoin itselleni luvan ja lopetin muiden ajattelun. Niin olen pitkästä aikaa onnellinen. Hyvin onnellinen. Menen kohti uutta. Olen löytänyt sen mitä etsin. Vaikka rakkaus Herra Stadia kohtaan on erinlaista kuin Villen kanssa on se erityistä. Villen kanssa jaettiin jotakin mikä oli kerran elämässä. Se tunne kun näät toisen vatsa täyttyy perhosista vaikka näimme joka päivä. Aina kun odotin Villeä kotiin tunsin ne perhoset. Ihastuin aina uudestaan. Kaipaan sitä hiljaisuutta mikä meillä oli ei tarvinnut sanoja. Molemmat tiesivät mitä toinen halusi. Kaipaan sitä kumppanuutta. Istumista auton konepelillä käsi kädessä tähtitaivaan alla. Hiljaisuutta, katseita ja kosketusta. Kaipaan Villeä valtavasti. Villen kanssa tunsin sielunkumppanuutta mitä kokee kerran elämässä. Mutta Herra Stadin kanssa on hyvällä tavalla erinlaista se on turvallista. Hyvin erinlaista ja se on hyvä. Herra Stadin kanssa maataan sängyllä katsotaan toisiamme silmiin ja Herra stadi puhuu minä kuuntelen. Pidän siitä hyvällä tavalla erinlaista.
Mutta eikös se ole niin että ainoa varma on vain tämä hetki, heikoilla jäillä käy sieluni retki, anteeksi luoja jos rauhaasi vaivaan, voinko mä rakentaa tuhkasta taivaan?
Nytten en enää kulje heikoilla jäillä ja taivas on kirkas ei enää tuhkainen. Olen valmisluopumaan statuksesta leski ja laittaa tilalle parisuhteessa kohta avoliitossa.
Se tunne kun löytää uuden ja toinen on vielä niin läsnä. Roikuttiin lähellä vuosi päivää. Mitä muut ajattelevat? Olinhan kokeillut ennen Herra Stadia paria muuta mutta Herra Stadi erottui joukosta. Voisi sanoa että Herra Stadi käveli huojuvalla sillalla ja minä leikaksin köyttä. Mutta Herra Stadi ei tippunut alas rotkoon milloinkaan. Varmin askelin käveli koko ajan kohti. Hän oli minun tyyni alue myrskyn keskellä.
Ei ollut helppoa antaa itseään kokonaan toiselle kun Ville oli mukana. Olin vielä Villen tunsin tunnon tuskia jopa pettänkö? Ajattelin jos suutelen Herra Stadin kanssa istuuko Ville vieressä ja katsoo. Pudistaa päätään ja kääntyy pois. Mehän luvattiin että ollaan aina yhdessä Villen kanssa. Mutta Ville lähti jätti yksin. Tunsin kai myös katkeruutta. En usko että lesken rinnalle on helppo tulla. Toinen on kumminkin niin läsnä aina mukana. Vertailua ja pois työntämistä. Soutamista sinne myrskyyn ja myrskystä pois. Seisomista luoti sateessa osuuko? Ajattelin jopa sitä että kun menemme kaikki toiselle puolelle kenen kanssa siellä olen? Tyhmiä ajatuksia kait. Puhuinkin siitä jo Herra Stadin kanssa joka nauroi ei huolta. Keksin miljoona syytä miksi ei. Tuntui että minun pitää olla yksin siksi koska muut ajattelevat niin. Kaipasin toista siihen viereen mutta pelkäsin suuttuvatko muut? Suuttuvat että unohdin jo Villen menin eteenpäin? Mikä onkaan oikea aika surra? Vuosi, kaksi jopa kymmenen? Jotkut surevat monta monta vuotta ja minä en edes vuotta ollut yksin.
Meni pitkään kun uskalsin kertoa muille Herra Stadista, Varovasti sorkin kepillä jäätä. Kysyin mitä muut ajattelevat? Mutta loppujen lopuksi kukaan ei sanonut et saa. Kaikki kannustivat eteenpäin. Jarru mikä minulla oli se että ajattelin liikaa mitä muut ajattelevat.
Olin hyvin varautunut koko ajan seisoin varpailla. Etsin tahallani virheitä ja erheitä. En pystynyt olemaan täysillä mukana koska pelkäsin että menen rikki taas. Kelasin jopa sen että jäänkö uudestaan leskeksi? Kumminkin pikku hiljaa uskalsin kulkea kohti. Kuljin askeleen kohti ja otin kolme taaksepäin. Kait minä jotenkin odotin sittä että Herra Stadi olisi pistänyt poikki niin olisin voinut vajota taas mustaan liejuun kahlaamaan.
Mutta kun annoin itselleni luvan ja lopetin muiden ajattelun. Niin olen pitkästä aikaa onnellinen. Hyvin onnellinen. Menen kohti uutta. Olen löytänyt sen mitä etsin. Vaikka rakkaus Herra Stadia kohtaan on erinlaista kuin Villen kanssa on se erityistä. Villen kanssa jaettiin jotakin mikä oli kerran elämässä. Se tunne kun näät toisen vatsa täyttyy perhosista vaikka näimme joka päivä. Aina kun odotin Villeä kotiin tunsin ne perhoset. Ihastuin aina uudestaan. Kaipaan sitä hiljaisuutta mikä meillä oli ei tarvinnut sanoja. Molemmat tiesivät mitä toinen halusi. Kaipaan sitä kumppanuutta. Istumista auton konepelillä käsi kädessä tähtitaivaan alla. Hiljaisuutta, katseita ja kosketusta. Kaipaan Villeä valtavasti. Villen kanssa tunsin sielunkumppanuutta mitä kokee kerran elämässä. Mutta Herra Stadin kanssa on hyvällä tavalla erinlaista se on turvallista. Hyvin erinlaista ja se on hyvä. Herra Stadin kanssa maataan sängyllä katsotaan toisiamme silmiin ja Herra stadi puhuu minä kuuntelen. Pidän siitä hyvällä tavalla erinlaista.
Mutta eikös se ole niin että ainoa varma on vain tämä hetki, heikoilla jäillä käy sieluni retki, anteeksi luoja jos rauhaasi vaivaan, voinko mä rakentaa tuhkasta taivaan?
Nytten en enää kulje heikoilla jäillä ja taivas on kirkas ei enää tuhkainen. Olen valmisluopumaan statuksesta leski ja laittaa tilalle parisuhteessa kohta avoliitossa.
Kommentit
Lähetä kommentti