Hautajaiset

http://owlsandgrannypanties.blogspot.fi/2016/04/en-sanonut-hyvasti.html Linkki vanhan blogimme tekstiin hautajaisista. Ne oli huhtikuun alussa. Tuntui aika jäätävältä tuijottaa työkoneelta varausta kappelista missä Villen hautajaiset olivat. Tuntuu aluksi hämmentävältä kävellä töissä kun pappi joka siunasi Villen ja kanttori joka soitti hautajissa ovat samassa työpaikassa.

Muistan kun nauroimme kappelissa ystäväni kanssa että pitiköhän Ville suojelusenkeli virrestä. Ystäväni sanoi: Ettei se Villeä nyt enää kylmäksi pistä! Naurahdin eteisessä kaikui. Muistan valkean arkun. En itkenyt. Itkin vasta kun ensimmäinen laulu alkoi. Valkoinen arkku katafalkin päällä ja kukkalaite telineet vieressä. Arkun päällä oli yksi punainen ruusu. Ville piti ruusuista. Tuijotin suurimmaksi osaksi harmaata lattiaa. Jossa oli kiiltävä harmaa laattaa. Välillä äiti ojensi aina nenäliinan. Kaksi suntiota seisoi oven vieressä ja he hävisivät takaovesta kun tilaisuus alkoi. Ikkunoista näkyi kevät sää. Pappi puhui kauniisti. Jännitti kävellä arkun vierelle lausua sanat ja laskea ruusu. Sovimme että kaikki tuovat punaisia ruusuja Villen lempi kukkia. Se näytti kauniilta valkea arkku, punaisia ruusuja ja vihreät varret. Kaunis ruusuista tehty sydän. Istuin edessä. Haistoin ruusut. Olisi tehnyt mieli repiä arkun kansi auki ja tarkistaa oliko se nyt Ville ihan varmasti? Ihan oikeasti ehkä tässä sattui joku virhe. Lavasti kuolemansa! Nyt makaa jossakin kanarialla oikeasti. Sitä kelaa kaikkea hassua. Muistan kun seisoin tilaisuuden jälkeen arkun vieressä ja silitin sitä. Ihankuin olisi pidellyt viimeisen kerran kädestä kiinni. Olisi tehnyt mieli mennä sen arkun kanssa makaamaan sinne kylmiöön. Tuikatkaa minut samaan uuniin. Pääsisin Villen viereen nukkumaan kaunista ikiunta. Pääsisin eroon tuskasta. Mietin myöskin sitä oliko tuo arkku liian yksinkertainen lian halpa. Ville olisi ansainnut kultaisen arkun vuorattuna silkillä ja timanteilla. kaikkea sitä kelaa.

Kävelimme muistolehtoon. Minulla oli liian isot kengät jotka lonksuivat koko ajan. Mustaa mekkoa en ole pitänyt hautajaisten jälkeen. En ole edes koskenut koko mekkoon.. Takinkin mikä siellä oli päällä hävitin. Muistolehdossa oli paljon kukkia ja jäniksen papanoita. Oli kevät hiekkaa ja loskaa. En muista minkälainen sää silloin oli. Muistan vain kun mietimme että onpa paljon jäniksen papanoita. Tärisin koko ajan siellä muistolehdossa. Mutta ei ollut kylmä. Johtui siitä kun oli niin loppu. Jännitys hautajaisista purkautui ulos.

Muistotilaisuus vietettiin meillä kotona. Tein voileipäkakkuja silloin edeltävänä päivänä ja koristelin hautajaispäivänä. Talonmiehet nostivat lipun salkoon. Pöydässä oli kaikki Villen muumimukit. Pappi ja kanttorit naurahtivat kupeille omaperäistä ei kuulema ennen ole ollut. Kuunneltiin freebird ja pidettiin puheita. Olin kirjottanut paperille mitä sanon jos en muista. Mutta sanoin vähän mitä sattuu en edes muista. Joku sanoi tuulessa lepattivista käsikarvoista. Naurahdin joku kehui ystäväksi. Ville sanoi aina ettei hänen hautajaisissa saa itkeä siellä pitää nauraa. Muistella elämää ei kuolemaa. Me nauroimme. Nauroin ihmisen kanssa joka oli Villen ystävä. Jota en ollut koskaan ennen nähnyt. Kiitteli että olimme Villen ystäviä että hän sai perheen täältä. Nauroimme muistoille Villestä. Monet kuuntelivat kun nauroimme ja nauroivat mukana. Näytin muistolaatikon tavaroita. Itkin kun kerroin mitä laitoin arkkuun. Yläkerrassa Kaarlen kummisedät painivat lasten kanssa niin kovaa että tuntui että katto hajoaa. Lapset nauroivat ja me nauroimme. Tilaisuuden jälkeen menin äidin luokse yöksi ja joimme oluet Villelle.

Ensi viikolla on Villen nimipäivä. Viime vuonna se oli tuhkauspäivän läheisyydessä. Muistan kuinka piipusta nousi savua ja itkin. Ville on nyt tuhkaa. Ei ole fyysistä ihmistä enää ei voi koskea enää toista on vain tuhkaa. Meidän rakkaudesta jäi vain tuhkaa.

Nytten kun mietin sitä aikaa. Olen onnellinen että selvisin ja pääsin tähän missä olen nyt. Rakennan uutta uuden ihmisen kanssa. Ville aina sydämessä mukana kulkien.