Tarkoitus

Viime yönä makasimme Stadin kanssa sängyssä kello lähestyi puolta kahta ja juttelimme elämämme eri vaiheista ja mitä olemme opinneet? Miksi joku ihminen on kävellyt elämäämme ja lähtenyt? Mitä hän opetti. Samalla kuuntelimme tuulen huminaa ja katsoimme kun oksat tanssivat tuulessa. Naapuri rämpytti valoja joskus kahden aikaan ja se oli valomerkki meille mennä nukkumaan. 

Olen miettinyt paljon sitä miksi Ville osui minun polulle? Mikä tarkoitus tällä kaikella oli? Ehkä suurinpana kysymyksenä miksi? Ville rikastutti meidän perhettä monin tavoin mutta miksi piti käydä näin? Kun luulee että saa puolison jonka kanssa vietttää elämänsä. Mekin suunniteltiin Villen kanssa omaa taloa ja lapsenlapsia, omenapuita ja kiikkustuolit kuistilla. Miksi se vietiin minulta pois? Miksi Ville masentui? Miksi niin suuri onni vietiin pois?

Stadi puhuu paljon siitä että hän tuntee itsensä kakkosvaihtoehdoksi ja että Ville on minulle tärkeämpi. Välillä mietin sitä itsekkin. Olisnko Stadin kanssa jos Ville olisi elossa jos hän olisi sattunut tulemaan vastaan? Olisimmeko Villen kanssa naimisississa? Kakkosvaihtoehto vaikka tällä hetkellä se ykkönen. Rehellistä tai oikeaa vastausta siihen ei varmaan ole? En tiedä. Jos Ville olisi elossa en varmaan olisi tavannut Stadia koskaan. Olenkin joskus kiukkupäissäni saattanut sanoa että jos Ville olisi sinä et olisi. Kadun niitä nyt.

Nään minun ja Villen elämän hyvin ruusunpunaisilla laseilla. Ville oli lämmin, hauska ja auttoi aina muita ennen itseään. Piti huolta lapsista ja otti ne omikseen. Heräsi yöllä syöttämään Kaarlea vaikka käskin nukkumaan koska hänellä oli työpäivä. Ville teki paljon töitä että saatiin ostettua oma koti. Kaipaan sitä nauramista maha kippurassa ja tuttua turvallista hymyä. Kaipaan sitä kun vaihdettiin neniä ja letitin Villen partaa. Kun maattiin sängyllä hiljaa. Sitä ymmärrystä. Vaikakkin meilläkin oli omat ongelmamme. Meidän avioliitto oli todella hajalla masennuksen myötä. Minun olisi pitänyt jaksaa kannatella. Kannan syyllisyyttä siitä etten jaksanut. Kannan syyllisyyttä siitä että en tajunnut puhelimessa. Jos olisin olisko Ville vielä elossa? Mutta se syyllisyyden märkä takki on hiukan kevyempi jo. Olen puhunut Stadille paljon siitä taakasta hän puhuu takaisin ja kyseinalaistaa. Takki ei enää ole niin märkä ja painava mutta on silti harteilla vielä.

Mietimme sitä miksi me tavattiin? Stadi laski todennäköisyyksiä meidän tapaamiselle ja suurimpi mahdollisuus on voittaa lotossa. Mietimme oliko meidän tarkoitus tavata? Minun ei edes pitänyt vastata Stadille mutta tuli tunne että pitää. Mietimme onko meillä nyt molemilla viimein lupa onneen? 

Olen kirjoittanut aikaisemmin siitä että olen miettinyt mitä Ville opetti. Ehdotonta rakkautta? Rakkautta joka näki ihmisen omana itsenään? Vai oliko se opetus minulle?  Mietin paljon mistä se oli opetus? Mikä oli sen  tarkoitus? Jos Ville ei olisi kuollut en olis lähtenyt opiskelemaan. En olisi löytänyt sitä kautta omaa paikkaani. Täälläkin alkaa tuntua että olen oikealla paikalla. Puhuimme Stadin kanssa siitä että vaikka riitelemme miksi olet edelleen siinä? Vastaus molemmilta oli koska paikkani on tässä. Sinun vieressä. Se tuntuu oikealta.

Stadin vieressä seisominen tuntuu oikealta. Tuntuuu oikealta maata sängyssä puoli kaksi yöllä ja jutella. Tuntuu oikealta istua sohvalla ja nauraa maha kippurassa. Olen oppinut taas nauramaan ihan oikeasti. Stadinki mainitsi siitä että sinähän naurat ensimmäistä kertaa oikeasti. Stadin vieressä seisominen tuntuu oikealta. 

Vaikkakin viimein olen löytänyt kasan onnenhippuja mietin silti välillä miksi? Mikä oli sen tarkoitus? Sitä mietin varmaan aina.